Viime vuonna en ole enää kirjoittanut paljon Puujalkablogiin kirjoituksia ja myös runotorstaihin osallistuminen on hiipunut. Facebook on vienyt luultavasti aikaa blogilta. Samoin olen paljon vähemmän lukenut saatikka kommentoinut kenenkään muun blogikirjoituksia.

Säännöllisemmät merkintäni ovat pääasiassa ilmoituksiaa siitä, kun olen lisännyt muille blogisivuilleni hartauden tai saarnan tms.

Viime vuonna olen ollut mukana tekemässä radiohartauksia. Se on lohkaissut aika ison palan ajatuksiani. Niitä ei voi valmistaa yhtä huolimattomasti kuin tavallisia puheita tai saarnoja. Ne olisi mietittävä aika loppuun mutta taitoni hyytyvät siinä kesken. Omalle kirjoituskelleen tulee sokeaksi, palikat ja selkeä ajattelu katoavat käsistä deadlinen lähestyessä.

Joitakin kirjoituksia olen blogiin kirjoittanut. Mukavaa on ollut huomata, että kirkon viralliset sivut ovat toisinaan linkittäneet etusivulle jonkin blogikirjoitukseni. Minun kirjoitukseni eivät ole rajuja kannanottoja mihinkään suuntaan. En ole sillä tavoin kärkevä kirjoittamaan. En ole muutosvaikuttaja, motiivini ja intressinin on yleensä ymmärtämiseen liittyviä.

Lopetin kotisivuni Höyhen päivittämisen ja poistin materiaalin sivustolta (maalis-huhtikuu 2002 – 17.9.2009) ohjatakseni kävijät sieltä blogeihin. Kaikkea sieltä en ole siirtänyt blogeihin. Rippikoulumateriaali on poissa nyt kokonaan. Ehkä pitäisi tehdä rippikouluun sivu. Mutta en oikein jaksa. Enkä usko että sille olisi paljon käyttöä. Tai sitten sivusto olisi yleisemmin vain opettamiseen tarkoitettu.

Saattaa olla että keskustelu on jonkin verran keskittymässä erilaisiin keskustelufoorumeihin (Kotimaa 24). Keskustelua ei käydä yksittäisten blogien sivuilla kovinkaan paljon. Siinä mielessä Kotimaan blogimetsä on onnistunut ratkaisu. Mutta kaipaan vanhasta Kotimaan sivustosta uutisointia. Nyt sen paikka lienee siirtynyt sivustolle pod.fi tai kirkon tiedotuskeskuksen sivustolle.

En ole aikaisemmin julkaissut mitään tilastoja blogeistani. Ehkä joku haluaa vertailun vuoksi nähdä, minkälaista liikennettä näillä sivuilla on ollut.

Puujalkablogissa katselukertoja koko historian ajalta yht 33655.

Blogi perustettu toukokuussa 2006

Kiireisin päivä 30. toukokuu 2008 – jolloin katselukertoja 419

Vuoden 2009 aikana katselukertoja 14562. Vilkkain kuukausi toukokuu, jossa selittävänä tekijänä on puheiden valmistaminen ylioppilaalle. Selvää vilkastumista tulee myös joulun lähestyessä.

Saarnatuoli (blogi perustettu joulukuussa 2008)

Yhteensä 14324 katselua koko historian aikana. Kiireisin päivä 152 katselua lokakuun 30. 2009.

Pieniä puheita (blogi perustettu elokuussa 2006)

Kateluja yhteensä koko historian aikana 13410. Kiireisin päivä lokakuun 21. 2009, jolloin 318 katselukertaa.

Ristinmerkki otsaasi – kastepuheet. Blogi perustettu kesäkuu 2006.

Katseluja yhteensä 8065. Kiireisimpänä päivänä 58 katselua – syyskuussa 2009

Sormus annettu merkiksi - vihkipuheet. Blogi perustettu kesäkuussa 2006.

Yhteensä 13921 katsela. Kiireisimpänä päivänä 251 katselukertaa – 31. heinäkuuta 2009.

Maasta sinä olet tullut – hautauspuheet. Blogi perustettu huhtikuussa 2007.

Yhteensä 20286 käyntiä. Eniten liikennettä  17. Joulukuu 2009, jolloin 141 käyntiä.

Jouluaika – blogi perustettu joulukuussa 2008.

Katseluja yhteensä 13165. Kiireisin päivä  17. joulukuuta 2009, jolloin 373 katselua

Kolmantena päivänä – blogi perustettu huhtikuussa 2009

Yhteensä katseluja 257. Kiireisin päivä 6. huhtikuu 2009, jolloin 16 katselukertaa.

Sallikaa lasten tulla (blogi perustettu huhtikuussa 2009)

Yhteensä 9429 katselukertaa. Vilkkain päivä 30. marraskuuta, jolloin 273 merkintää kirjattu.

