Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Ylioppilaspuhe

Harjavallan seurakunnan puolesta saan tuoda terveiset uusille ylioppilaille. Seurakunnan stipendi myös annetaan uskonnossa menestyneelle. Huomenna tulen puhumaan yksinkertaisesta asiasta: tavoitteiden asettamisesta. Minkälaisia tavoitteita elämässä asetetaan? Opiskeluun yleensä kuuluu melko tarkkoja tavoitteita. Kurssi kerrallaan hyviä numeroita. Jos tietää minne lukion jälkeen tähtää, niihin liittyviä oppiaineiden numeroita erityisesti pitää saada suoritettua hyvin arvosanoin. Nykyään tehdään lukiossakin henkilökohtaisia opintosuunnitelmia (Hops).

Luultavasti jokainen koulu on jollakin tavoin määritellyt koulun yhteiset tavoitteet. Ne sain koulun sivulta poimittua. Lukion tavoite yleissivistävänä laitoksena ei ole koskaan vain oppilaiden hyvät arvosanat ja jatko-opiskelupaikka. Ehkä jotakin muutakin.

Lisäksi taidan antaa yhden elämänohjeen matkalle Jordan Petersonin kirjasta (12 elämänohjetta, Käsikirja kaaosta vastaan). Luulen, että niillä eväin homma valmistuu. Tämä siis vinkkinä teille, jotka saman tehtävän äärellä tuskailette.

Aikaisempia puheita lakitettaville löytyy osoitteesta:

https://puheita.wordpress.com/category/ylioppilaille-valmistuneille/

 

Mainokset

Ensimmäinen bujokirja (Putkinki.fi -> Piste. 190s) on tullut täyteen kolmessa kuukaudessa. Se koostuu pääasiassa tekstistä. (joitakin valkoisia sivuja jäi). Homma on vielä alussa ja järjestelmän monipuolisempi käyttö toivoakseni kehittyy ja tukee omaa pyrkimystäni parempaan elämään eli pyrkimyksissä saavuttaa tavoitteita, joita työelämän ja yksityisen elämän suhteen olen asettanut. Minulla on yksi bujo, mihin tulee kaikki niin työtä kuin muuta elämää koskien. Nyt tuntuisi liian hankalalta pitää kahta kirjaa. Päiväkirjamaisuus on oleellinen osa merkintöjä. Mutta myös päiväkohtaiset tehtävälistat. Bujoilijoiden fb-ryhmässä eräs henkilö kertoi tärkeimpiä kokoelmia varten hankkineensa oman kirjan. Se vaikuttaa järkevältä idealta, koska kokoelmien siirtäminen uuteen kirjaan ja ehkä vielä kolmannen ja neljännenkin kerran voi tuntua turhauttavalta. Siinä mallissa kerta kirjoittaminen on riittävää. Nyt jätin joitakin kokoelmia ja listoja siirtämättä, vaikka niillekin olisi vielä tarvetta.

Huhtikuussa alkava 256 sivuinen Nuuna pohdituttaa minua tiheämmän pistevälinsä johdosta. Viisimillinen tuntuu paremmalta kuin Nuunan 3,5 mm, mikä on suppea väli kirjoittaa.

Tässä vaiheessa kovin taiteellista ulkoasua en ole kehittänyt. Se tulee mahdollisesti myöhemmin, kun pääsen paremmin sisälle merkitsemisen tekniikkaan. Tyttäret tekevät niitä hienompia versioita. Mood-tracker kopioitiin Bullet Journal –Suomi sivulta.

Olen jakanut kirjan niin, että ensimmäsiet 184 sivua olen omistanut päivämerkinnöille. Loput 185-256 kokoelmille. Jotakin vanhasta kirjasta olen siirtänyt, jotakin uutta kehittänyt. Jokaiselle päivälle on yksi oma sivu, paitsi lomiin riittää puoli sivua kahteen palstaan jaettuna.

