Minulla oli tänään Valvomisen sunnuntain saarna. Aiheena oli Jeesuksen paluun odottaminen. Tekstin tyylilajia mukaillen vitsit olivat vähissä. Saarna löytyy täältä.
Puhun saarnassa myös uuden ja vanhan ihmisen välisestä taistelusta. Minulla on tavan takaa sisäistä taistelua ns. liberaalin ja konservatiivin välillä. Kummatkin puolet asuvat minussa. Ymmärrän ja tunnen sympatiaa kumpaankin suuntaan. Saarnatessa minussa näkyy enemmän perinteinen ja konservatiivinen kristillisyys – jopa pietistinen. Se näkyy myös tässä saarnassa. Voisi tietysti sanoa, että näkökulmani on mustavalkoinen. Uskon perusasiat ovat tietyissä asioissa mustavalkoisia. Toki Raamatun mustavalkoisuus ei tarvitse tehdä meistä umpimielisiä ja dogmaattisia elämän moninaisuuden edessä. Jumalan valtakunta on valon valtakunta ja muu luomakunta on pimeyden ja valheen voimien hapattama. Kristinusko on pelastsuskonto. Meitä ei pelasteta tummanharmaasta aluesta vaaleanharmaalle, vaan pimeästä valoon, kuolemasta elämään. Se on aika mustavalkoista.
Tämän saarnan puute on kuitenkin siinä, että se jää pinnalliseksi eikä tavoita oikein nykyaikaa. Ensi kerralla yritetään hoitaa homma paremmin. Kaikesta huolimatta useampi seurakuntalainen tuli kiittämään. Omista puutteistani huolimatta he ovat lähteneet rikkaampina kotiinsa.
