- Onko tulta?
- Ei, mutta paloa on.
- Missä palaa?
- Täällä, sydämessä.
- Älä helvetissä.
- En toki, tällä palolla on toinen lähde.
- Jumalauta!
- Toi tuli jo aika lähelle.
- Kerjääksää tulta munilles, multa palaa pian päreet?
- Kuten sanoin, minulla on paloa omasta takaa.
- Niin niin, mutta tässä olis sulle vaihteeksi sitä helvetin paloa: Thum! MUKS! Whatam!
Tuli ilta, tuli aamu. Näin meni aatteen palon ensimmäinen yö. Se poltti kannattajansa näpit.
- Palaako?
- Olen polttanut jo siipeni. En halua polttaa enempää.
- Sanotaan, että Ikaros lensi kerran liian korkealle.
- Tämä oli matalalentoa, mutta muuten sama juttu.
- Häiritseekö, jos minä poltan?
- Ei. – Auttaako toi?
- Auttaa unohtamaan, että minäkin olen kerran polttanut siipeni.
- Ai. Sori.
- Ei se mitään. Mutta nyt kun tuli mieleen, niin ehkä onkin jo aika muistaa.
Vastaus runotorstain 88. haasteeseen aatteen palo
Jess. Palavaista pulinaa. Dialogia vallan.
Hassua, mutta assosioin tämän jotenkin Simbergin Haavoittuneeseen enkeliin (johtuu ehkä nosita siivistä). Moderni versio.
Aatteen palo on työmaasi. Tunnut ottavan pahat paikat cortisonin keralla. Se minua viehättää, kun itse olen usein kuin tuli ja tappura.
Näppärää kieltä (:
Kiitos palautteen antajille, helanes, Sirokko, utuinen ja Piatta. Simbergin haavoittunut enkeli on tunnettu hahmo. Hän oli pudonnut alas, mutta ei ehkä siksi, että oli tyhmänylpeyksissään lentänyt liian korkealle. Runon siipensä polttanut taas oli nöyryyttä oppimassa ja oli ehkä jotakin jo oppinutkin. Aate voi palaa sydämessä ilman, että tarttee polttaa tulitikkuja vääräuskoisen talon nurkalla.
En ihan ymmärtänyt ututinen sinun sanontaasi. Mitä tarkoittaa: “ottaa pahat paikat cortisonin keralla”. Anteeksi tyhmyyteni.
Tarkoitin sanoa, että kun poltat itsesi, käytät ensihätään palovoidetta- kortisonia tms. – Minä vain suutun.
Tässä runon minä poltti itsensä. Hän ei kai nähtävästi suuttunut vaan otti opikseen. Ehkä se oli sitä kortisonin ottamista.
Pitkään mietin myös sitä näkökulmaa, että aatteen palossa on kaksi suuntaa – toinen palo on hengen paloa, joka tarttuu ihmisiin ja saa heidät hehkumaan. Toinen aatteen palo turvautuu tulitikkuihin. Tämä näkökulma jäi tästä runosta puuttumaan, mutta saatan värkätä vielä toisen runon.
Hienoa sanailua.
Olisiko niin, etä varsinkin vastapalo käyttää tulitikkuja?