IMG_3966.JPG

Elokuvia varten olen tehnyt sivun, jossa muutamalla sanalla kommentoin kokemusta. Periaatteessa kirjoihin voisi tehdä samanlaisen kommentointiosion. Niiden ongelma on se, että tällaiset kokoelmat paisuisivat turhan suuriksi. Ne ehkä tarvitsisivat myös oman kirjan. Olen joskus nuorempana kirjoittanut tietokoneelle elokuvista ja kirjoista yhtä ja toista, myös blogeihin.

Blogipäivityksiin olen tehnyt jonkinlaisen seurantakalenterin. Minulla on noin 12 blogia. Päivityksiä joihinkin tulee enemmän kuin toisiin. Jotkut ovat niistä melko koskemattomia. Toivon, että tällaisella kalenterilla näen kokonaisuuden paremmin. Toisaalta se innostaa tekemään siitä hieman tavoitteellisempaa. Pitkälti tämän tähden myös innostuin hieman korjailemaan sivustojen ulkoasua.

Suomalaiseen mentaliteettiin ei ole kuulunut selkeiden tavoitteiden asettaminen. Jutellessani kirkkokahvilla ison yhtiön eläköityneen pääjohtajan kanssa hän sanoi, että ennen oli tavallista ajautua tiettyyn uraan ja jos oli lahjoja, siinä yhtiössä pääsi eteenpäin. Muistan lukeneeni, että piispa Eero Huovinen sanoi omasta elämänurastaan samalla tavalla. Nykyään nuorten työntekijöiden oletetaan keräävän kokemusta erilaisista työtehtävistä erilaisissa yhtiöissä ja työpaikoissa. Urakehityksen ei vain ajatella tapahtuvan, vaan siihen on aktiivisesti itse vaikutettava. Se merkitsee jatkuvaa omien valmiuksien harjaannuttamista ja omien tavoitteiden tarkentamista.

Oma urani kirkossa ei ole ollut edellä kuvattua aktiivista hakeutumista haasteellisempiin tehtäviin. Ehkä se on hieman enemmän sitä ajautumista ja ratkaisujen tekemistä silloin, kun asia on tullut eteen. Toisaalta näille mahdollisuuksille on tehty tilaa kouluttautumalla jatkuvasti työn ohella. Mutta silloinkaan kouluttautumiseni ei ole ollut kovin tavoitekeskeistä. Kirkko kouluttaa aktiivisesti työntekijöitään. Olen ollut samassa seurakunnassa yhden vuoden katkosta lukuun ottamatta vuodesta 1999. Ensimmäisestä virkapaikastani kyllä ajattelin, että tämä ei ole viimeinen paikka, vaan on lähdettävä jonnekin muualle. Ei siksi, että en olisi viihtynyt, vaan siksi että en olisi jämähtänyt. Harjavallassa alun sijaisuuksien jälkeen olen ollut ensin seurakuntapastori, sitten kappalainen ja lopuksi kirkkoherra. Kovin viisas ratkaisu ei ole ehkä jäädä oman vanhan seurakuntansa kirkkoherraksi. Jos olisin ollut uraorientoitunut ja tavoitellut aktiivisesti kirkkoherruutta, olisin hakeutunut varmasti paljon aikaisemmin sellaisiin tehtäviin muualle. Mutta se ei ole ollut ensisijainen tavoitteeni. Minun tavoitteeni ei ole ollut asema. Tavoite on ollut enemmän sisäistä laatua. Lisäksi Harjavallassa on ollut hyvä olla ja asettua. Aikanaan on tuntunut luonnolliselta askeleelta ottaa isompi vastuu seurakunnan elämästä, kun se vaihtoehto on tullut eteen. On ollut myös selvä valinta asettua tänne asumaan. Lapset käyvät koulut täällä ja solmivat elinikäisiä ystävyyssuhteita. Sen rauhan haluan heille myös antaa.

