Hämäränäköä
Herra astui alas
koko painollaan
Vuori ryskyi,
antoi myöden –
kaikki oli peloissaan
Minä kirkkautta luulin
vain kevyeksi valoksi
nyt nähdä sain
se painaa
enemmän kuin galaksi
Valo kirveli silmää
ja lopulta sokaisi
”pimeäänkö jään? Ei”
se on täytetty
mies ristillä tokaisi
Hämärään syttyi
aavistus uusi
Minä näen sen!
Ja edessä on taas
armon vuosi
Runon teema muotoutui uudenvuodenpäivän saarnasta.
Vastaus runotorstain haasteeseen aiheesta: Uudenvuodenpäivä
Kirkkauden näkeminen ensin kevyeksi valoksi on voimakas ilmaus, se kolahti. Se kertoo minusta siitä, miten joskus tärkeää ja merkittävää ei heti huomaa tärkeäksi ja merkittäväksi. “Ja edessä on taas/ armon vuosi” on lohduttava.
Tämä runo taitaa jäädä vähän sekaiseksi. Ajatukseni on vielä uudenvuodenpäivän saarnassa, jossa käsittelin hepreankielistä sanaa kabod (Jumalan kirkkaus tai kunnia) ja Jumalan kirkkauden ilmestymistä Siinaivuorella.
Mukavaa kuitenkin, että jokin kolahti. Totta on että tärkeitä asioita ei heti sellaiseksi huomaa. Syvällä kulkee virta, jota ei päältä päin näe.