Tulevaisuutesi
on vielä kirjoittamaton
Kirjoittamaton
Sinun on nostettava jalkaa
voidakseni kirjoittaa sinulle
toisen ja kolmannen askeleen
Sinun on hypättävä lentokoneesta
voidakseni kirjoittaa sinut pehmeästi maahan.
Tulevaisuus ei tule luoksesi
Sinun on mentävä sitä vastaan
Ja kun tavoitat sen
älä pelästy sen outoa näköä
Te olette molemmat
harmaantuneet ja tulleet
huonomuistisiksi
Runotorstain 62. haaste – aiheena Tulevaisuus
Tämä runo oli alussa nimeltään R.I.P. – mutta muutin sen, jotta ajatukset eivät liikaa sekoittuisi.
Arveletko siis, että tulevaisuuskin vanhenee. Saattaa ollakin niin.
Terve! Tulevaisuus, jota nuorena tavoittelin, on luultavasti kovasti toisenlainen kuin se tulevaisuus, jonka tavoitan silloin kun annetaan jäähyväiset lihalle. Siis mielestäni meidän tulevaisuutemme vanhenee mukanamme.
Lohdullista. Sen minkä kuulaudessa häviää, lempeydessä voittaa. Noin yleensä. Onhan noita, äreitäkin.
Runo on hieno, ajatuksia herättävä. Niinkuin tietysti pitääkin.
Pidä tämä runo tallessa tulevaisuutta varten. Olet oivaltanut jotain tärkeää.
Vielä sinulla on aikaa itse nostaa jalkaa ja odottaa seuraavaa askelta. Ja askel tulee ja tulee toinenkin askel.
Vielä sinulla on aikaa itse hypätä lentokoneesta ja antaa tuulen kantaa. Ja maahan tultua voit vielä hypätä uuteen koneeseen ja vielä uuteen lentoon.
Minä jo katson tulevaisuutta ja hymyilen meidän molempien harmaantumiselle ja huonomuistisuudelle. Vielä me sen kanssa käsi kädessä yhä hitaammin nostamme jalkaa ja kuljemme vielä hetken yhdessä. Vielä me sen kanssa käsi kädessä välillä lennämmekin.
Kun aika loppuu, lähdemme eteenpäin käsi kädessä. Hymyillen.
Kuten avatarissani olen kuvannut, luulen, että omassa tulevaisuudessani en välttämättä harmaannu. Muutos valitettavasti lienee toisenlainen… Vaikka päälaki harvenee (ajatuksistakin) niin toivottavasti se ei harmaannu ainakaan sisäpuolelta.
Hmm. Olen kuullut puhuttavan harmaista aivosoluista. Miksi juuri harmaat? Onko aivojen harmaus vilkkaan ajatustoiminnan merkki? Silloin harmaus on hyvä asia. Täyttäköön värikkäät ajatukset harmaan pään. Huh heijaa. Värithän ovat muutenkin vain ajatustoimintaamme.
Mustaa ei ole olemassa, se on wain valon puutetta.
Mutta harmaa on ja värit ovat valon heijastuksia
harmaasta.
Siksi taivas ei pudonnutkaan wielä tänään, joudumme
odottamaan huomiseen että pääsemme varomaan sitä.
Eikös karnevaalit, lihanjättöjuhla, ole kuitenkin ilon ja riemun juhla. Tässä kuvaat asioita sen aiemman otsikkosi merkityksen mukaan, omasta lihasta irrottutumisena. Luulen ehkä vain, joskin se aukeni siitä kohtaa.
Tämä on hyvin lähelle tuleva runo. Sen tekee tuo sinä-muoto. Jos unohdettaisiin tuo R.I.P. ja viimeiset kolme säettä, runo lähentelee jopa rakkausrunoa. Ehkä tuo jonkun pehmästi maahan kirjoittaminen on jotain, joka saa aikaan sen mielikuvan.
Ainakin runossa runon lyyrinen minä puhuttelee sinää, josta välittää todella paljon.
Minulle tulee mieleen runosta se, että jokainen on vastuussa tulevaisuudestaan ottamien askelmien kautta. Astuuko väärään vai oikeaan suuntaan? Kukaan muu ei voi nostaa toisen jalkaa toisen puolesta.
Hieno!
Ainoa kritiikkini on, että Jäähyväiset lihalle -nimi vie tunnelmat ihan “väärään” suuntaan kuin mitä mielikuvia itse runo toi minulle.
Pidin kovasti.
Kiitos Oh-show-tah hoi-ne-ne, isopeikko, heidir, Pirjo.
Voi olla tyhmää yrittää purkaa auki runoansa. Sillä osoitaa vain sen, että ei ole oikea runoilija, vaan hengellinen hevosenkengittäjä, joka osaa huonosti hommansa. No olette tietysti oikeassa siinä, että en minä mikään runoilija ole.
a) Kuolema tähtäyspisteenä on se raja jolloin tulevaisuus saadaan kiinni ja samalla kohta, jolloin ajan perspektiivi katoaa (ajasta ikuisuuteen). Kristitylle kyseinen tapahtuma on ilojuhla. Hän pääsee kotiin.
b) Meidän ei ole odotettava ja katsottava minkälainen kohtalostamme ja tulevaisuudestamme tulee vaan meidän on tehtävä valintoja, meidän on tehtävä parhaamme ja katsottava minkälaisena kohtalo ja kutsumus meille itsensä paljastaa. Emme silloinkaan kykene valitsemaan tulevaisuuttamme. Me valitsemme vain nykyisyyden ja tulevaisuus säilyy arvaamattomana. Ajatus oli muistaakseeni jokseenkin tämänsuuntainen myös elokuvassa Kingdom of heaven.
Linkitin tämän tänään blogiini eräänä surffimaisemana.