Nyt kun minulla on bullet journal, selkeämpiä ja tietoisempia tavoitteita asetetaan. Se on koko bujoilun keskeinen elementti. Kysymys on elämänhallintaratkaisusta ja itsensä johtamisesta, jolla pyritään myös parempaan johtamiseen työelämässä. Minulle bujo on irrallaan olevien langanpäiden kokoamista yhteen, se on itsensä kehittämistä ja itsensä/tunteidensa reflektoimista. Siksi myös päiväkirja on tärkeässä osassa bullet journalia.

Kun päiväkohtaiset merkinnät ja kuukausisuunnittelu alkaa olla tuttua, seuraava tavoitteeni bullet journalissa on tehokkaampi kokoelmien käyttäminen suunnittelun välineenä. Siinä ehkäpä juuri fb-ryhmän ideoiden jakamista tulen hyödyntämään.

Minulla on laukussa muovitaskuissa A4-monisteista, jotka ovat ikään kuin kokoelmia. Osaa niistä ei luultavasti voi siirtää kokoelmiksi. Mutta osa on ehkä työstettävissä bujon sivuilla hallitumpaan muotoon. Sitä pitää siis tutkia.

 

 

Päiväkirjoista bullet journaliin

Vanhin tallessa oleva päiväkirjani ulottuu vuoden 1989 alkuun. Olin edellisenä keväänä kirjoittanut ylioppilaaksi ja syksyllä aloittanut opiskelun teologisessa tiedekunnassa. Tätä ennenkin pidin päiväkirjaa. Vanhin oikea päiväkirjani oli kallis kultareunuksinen ja nahkakantinen kirja, johon kirjoitin merkintöjä mustekynällä. Se antoi minulle tunteen, että kirjoitan jotakin todella syvällistä ja merkittävää. Luultavasti olin sen hankkinut siinä vaiheessa, kun olin lopettanut ammattikoulun eikä minulla ollut selvyyttä, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi (n. 1984). Ehkä olin jo viikonloppuhommissa hotelli-ravintolan luentosaleissa tai varastossa, kun minulla oli omaa käyttörahaa tällainen kirja hankkia.

Joka tapauksessa kirjoittamisesta tuli minulle tärkeä kanava purkaa sisimpiä tuntojani. Ensin kömpelösti ja melko kömpelösti vieläkin. Mutta käden ja kynän liitto solmittiin silloin. Eräs tärkeä  periaate minulla onkin siitä alkaen ollut: Nulla dies sine linea. Ei päivääkään ilman viivaa. Minulle se on tarkoittanut pysähtymistä ja hiljentymistä avoimen paperin äärellä. Se on tarkoittanut jotakin omaa pientä luovaa hetkeä. Paperi tai päiväkirja on poikkeuksetta ollut ilman viivoja tai ruutuja – puhtaat valkeat sivut olivat tärkeitä. Tämä periaate särkyi oikeastaan vasta sosiaalisen median myötä. Päiväkirjaan ei tullut merkintöjä.

Luonnollisesti vuosien varrella toisina päivänä on ollut enemmän tarvetta kirjoittaa, toisinaan taas vähemmän. Iloitsen uudesta vaiheesta elämässäni siitä, että päiväkirja eräässä muodossa on palannut uudestaan. Olen jättänyt sosiaalisen median vähemmälle. Nyt käteni eivät hamua kännykkää ja sen some-sovellusta. Kädet etsiytyvät kirjaan, mikä on enemmän kuin päiväkirja. Kysymys on Bullet journalista eli bujosta.

IMG_3893.JPG

Bujo on melko räjähdysmäisesti yleistynyt ympäri maailman. Internetin välityksellä saa tosin sellaisen kuvan, että bujo on enemmän naisten harrastus. Monet tekevät bujostaan hyvin taiteellisia. Minun lähtökohtani ja tarpeeni bujoon on toisenlainen. Siinä korostuu tehtävät ja muistiinpanot tai päiväkirjamerkinnät.