WordPress ei tilastoi omiaa käyntejäni koneella. Pari huomiota voi heti tehdä. Blogi ‘Kolmantena päivänä’ ei ole löytänyt vielä lukijoitaan. Ehkä kärsimysajan puhekokoelmalle ei ole tarvetta. Joulu on  hankalampi, kun on oikeastaan vain yksi varsinainen jouluteksi käytössä. Blogit Jouluaika ja Sallikaa lasten tulla ovat hyvin otettu vastaan. Jälkimmäinen ehkä myös siksi, että muutkin kuin papit pitävät lapsille hartauksia.Toimituksia koskevat blogini ovat löytäneet omat lukijansa, josta olen mielissäni. Hautauksessa varskinkin kirkkoon kuulumattomien hautaaminen tuo jatkuvasti surffailijoita sivulle.

vuodenvaihteen kuutamo

Lisää viimevuoden kuvia (2009) lisätty flickr-kansioon. Käykää tsekkaamassa.

Juu. Saarnattu on Jeesuksen vierailusta 12-vuotiaana temppelissä. Tosin tuo Jeesuksen vierailu pyhäkössä jäi jokseenkin sivuosaan saarnassa. Saarna keskittyy miettimään pyhyyttä ja sen kohtaamisessa tapahtunutta muutosta vanhan liiton aikana verrattuna uuden liiton aikaan. Saarna ei ole mitenkään timangi juttu, mutta aihetta kehittelemällä siitä voi saada jotakin vielä aikaan. Ehkä jokin ajatus on sieltä noukittavissa.

Vanhassa testamentissa pyhyys oli polttavaa ja vaarallista. Kun Jeesus astuu näyttämölle, Pyhä ei ole enää hengenvaarallinen, koskematon ja lukkojen takana.

Tästä saarnaan.

kuva kopioitu Mitro Revon kotisivulta: http://www.mitrorepo.fi/

Meille tulee Laitilan sanomat tänne Harjavaltaan. Seuraamme vaimon kotisedun  tapahtumia muutenkin kuin vain käymällä siellä usein. Uusimmassa lehdessä käydään läpi vuoden tapahtumia, joilla on ollut jotakin erityistä merkitystä tai hohtoa, jotka tuntuvat olevan muistamisen arvoisia. En listaa tähän, mitä kaikkea mielenkiitoista on seudulla tapahtunut. Yksi aukeaman muistoista otsikoidaan näin: Meppipappi kohtasi runoilijan. Munamarkkinoiden avajaisissa vieraili Mitro Repo, joka silloin oli EU-parlamenttiehdokas ja sittemmin meppi, kuten tiedetään. Mitro on tunnetusti sanavalmis kaveri. Hän on tullut tunnetuksi ortodoksipappina, mutta joutunut konfliktiin kirkkonsa johdon kanssa, koska ortodoksikirkon perinteelle on vierasta, että pappi toimii avoimesti politiikassa. Mitroa kiellettiin käyttämästä papin tunnuksia, mikä luonnollisesti on kova isku häntä vastaan. Mitro on ollut pappi koko elämällään (selibaattipappi). No tällä tavalla myöskään valtaa kirkon sisällä ei keskity piispojen käsien ulkopuolelle.

En tiedä tekivätkö päättäjät hänen suhteensa oikein vai ei. Mutta ortodoksisuuteen on todellinen kilvoittelu kuulunut aina mukaan. Ehkä Mitrokin osaa käsitellä asiaa kilvoittelun ja nöyryysharjoitusten kautta.

Joka tapauksessa Laitilan kuuluisa runoilija/taiteilija/kirjailija Heli Laaksonen oli haastatellut Mitroa ja kuulijoilla oli mukavaa. Eräs kuulija oli sanonut: Jos toi Mitro Repo olis Laitilan pappi, nii mää kävessi joka pyhä kirkos.”

Me luterilaisessa kirkossa mietimme kuumeisesti väestökatoa jumalanpalveluksissa. Miksi ihmiset eivät sitoudu uskonsa mukaiseen elämään, johon kuuluu osallistuminen jumalanpalvelukseen ja sakramenttien nauttiminen. Eräs väitteeni on se, että ihmiset eivät koe palveluksessa pyhyyttä. Pyhä-ulottuvuus puuttuu jumalanpalveluksissa heidän kokemuksestaan, se vaikuttaa heistä ehkä enemmän pakkoruotsilta kuin äidinkieleltä. Ihminen ei myöskään koe olevansa siellä hyväksytty, vaan jonkinlainen vaatimusten painolasti ja väärä syyllistäminen muistuttaa hänelle, että hän ei olekaan täysin tervetullut.

