Samalla tavalla kuin värkkäsin hautauspuheet blogiini Maasta sinä olet tullut, myös vihkipuheet blogissa Sormus annettu merkiksi ovat nyt kuosissaan. Niistä on kohtalaisen helppo etsiä haluamansa.
Vaikuttaa siltä, että myös haut onnistuvat siinä hyvin.
Terveisiä myös Järvenpäästä. Bibliodraamakurssi on lähtenyt käyntiin ja toden totta olen asiasta harvainaisen iloinen.



Mukava kuulla, että olet päässyt hyvin alkuun bibliodraamakurssilla. Nauti joka hetkestä. Kursi käynnistää itsessä monenlaisia prosesseja. Nekin ovat osa oppimista.
Jep jep. Meillä on aika iso kurssi n. 22 osanottajaa. Luullakseni kaikki olivat enemmän tai vähemmän innostuneita siitä matkasta, mikä meillä on yhdessä edessä päin.
Sinulla on varmaan muistissa että ensimmäinen kerta oli tutustumista ja siihen käytettiin runsaasti aikaa. Sitten tutustuimme luomiskertomuksiin. On todella viisasta, että syksyn aikana meille annetaan kokemus bibliodraamaan osallistumisesta ennen kuin lähdemme opettelemaan ohjaajaksi.
Voin kuvitella myös, että matka vie monenlaisiin maisemiin, jossa joutuu puntaroimaan elämän isoja asioita. Sitä ainakin toivon. Ja toivon, että voin olla kaksivuotisen kurssin jälkeen auttamassa muita matkalle kohti heidän omaa keskustaansa – ja kukaties vuoropuheluun elämän antajan kanssa.