Kysymys on siis itse tehdystä kalenterista, päiväkirjasta, muistivihosta ja erilaisista to do –listoista ja menetelmästä miten erilaisia merkintöjä kirjaan tehdään. Oleellista on tekemättömät tehtävät siirtää seuraavaan päivään tai myöhemmäs tai viivata yli tarpeettomana. Oikeastaan bullet journal on työkalu oman elämänhallinnan parantamiseen ja tavoitteiden asettamiseen sekä etenemiseen tavoitteitaan kohti. Siinä on sen voima. Jokainen tekee bujosta omanlaisensa. Tämä on kuitenkin sellainen, että siihen voi hurahtaa. Bujon perusidean on kehittänyt tarkkaavaisuushäiriöstä kärsinyt Ryder Carroll. Saadakseen oman elämänsä asioita järjestykseen, hän oli kehittänyt systeemin, josta myöhemmin muokkaantui maailmanlaaja bullet journalina tunnettu menetelmä. Hänen kirjansa kyseisestä aiheesta on myös suomennettu ja löytyy paikallisista kirjakaupoista ja Prismoista. Hän kertoo metodistaan myös internetsivullaan https://bulletjournal.com. En siksi kuvaa perusideaa tässä enempää.

Minun perusongelmani bujossa on se, että kirjoitan aika paljon. Ensimmäinen 190 sivuinen bujokirjani täyttyi kolmessa kuukaudessa. Se vähän hämmensi minua. Mutta hankin toisen kirjan, jossa on enemmän sivuja (256) ja siihen olen varannut tilaa päiväkohtaisia lokeja varten puolelle vuodelle. Toisin kuin Ryder itse opettaa, minä olen varannut jokaiselle päivälle yhden kokonaisen sivun. Voi olla, että tämän tähden tyhjiä sivuja jää kirjaan, mutta haluan kokeilla tällä tavalla ideaa. Minulle on tärkeää, että voin kirjoittaa sovittuja tapahtumia, tehtäviä ja tapaamisia suoraan oikealle päivälle ajoissa. Ns. tulevaisuusloki Ryder Carrollin malllin mukaan osoittautui minulle välittömästi liian pieneksi. Mahdollisesti opin tekemään minimaalisempia merkintöjä ja keskittymään oleelliseen.

Toinen haaste liittyy sähköisen kalenterin ja bujon yhteispeliin. Yhden asian tajusin onneksi välittömästi. Se liittyy tietoturvaan. Sähköinen kalenteri on seurakuntien käyttämä Katrina-varausohjelma. Päätin, että henkilöiden nimet, osoitteet ja puhelinnumerot pysyvät sähköisessä kalenterissa enkä kirjoita niitä bujoon. Näiden yhteispelissä on vielä kehittymisen varaa.

Kerrottakoon vielä, että tämä blogikirjoitus nousi ikään kuin vastauksena Tapio Aaltosen blogikirjoitukseen päiväkirjoista ja itsereflektiosta.

Minulla on lukuprojektissa  menossa hänen yksi kirjansa: Johda ihmistä, Teologiaa johtajille. Olen hiljattain lukenut Tapion ja hänen tiiminsä kirjoittaman kirjan Merkityksen kokemus. Paljon aikaisemmin luin kirjan Luova kutsumus, mihin ihastuin isosti. Voin suositella kaikkia näitä kirjoja. Luova kutsumus ja Merkityksen kokemus ovat samalla harjoituskirjoja. Pidin siitäkin. Ne voivat laittaa alulle prosesseja. Bujo puolestaan on mainio tapa ottaa kirjojen harjoituksia käsittelyyn.

Muutama sana kuvasta. Kuvassa näkyy vasemmalla ensimmäinen bujokirjani ja oikealla uusi, mitä rakensin alulle huhtikuussa alkavaa käyttöä varten. Kirjojen välissä sinisenä siintää Tapio Aaltosen kirja.