Ehkäpä Mitro Revon läheisyydessä molemmat puolet avautuvat. Aito tunne pyhän läsnäolosta eli Toisen ulottuvuuden murtautumisesta omaan todellisuuteen ja myös niin, että se kohtaa sinut armollisesti. Mitro ei välttämättä ole fyysiseltä olemukseltaan sellainen, mitä tämä aika ihailee, mutta hänen sielussaan on iloa ja lämpöä sekä Jumalan läsnäolon tuntoa.

Tietysti munamarkkinoilla kuultu heitto: mää kävessi joka pyhä kirkos… on vain heitto. Kyllä siihen Mitro Repoonkin totuttaisiin ja hän ei tuntuisi enää ihmeelliseltä ja kirkossa käyminenkin jäisi vähemmälle. Mutta. Kynnys kirkkoon olisi huomattavasti matalampi. Seurakuntalainen tuntisi paimenensa, kokisi saavansa häneltä tarvitsemaansa ohjausta. Voi olla, että tällaista muutosta ei saada kirkossa koskaan aikaan – meillä on protestanttiset geenit, joidenmukaan papiston kuuluu olla vähän oppositiossa hierarkiaan nähden ja kansan taas oppositiossa papistoton nähden.

Postia pappi Jaakobille

Joululahjaksi olimme hankkineet Klaus Härön elokuvan Postia pappi Jaakobille. Tapanina illalla katselimme sen kun lapset olivat nukkumassa. Kuva on hyvin puhutteleva. Pappina sitä tulee katsoneeksi ehkä toisella tavalla kuin joku muu, vaikka sillä tuskin on mitään merkitystä. Joka tapauksessa Heikki Nousiainen näytteli hyvin uskottavasti naapurikylän (Kokemäen) pappia. Kyseinen kuvauspaikka ja ’pappila’ on siis aika lähellä, naapuripitäjässä (Harjavalta on itse asiassa vanhaa Kokemäkeä). Minua nimen Kokemäki esiintyminen ei silti paljon häirinnyt eikä se, että tiedän hyvin Kokemäen varsinaisen pappilan ja olen siellä joitakin kertoja ollutkin. (Olen ollut vuoden Kokemäen seurakunnan pastorina). Kokemäen kirkkokin on toisenlainen ja keskellä kylää – elokuvan kirkoksi on päässyt koko kansan tuntema Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, palanut, restauroitu ja uudet kirkkomaalaukset saanut.

Nämä ovat sivuseikkoja. Sokea pappi, ränsistynyt pappila ja autio kirkko olivat erinomaiset puitteet elokuvalle.

Pappi Jaakob on ns. vanhan kansan pappi – työlleen uskoutunut ja omistautunut. Ehkä hän on ollut joskus naimisissa ehkä ei. Hän tuskin oli enää virassa, jäänyt eläkkeelle ja hiukan vanhuuden höperö, dementtinen, kun meni tyhjään kirkkoon toimittamaan vihkitoimitusta. Mitään vihkiparia ei tullut eikä ollut. Se oli ehkä enemmän hänen harhaista maailmaansa – tai tekosyy mennä kirkkoon rukoilemaan, kun huomasi, ettei Jumalalla ollut hänelle enää käyttöä. Hän kuitenkin eli Jumalalle ja seurakunnalle. Hän oli oikea sielunpaimen risaisissa vaatteissaan. Esirukouksesta, rukouspyyntöihin vastaamisesta, oli tullut hänen elämässään jonkinlainen henkireikä, jossa hän tunsi itsensä tarpeelliseksi. Kun ihmiset eivät enää hänelle kirjoittaneet, Jaakobin elämäntyö oli tullut päätökseen – oli tullut aika siirtyä taivaallisten esirukoilijoiden joukkoon.

Erityisen puhuttelevana koin Jaakobin persoonalliset kädet ja hänen luihut askeettiset kasvonsa. Pappi oli eteerinen – asteli jo ’Herran esikartanoissa’.  Hän oli sokea. Se on papille hyvä ominaisuus, jos hänellä on kuulevat korvat. Hän ei kiinnitä huomiota ihmisen ulkokuoreen vaan kuuntelee, mitä asiaa toisella on.

Papin sokeus voidaan tulkita myös kielteisemmin. Sokeudesta uskovia on syytetty – sokeasta uskosta. Sokea pappi voi olla sokea ajalleen, jämähtänyt menneisyyteen. Hän voi olla sokea myös järjen äänelle. Oliko Jaakob sokea uskossaan. Se ei ollut mielestäni uskon sokeutta. Usko oli kuvattu hänessä myönteisessä hengessä. Usko kantoi häntä ja hänen uskostaan monet saivat toivoa elämässään.

Kuvittelen, että Jaakobin usko tuo toivoa myös nykyaikaan – toivoa kaikille elinkautisvangeille.

