Minua loukkaa ja ärsyttää se, että esimerkiksi blogilistan kanavissa, joita eri nimikkeiden alla on satoja (http://www.blogilista.fi/hakemisto), niin koko uskonnollisen elämän todellisuus loistaa poissaolollaan – ihan kuin sitä ei olisi tai sillä ei olisi mitään merkitystä. En voi olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti sillä kaikki blogini katsovat maailmaa juuri hengellisestä näkökulmasta. Tuollainen dissaaminen on tietoista ja harkittua toimintaa sillä uskontoon, kirkkoon, jumalanpalveluksiin, rukouselämään, raamattuun  liittyviä blogeja on tuhansia – mutta ei blogilistan kanavien mukaan.

Esimerkiksi kanavassa Elämä ja arki on listattu avainsanoina seruaavat sanat:  elämä / päiväkirja / arki / elämää / elämäni / elämäntapa / elämäntapamuutos / elämänmeno / elämänkatsomus / elämänhallinta / elämäntarkoitus / elämättömyys / ajatuksia / ajatukset / ajattelu / ajatusvirta / arkielämää / arkea / arkisähläys / arkielämä / arkipäivä

Kanavien avainsanoiksi kelpaa tuhlata palstatilaa tällaisiin  synonyymeihin kuin arki, arkielämä, arkielämää, arkea, arkipäivä ja arkihäsläys. Mutta uskontoon ja uskonnolliseen elämään olisi osattava etsiä jokin sopivan sinnepäin viittaava kanava. Herättää kummastusta tällainen huomiotta jättäminen.

Koska en halua häiritä listan ylläpitäjien uskonnotonta mielenrauhaa ja poistin sieltä omani – olkoonkin sitten kuinka hyvä palvelu muuten tahansa.  Minä en ole sitä käyttänyt vuosiin. Tiedän että jotkut lukijani saattavat sitä käyttää. Mutta mielenilmaus ei olisi mielenilmaus, jos se ei jossakin näkyisi ja tuntuisi.

Veri jäähtynyt

surmatuissa

sydämissä

ja siinä raukassa

joka rakkautta

juoksi karkuun

valvo itsesi uneen

ja anna sydämesi

kertoa sinulle

minkä muut jo tietävät

vaikka koko maailma huutaisi

et sinä kuulisi

jos kuulisit

et ymmärtäisi

heRäämällä todellisuuteen

tuntisit surmAttujen Kivun

ja Kumartaisit ruhtinAsta

sinUa Suurempaa

. 

Vastaus runotorstain haaseeseen 228 Nessun dorma

prinsessa

miksi murehtien valvot yösi

maailmahan on sinun

?

Vapise!

Rakkaus

jota pelkäät

kohtaa sinut aamulla.

Vastaus runotorstain haaseeseen 228 Nessun dorma

Odottaminenko muka ei-elämää?

Vain tyhmä väittää niin

Odottavan aika on pitkä

mutta ei merkityksetön

Aabraham odotti

kymmeniä vuosia

lupausten täyttyvän

Hän antoi parran kasvaa

mutta hän ei istunut paikoillaan

vaan touhusi Saaran kanssa

- tiedät kyllä mitä!

Aadam ei jaksanut odottaa

Hän oli kärsimätön

ja me maksamme seuraukset

Jumala antaa meidän odottaa

tuskastua ja kärsiä

se kuuluu elämään

se on kasvamista kiinni elämään

joka ei pääty

silloin kun Hän tulee

Vastaus runotorstain haasteeseen 227

Aiheena Mirkka Rekolan runo

“Hän jota odotat tulee pian”
siinä luki.

- Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
- Siinä lukee “pian”, hän vastasi.
- Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat
“pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
- Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut,
minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti. “Sinä sitten olet
epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

Mirkka Rekola: Maskuja – pieniä elämän pituisia juttuja (WSOY 2002)

Tämä on aivan uusi malliruno

siitä kuinka kauan sitten kulki

pieni juno

Se raiteillaan kuljetti

rakkautta ja vihaa.

Toisten mielestä

vain raakaa lihaa

Taaimman vaunun lihat oli jäässä

Kun taas junan toisessa päässä

rakkauden lämmöstä alkoivat sydämet sykkiä

peläten ei tarvinnut kyyryssä kykkiä

leikkiä sokeita, kuuroja ja mykkiä

Puolessa välissä junoa

Alkoi viha juonia punoa

Viettelevästi raotti luomia:

Ravintolavaunussa tarjoillaan

vain kylmiä juomia – jäätä ja kolaa

katseelle Lolaa ja rintojen solaa

Kosto on kaunista – tunnetta tosi elämästä

Armo on hanurista, heikot syöstään pelistä.