Ps. Toisin kuin monet bujoilijat minä en kirjoita bujoa tussilla vaan lyijykynällä.

Näyttökuva 2019-01-29 kello 7.48.06.png        Näyttökuva 2019-01-29 kello 7.48.34.png

Aloittaessani vuoden 2019 ja Bullet journalin tein päätöksen vähentää sosiaalisessa mediassa viettämääni aikaa. Se päätös on ainakin kuukauden verran pitänyt. Luin menetelmän luojan Ryder Carrollin kirjan ja bujoilen elämääni eteenpäin. Bullet journal on vaikuttanut myönteisellä tavalla. Toki sen käyttöä opettelen ja kehitän itselleni sopivaksi vielä hyvän aikaa.

Yksi pitämäni trackeri, päivittäin toistettava asia, josta laitetaan merkintä kirjaan, on ajan varaaminen lukemiselle. Yllä kuvatut kirjat olen tämän aikana lukenut. Eero Huovisen kirja Isä meidän vei ydinasiaan. Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi edellisenä vuonna. Tammikuussa luin sen pienissä pätkissä. Kirjan innostamana olen seurakunnassa jo muutamaan puheeseen löytänyt sanottavaa. Eero Huovinen on hyvä kirjoittaja. Hän jaksaa kertoa mielenkiintoisesti uskonelämän perusasioita ymmärrettävällä tavalla. Hän johdattaa hyvin tutun rukouksen sanojen ääreltä laajoihin maisemiin. Rukouksen olemukseen ja ihmisen eksistenssiin, rukouksen aloitukseen, kun puhutellaan Jumalaa Isänä. Lisäksi hämmästellään kysymyksiä: Mitä on nimen pyhittäminen? Miksi nimi on tärkeä? Valta? Miksi Jumalan valtakunta tulee? Eivät valtakunnat yleensä tule. Tapahtukoon Jumalan tahto, on varmasti rukouksen vaikeampia kohtia sillä meillä on omakin tahtomme ja yleensä haluaisimme pitää päämme. Rukouksessa avautuu koko ihmisen elämä ja sen kipukohdat, meidän ajalliset tarpeemme ja rikkinäiset suhteemme toisiin ihmisiin, koettelemukset ja kiusaukset ja lopulta taistelu Pahan kanssa.

Huovisen kirjan kanssa pääsee pitkälle Jeesuksen opettaman rukouksen kanssa. Silti jos vertaan Huovisen kirjaa toiseen Isämeidän rukouksesta tehtyyn kirjaan, annan Tapio Saranevalle pisteen enemmän. Se oli lukukokemuksena aikanaan sykähdyttävämpi. Minun kannalta plussaa on erityisesti se, että Saranevan kirja oli ohuempi. Huovinen käytti 240 sivua ja Saraneva 125 sivua. Luin Saranevan kirjan vuonna 2000 ja kirjan loppuun kirjoitin huudahduksen: ”Amen! Tällainen kirjan pitää olla. Vähän sivuja, mutta paljon elämää.” Edellisestä huolimatta tarkoitukseni ei ole vähentää Huovisen kirjan arvoa. Hän on harvoja suomalaisia teologeja, jotka osaavat kirjoittaa suurelle yleisölle. Niitä ei ole monta ja osa heistä on jo kuollut. Tuomo Mannermaa, Martti Lindqvist, Juhani Rekola. Elävistä tähän kategoriaan nostan tällä kertaa Huovisen lisäksi vain Serafim Seppälän, Jaakko Heinimäen ja ihanat Johanna ja Juha Tanskan. Onhan heitä varmasti muitakin, mutta eivät ole vielä vahvasti osuneet kohdalle. Lauri Kemppaisen Rukoileva kädellinen on vielä mainittava ja Antti Nylenin Tunnustuskirja.

