paikka jolla seisot
palava pensas
lumen peittämä
pyhyys jäähtynyt
mies kohtalon heittämä
hän kutsua miettii
tehtävää rajua
ei sitä ymmärrä,
ei tajua
aika umpeutuu
seisot siellä yhä
ilmestys haihtuu
mikään paikka
ei ikuisesti pyhä
vastaus runotorstain haasteeseen 118 (kuvahaaste)
Yllä oleva kuva: copyright Elegia
“Mikään paikka ei ikuisesti pyhä”, historiallisestiko? Yksilöllisesti voi olla, ellei muutu.
Ilmestys haihtuu – niinkin voi käydä. Voiko se viedä uskon?
Toivottavasti ei!
Luther sanoi: “Jokaista USKONSA auttakoon!”
Onko siis usko tärkein? Mihin tahansa uskookin? Joskus luulen , että niin on.
Hei utukka!
Kuva lumen peittämistä sandaaleista toi mieleeni voimakkaana kertomuksen Mooseksesta, joka näki palavan pensaan. Hän kuuli sanat: “Riisu kengät jalastasi. Paikka jolla seisot on pyhä.” Ajattelin tapahtumaa niin, että sillä olisikin ollut toisenlainen loppu: Mooses ei olisikaan lähtenyt kutsun tielle, vaan jäänyt paikalleen. Paikka olisi menettänyt pyhyytensä hänelle sillä kieltäytymällä kutsusta, mitä paikan pyhyys olisi hyödyttänyt vaikka sandaaleja ei jalassa olisikaan ollut. Mitä olisi hyödyttänyt käydä ‘pyhällä paikalla’ vuosi toisensa jälkeen, jos hän ei olisi noudattanut kutsua?
Ajatukseni kai on jotakin sellaista, että paikalleen ei voi jäädä edes pyhän ilmestyksen edessä. Jeesuksen kirkastusvuorella opetuslapset olisivat halunneet tehdä majan. Mutta Jeesus esti sen.
Juhani Rekolan jossakin esseekokoelmassa on tarina munkista, joka sai enkeli-ilmestyksen kammiossaan. Näky oli kauneinta, mitä hän milloinkaan oli kohdannut. Samalla luostarin kello soi sen merkiksi, että hänen piti mennä jakamaan ruokaa kerjäläisille. Se oli hänen kuuliaisuustehtävänsä. Munkki ei olisi halunnut lähteä. Tehtävä tuntui hänestä aina jotenkin kurjalta, varsinkin nyt kun hän kohtasi jotakin ylimaallista. Mutta sisäisen kamppailun jälkeen hän kuitenkin lähti. Kun hän tuli takaisin, enkeli odotti siellä häntä yhä ja sanoi lopulta munkille: jos sinä olisit jäänyt, minä olisin lähtenyt.
Usko on tärkeää – mutta ei mikä tahansa usko. Joku voi uskoa omaa ylemmyyteensä ja tehtäväänsä auttaa toisia kuolemaan ennenaikaisesti.
Puujalan tulkinta on hyvä : kun elämä heittää haasteen, pitää vastata vaikkei niin seurauksista tietäisikään. Epäröinti johtaa elämättömään elämään.
Tosi hyvä runo, alun veretseisauttava kontrasti vangitsi mielenkiinnon välittömästi. Sen voi tulkita elämättömän elämän jäähdyttämäksi paloksi tai sitten väkevässä elämisessä olevaksi kylmän ja kuuman kaksinaisuudeksi.
Tällainen kaksinaisuus mainitaan toisessa raamatunkohdassa: “Minä tiedän sinun tekosi : sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea…” (ilm. 3:15)
Mieleen tulee myös Tuomari Nurmion kappale “Kylmää ja kuumaa”. Se alkaa muistaakseni :
Jos sun pitää koskea kylmää ja kuumaa
ja kovaa ja pehmeää,
jos sun pitää koskea kuollutta lihaa
ja koskea elävää
…
sun pitää kuunnella aineen ääniä
ja ääniä äänien takaa.
Niin, ei mikä tahansa usko, mutta sanotaan, että olet kasvanut suomalaisena kristinuskoon tai intiaanina omaan uskoonsa tms. ja elät uskosi ja jumalasi ohjeiden mukaan, eikö se ole rauhallisempi, turvallisempi elämä kuin ei uskoa ollenkaan, haluilua, kieltämistä . . . Luulen, että usko auttaa, vaikkei se olisi kristinuskokaan.
Heikosti raamattua tuntien ajattelen, että näinhän käy usein tavallisessa elämässäkin. Emme tajua mahdollisuuksiamme muuttaa elämäämme tai tehdä jotakin, mitä elämä meiltä yrittää vaatia. Tarttumaton tilaisuus häviää, eikä ehkä koskaan enää toistu. Saatamme huomata vasta joskus paljon myöhemmin, minkä tilaisuuden menetimme… Ja kadumme…
Hieno ja ajatuksia herättävä runo!
Kiitos Mudzahir, utukka ja Crane!
Mudzahir – Viittaus Ilmestyskirjaan oli mielestäni osuva ja onnistunut ja ajatukset elämättömästä elämästä. Elämättömässä elämässä pyhyys on jäähtynyt.
By the way – Ihmiselämän pyhyydestä Hilkka Olkinuora puhui tänään todella kauniisti ja vakuuttavasti aamuhartaudessaan Yle Radio 1:ssä. Etsikää käsiinne ja korviinne hänen aamuhartautensa 11.2.09.
Utukka on aivan varmasti oikeassa siinä, että usko auttaa ihmistä ja tuo mielentasapainoa, vaikka ei kristinuskoa olisikaan. Usko on niin syvällä ihmisessä, että sen laiminlyöminen aiheuttaa epätasapainoa. Se liittyy kokemukseen ihmisyydestämme. – Kristittynä tosin haluan todistaa evankeliumin tuomasta vapaudesta ja ilosanomasta.
Crane – Jokainen voi tunnistaa varmaan kuvaamasi tilanteen. Jotkin tilanteet elämässämme ovat ehkä ainut kertaisia. Silloin meidän vanhoja viisaita hengellisiä isiä ajatellen olisi syytä pohtia, esiintyykö tuossa tilaisuudessa meille KUTSUMUS vai KIUSAUS.
Jäin miettimään tätä ja minulle tuli mieleen, että ne Mooseksenkin ottamat askeleet olivat ihan pieniä eikä hän tainnut tietää, minne oli menossa. Samalla tavalla ihminen voi kuulla kutsun ja tehdä pieniä asioita yksi kerrallaan. Vasta myöhemmin ehkä kokonaisuus selviää. Vai kuinka ajattelet?
Kutsumus merkitsee luottamusta. Edessä olevaa reittiä ei tiedä etukäteen. Kun tiellä kulkee, näkymiä avautuu koko ajan lisää. Ja luulen myös että kutsumuksen koko kuva avautuu paljon myöhemmin.