Ehkä tällaisia pappeja vielä on, jotka ovat valmiita antamaan kaiken lähimmäiselleen – harvenemaan päin.

Kirjoittaessani kommenttia mm:n blogiin, tulin ajatelleeksi Blogisanialle omaa lippua.

Täytyisiköhän sille maailmalle kehittää oma lippunsa? Minkälainen ristilippu se olisi? Virtuaalimaailma on jo niin suuri, että ehkä se ansaitsee oman lippunsa tai ainakin liputuspäivänsä. Silloin voisi sanoa, että olen kolmen maan kansalainen, mutta kuljen yhden lipun alla. Siniristilippu sitoo minut suomalaiseksi, mutta muistuttaa taivaan kansalaisuudesta. Blogistanin lippu voisi olla puhdas valkoinen lippu (siniristilipun tausta). Se ei merkitse sitä, että on antautunut nettiaddiktiolle, vaan puhdas valkoinen muistuttaa virtuaalimaailman lukuisia mahdollisuuksia. Se olisi lippu, joka antaa mahdollisuuden mielikuvitukselle, värittämiselle, luovuudelle, ystävyydelle, tunteille, yhteyden pitämiselle, elämänsä jakamiselle. Joillekin se näyttää antavan mahdollisuuden Toiselle/toisenlaiselle elämälle/minuudelle (Second life).

Suomalaisille valkoinen lippu muistuttaa omasta lipustamme siten, että tämän valkoisen, mahdollisuuksien maailman, olemme siunanneet ristinmerkillä. Siunatkoon Jumala tulevan vuotenne, siunatkoon kaikki maailmat, jossa te elätte. Siunausta voi olla irrottautua liiallisesta ruudun tuijotuksesta ja etsiytyä yhteyteen ihmisten kanssa kasvotusten.

Terveisiä Tapaninpäivän messusta. Minulla oli saarnavuoro ja kovalla kiireellä joulupäivänä ja tänä aamuna väkerrettiin sanottavaa. Tapaninpäivän ajatukset ja julistus luettavissa saarnatuoliblogista: lampaiden lähetystehtävä susien keskellä. Tästä tekstistä minulla ei ole aikaisempaa saarnaa, mutta eräs paralleelikohta on 21. sunnuntai helluntaista. Evankeliumin tilanne on erikoinen ja mielenkiintoinenkin Jeesus lähettää lampaat susien keskelle.

Toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni joulusaarnallani. Minulla on perheille tarkoitettu jouluaaton palvelus. Siinä paimen Joosua ja lammas Orpo kohtaavat enkeli-ilmestyksen ja menevät seimen luo. Mikä ihme siellä tapahtuu?

Hyvän joulun saarna.

Lisäys: Pidin tämän ’saarnan’ tai näytelmän jouluaattona myös Laitilassa meidän lapsille ja heidän serkuilleen. Siellä minulla oli rerkvisiittana saunatakki, päähine, sauva ja pehmolelulammas. Tästä minulle on jälkeenpäin jäänyt erittäin hyvä mieli – kun saa lapsille puhua Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan, ja viritellä heidän sieluaan ikuisuuden äänille.

Radion aamuhartaus jälleen täältä Harjavallasta. Se on kuunneltavissa Ylen Arenalla ja Radion hartausarkistossa esim. täällä. Hartaus kuunneltavissa linkin takaa noin viikon. Teksti hartauteen löytyy blogista Pieniä puheita: täältä tai kirkon sivulta hartauspuheiden arkistossa.

Olen nimennyt kolmannen adventin Salaisuuksien sunnuntaiksi. Neljäs adventti taas on Joosefin päivä. Mikä on joulun salaisuus ja minkälaisten lukkojen takana sitä säilytetään?

Tämä aamu oli kaunis ja ihmeellinen. Lunta oli satanut maahan. Viedessäni eskarilaisemme odottamaan taksia, kahdet jäljet jäivät hankeen. Isot jäljet ja pikkujäljet. Taisi olla tonttu asialla. Katariina tykkäsi lumesta ja oli vähän pahoillaan kun samalla aloin kolaamaan lunta asfaltilta pois. Kyllä nurmikkolla vielä on paljon lunta jäljellä. Joten eiköhän se lumilinnakin sinne vielä nouse.

Iloista joulun odottamisen aikaa itse kullekin säädylle. Tasa-arvoistakoon joulu niin paimenet kuin kuninkaat – presidentit, sihteerit, siivoojat, eläkeläiset ja ne jotka ovat työtä vailla – tasa-arvoistakoon meidät kumartamaan seimen lasta .

Totuus tekee vapaaksi, synti orjaksi.

Hartaus kuunneltavana viikon ajan Ylen hartauspuheiden arkistossa: täällä.

Teksti luettavissa blogista Pieniä puheita: täällä. Teksti myös kirkon radiohartauksien arkistossa.