Eilen (28.1.2019) Satakunnan Kansassa oli koko aukeaman artikkeli Thomas Eriksonin uusimmasta kirjasta Kehnot pomot ympärilläni. Erikson tuli tunnetuksi 2017 ilmestyneellä kirjallaan: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää itseä ja muita. Sain juuri luettua tämän jälkimmäisen kirjan. Se kantaa hätkähdyttävää nimeä. Erikson kirjoittaa DiSC-analyysin (tai DISA) pohjalta neljästä persoonallisuustyypistä, joille hän antaa oman värin: Punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Ei ole mikään järisyttävä salaisuus, että jotkut ovat enemmän ulospäin suuntautuneita ja toiset sulkeutuneempia; toiset ovat asiakeskeisiä ja toiset tunne/ihmiskeskeisiä; toiset kärsivällisempiä ja toiset kärsimättömiä; toiset dominoivampia ja toiset mukautuvia; toiset viihtyvät paremmin esillä kun toiset taas eivät pelkää mitään niin paljon kuin astumista ihmisten eteen; toiset ovat pikkutarkkoja yksityiskohtiin keskittyviä toiset suurpiirteisiä. Tällaisissa voimakentissä persoonalliset piirteemme ovat koetteella. Värit ovat huomattava apu  kokonaisuuden hahmottamiseen.

Tein omaan bujooni tiivistelmän näistä hahmoista. Kirjoittaminen on minulle hyvä tapaa työstää asiaa. Kirjan anti oli hyvä. Se auttoi näkemään itsessäni piirteitä, joita en ollut ajatellut, mitkä paremmin nyt tunnistin. Samoin irralliset havaintoni itsestäni saivat ikään kuin raamin, minkä sisälle ne tulevat ja millä tavalla ne liittyvät omaan persoonalliseen kartastooni. Joskus aikaisemmin viime vuonna tein myös netissä olevan 16Personalities testin. Sillä on samankaltainen neljän perushahmon rakenne, jotka kukin jakautuvat neljään erilaiseen tyyppiin. En anna teille sitä iloa, että jaan omat tulokseni. Vahvasti kuitenkin suosittelen kirjaan tutustumista. Se auttoi myös näkemään työpaikan kimurantteja suhteita toisiinsa.

Enneagrammi oli joitakin vuosia sitten pinnalla. Siinä on yhdeksän tyyppiä, joilla kullakin on oma kasvusuuntansa ja oma varjonsa. DiSC-tyypeillä on myös ikävämmät piirteensä. Ehkä täytyy palauttaa mieleen enneagrammin maailmaa: Enneagrammitesti. Tuskinpa se lopulta kovin erilainen on. Vaikka mallit ovat aina yksinkertaistettuja, ne auttavat itseymmärryksessä. Eräs vuosituhantinen viisaus on sanottu kahdella sanalla: Tunne itsesi.

Hyvä lehtiartikkeli kirjaan löytyy mm. Aamulehdestä: https://www.aamulehti.fi/ihmiset/konsultti-leimasi-ihmisia-holosuiksi-ja-pilkunviilaajiksi-kunnes-alkoi-tehda-ajatuksella-rahaa-24397414

Erinomaiset mindmap-piirustukset näistä tyypeistä on sivulla: http://esseepankki.tiimiakatemia.fi/idiootit-ymparillani-thomas-erikson/

Seuraavana lukuvuorossa on Tapio Aaltosen, Pirjo Ahosen ja Heikki Pajusen Merkityksen Kokemus. Odotan siltä paljon, koska Aaltosen Kutsumusta käsittelevä kirja oli nautittavaa luettavaa tärkeästä aiheesta.

näyttökuva 2019-01-26 kello 8.06.34Satakunnan kansan välissä jaettu Harjavallan kaupungin 150v juhlalehdessä oli tekemäni onnittelukirjoitus.