Vihassakin sykki sydän, vaikkei leppeä

Turha marista. En auta lyyliä enkä jeppeä.

Suonissani kulkee vain nestemäistä typpeä

Keskellä ravintolavaunun rymyä

Pieni pisara tarjoilijan väärentämätöntä hymyä

suistaa junon raiteiltaan, saa aikaan särön,

- jäätyneeseen sydämeen rakkauden rytmihärön

.

.

Vastaus runotorstain haasteeseen 226: Talven merkit

Puhun saarnassa myös uuden ja vanhan ihmisen välisestä taistelusta. Minulla on tavan takaa sisäistä taistelua ns. liberaalin ja konservatiivin välillä. Kummatkin puolet asuvat minussa. Ymmärrän ja tunnen sympatiaa kumpaankin suuntaan. Saarnatessa minussa näkyy enemmän perinteinen ja konservatiivinen kristillisyys – jopa pietistinen. Se näkyy myös tässä saarnassa. Voisi tietysti sanoa, että näkökulmani on mustavalkoinen. Uskon perusasiat ovat tietyissä asioissa mustavalkoisia. Toki Raamatun mustavalkoisuus ei tarvitse tehdä meistä umpimielisiä ja dogmaattisia elämän moninaisuuden edessä. Jumalan valtakunta on valon valtakunta ja muu luomakunta on pimeyden ja valheen voimien hapattama. Kristinusko on pelastsuskonto. Meitä ei pelasteta tummanharmaasta aluesta vaaleanharmaalle, vaan pimeästä valoon, kuolemasta elämään. Se on aika mustavalkoista.

Tämän saarnan puute on kuitenkin siinä, että se jää pinnalliseksi eikä tavoita oikein nykyaikaa. Ensi kerralla yritetään hoitaa homma paremmin. Kaikesta huolimatta useampi seurakuntalainen tuli kiittämään. Omista puutteistani huolimatta he ovat lähteneet rikkaampina kotiinsa.

Pyhäinpäivän tuttu evankeliumi (jokaisessa vuosikerrassa!) on vuorisaaarnan alku eli Jeesuksen autuaaksijulistukset, makarismit. Minulla oli vaikea löytää kuningasideaa, miten ja mitä tästä saarnaisin. Useamman kerran olen jo saarnannut tästä evankeliumista. Kun aika käy vähiin, stressi nousee ja ajatus ei kulje vapautuneesti.

Käsittelen saarnassani autuutta eli onnea. Miten nämä tämän maailman murjomat Jeesuksen autuaiksi julistamat ihmiset voivat olla onnellisia? Mitä onnellista heidän elämässään on?

Saarna löytyy täältä?

Päivää ennen minulla oli koululaisille pyhäinpäivästä juttua.

Sunnuntaina uusi pastorimme piti tulosaarnansa. Vihdoinkin alkaa tasapainottumaan elämä Harjavallassa tältä osin.

Biisi taisi olla jutun paras anti: Jennifer Holliday pyysi operaattoria yhdistämään kaukopuhelun Jeesukselle. Jeesus linjoille.

Päivänavauksen jälkeen opettaja kuulutti, että joku oppilaista on hukannut kouluun kalliin kosketusnäyttöpuhelimensa. – Harmi. Onneksi kaukopuhelu Jeesukselle ei tarvitse älypuhelinta.

arka vieras

taas kietoutuu

pakkaseen

kuin paksuun takkiin

pitää kaiken lämmön

itsellään

mutta ei estä

elämän ihmettä

siemenen itämistä

- talven pimeys

musta aurinko

nostaa runot esiin

.

.

.

Runotorstain haaste 218 pohjautuu Pertti Niemisen runoon kokoelmasta Vaikka aamuun on vielä aikaa.

Minulla on muuten tuo Pertti Niemisen runokirja (kuten monia hänen käännöksiään). Olen lukenut sen kesätöissä yövartijana vuonna 1993. Kirjan taakse kirjoitin: Luin tämän 19.7.1993 töissä HPY-Kamppi – puoleenyöhön. Aamuun on siis vielä aikaa. En mene nukkumaan, vaan teelle ystävän luo.

Kun vauhtiin pääsin, niin laitoin samalla kastepuheet uuteen kuosiin: täällä. Parmman kuvan siihen voisi toki etsiä.