 

Bullet journal

Olen lukenut Ryder Carrollin kirjaa Bullet Journal -metodi ja hankkinut tarkoitukseen sopivan muistikirjan. Aikomuksena on oppia käyttämään tätä järjestelmää ja saada parannettua otetta arjen ja työn hallintaan. Olen kerran aikaisemmin metodia kokeillut, mutta pääsemättä sisälle ideaan. Kirjan kautta näen paremmin, miten asiat liittyvät toisiinsa, miksi se rakentuu tietyllä tavalla ja miten siitä voi tehdä toimivan.

Ryderin kirja on vähän turhankin paksu tällaisen asian kertomiseen. Varsinkin kun koko bujoilun idea on tiivistää merkintänsä oleelliseen. Mutta toivon, että tästä pääsen hyvin alkuun. Tapa sopii minulle mielestäni ennen kaikkea siksi, että olen nuorempana pitänyt päiväkirjaa. BuJo on osittain myös päiväkirja. Siihen tallentuu tapahtumia ja merkityksiä myös jälkeenpäin. Se ei ole vain kalenteri tulevien tapahtumien järjestäsmiseen. Nyt parhaimmassa tapauksessa saan irtolaput, postit-laput vähennettyä ja niiden sisältämän tiedon yksiin kansiin ja helposti löydettäväksi. Odotukseni ovat itse asiassa aika korkealla.

Erilaisia luovia ja taiteellisia bujoiluratkaisuja on ollut esillä netissä. En ota paineita taiteellisuudesta. Lähden ennen kaikkea siitä, että opin tämän rakenteen ja opin hyödyntämään sitä. Muu taiteilu ja koristelu tulee myöhemmin. Nyt on tärkeää saada pöytä ja pääkoppa selkeämmäksi.

Asiasta innostuneena poistin fb-sovelluksen puhelimesta. Jospa useammin BJ tulisi käteen selailtavaksi, kuin puhelin. Fb:tä en kokonaan toki unohda. Käytän sitä vain tietokoneelta. Kokemukseni mukaan vietän aikaa enemmän tietokoneella kuin puhelimella. Joten muutos ei ehkä ole niin suuri kuin olisi suotavaa.

Lisäys 1.1.2019

Nyt puolet kirjasta luettuani, on selvää, että bujo on enemmän kuin kalenteri ja ja päiväkirja. Se on elämänhallintametodi, jolla on mahdollisuus päästä syvemmälle, tarkastaa tavoitteitaan oikean suuntaiseksi ja edetä valitsemallaan tiellä esteitä yksi kerralla voittaen. Olen yllättynyt jo siitä prosessista, minkä kirja on minussa aloittanut. Monta kysymystä olen nostanut itselleni tutkittavaksi. Kirja nostaa esille kysymyksiä, joita on hyvä pohtia. Saarnan ja puheiden aiheita nousee myös.

Jokin aika sitten hautausblogi Maasta sinä olet tullut avattiin kaikkien luettavaksi. Olen saman tarkistuksen tehnyt myös vihkipuheita sisältävälle blogille Sormus annettu merkiksi. Ennakkoajatukseni oli sellainen, että niissä on jäänyt enemmän sellaisia henkilöön liittyviä yksityiskohtia näkyviin, joita tulisi muuttaa. Poistin viitisen puhetta näkyvistä, muiden kohdalla joitakin muokkauksia, mutta onneksi ei tarvinnut kovin paljon puuttua jo aiemmin tekemiini tarkistuksiin. Myös kastepuheiden Ristinmerkki otsaasi valikoima avattiin luettavaksi. Siinä on yleisemmin ollut kaikkein vähiten mitään henkilökohtaista. Ne ovat luonteeltaan toisenlaisia.

Sivuista on iloa eniten papin työtä tekeville kollegoille. Mutta aikaisemman palautteen johdosta tiedän, että surun tiellä kulkevat voivat saada lohtua hautauspuheista. Jonkinlaista yleistä mielenkiintoa saattaa olla myös kahdessa muussa blogissa.

Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille.

Saarnasivun pidän vielä suljettuna.