Aikavaras tuomiolle

Viime aikoina olen väsynyt usein sosiaalisen median kärjistyneisiin kirjoituksiin ja keskusteluihin. Päätin vähentää niiden  parissa viettämääni aikaa. Siellä on paljon hyvääkin, mutta hyvin paljon niiden suhteen on kysymys aikasyöpöstä sekä yksinvaltias Zuckerbergin ruokkimisesta. Aikanaan perustamani sometilit ovat vielä olemassa, mutta olen päättänyt vähentää niiden käyttöä ja niissä näkymistä. Loma on antanut siihen hyvää pohjaa. Työni tähden olen jossakin määrin mukana Harjavallan seurakunnan profiilin kautta.

Elämässä on hyvä tehdä tilaa olennaiselle. Se tapahtuu luopumalla siitä, mikä ei ole niin tärkeää. Roikkuminen facessa ei ole tärkeää.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että en kommentoi tai tykkää kenenkään kirjoituksista tai kuvista tms, koska ne jää näkemättä. Se tarkoittaa myös sitä, että minua ei kannata tavoittaa ensisijaisesti facebookin kautta. Twitteriä en muutenkaan ole seurannut.  Parhaiten tavoittaa puhelimella ja sähköpostilla: Tuomo Lindgren.

 

Maaretta: Tärkeintä tänään

Tärkeintä tänään

tärkeintätänään.jpeg

Maaretta Tukiainen on kirjoittanut elämänhallintaan liittyvän pienensuuren kirjan. Helposti tulee mieleen myös Bullet Journal –metodin luoja Ryder Carroll. Bullet journalin alkuperäinen idea on saada ihmiselämän vähiin päiviin järjestystä ja sisältöä, tavoitteita ja suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Maarettan lisäksi on muitakin suomalaisia, jotka ovat samalla asialla luomassa merkitystä ihmisen elämään: Tommy Hellsten, Martti Lindqvist tulevat hakematta mieleen. Mutta erityksesti tämän kysymyksen ääressä on ollut myös Tapio Aaltonen ”Luova kutsumus” ja ”Merkityksen kokemus”, joista jälkimmäinen on yhteisen työn tulos. Tapio ei tosin ole yhdistänyt ideoitaan tällaiseksi työkirjaksi, jossa työtä kalenteroidaan tavoitteiden eteen. Hänellä on kuitenkin pohdintaan ja sisäiseen työskentelyyn ohjaavia kysymyksiä koottu lukujen päätteeksi. Eli tiettyä työkirjamaisuutta. Mutta Maaretta hahmottelee elämää kolmesta perspektiivistä: vuosi, viikko ja päivä. Yksi aikaa pilkkova jakso on jäänyt pois, kuukausi. Ehkä se hänen mukaansa olisi ollut liian viikon näköinen, eikä sitä siksi ole saanut selkeästi malliin mukaan. Melko moni hahmottaa aikaansa myös kuukauden mukaan. Maarettalla kolme aikaa jaksottavaa määrettä ovat kuin eri perspektiivejä elämään. Vuosi on lintuperspektiivi, viikko on elämän lähiperspektiivi ja päivä on zoomaus, tarkennus yksityiskohtiin. Tarkoitus on nähdä elämänsä iso kuva ja isot tavoitteet ja pystyä löytämään niille viikko ja päivätasolla niiden tarvitsema tila. Se taphahtuu karsimalla pois epäoleellista.

Maarettan kirja antaa käyttökelpoisia työvälineitä elämän saattamiseksi kaaottisesta hallitumpaan ja yksinkertaisempaan muotoon. Hän esittää kymmenen keinoa yksinkertaistaa elämää. Kun tietää mitä haluaa, keskittää siihen, ylimääräinen touhuaminen jää vähemmälle. Sitä voi huoletta karsia pois. Elämän monimutkaisuus helpottuu ja myös tavoitteita saavutetaan. Kaoottiseen elämään tuo huomattavaa stressin helpotusta, kun ihminen alkaa saada elämän langanpäistä kiinni.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Erityisen iso kiitos Maaretalle siitä, että tämä kirja ei ole 700 sivuinen järkäle, jossa kirjailija olisi päässyt näyttämään osaamistaan.  Kirja toteuttaa oman oppinsa: Vähemmän on enemmän. Kirjassa on sivuja 138. Mutta niissä on riittävästi asiaa. Lukija pääsee nopeasti mukaan kirjan keskeiseen ajatusmaailmaan. Kirjaan on hankittavissa kaveriksi Tänään-työkalu tai harjoituskirja. Se on päiväkirjamainen työkalu oman elämän jäsentämiseen. Työkirjan sivuille päivä kerrallaan tallentuu oma kasvaminen Maaretan oppien ja auttavien kysymysten mukaisesti, jolloin elämä saa selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkityksellisyyttä. En ole hänen työskentelykirjaansa hankkinut tai kokeillut. Sellainen ei ehkä sovi kaikille, mutta uskon kyllä, että kirja voisi tuoda ryhtiä sille, joka sen toimintatapaan sitoutuu. Minä en ole sitä hankkinut. Hoidan tavoitteiden asettelua ja kalenterointia bujon avulla. Viime kuussa kirjoittamassani postauksessa kerroinkin vuoden 2021 bujosta, minkä raamit olen juuri rakentanut.

Tarvetta Maarettan kirjalle on. Täydellistä hallintaa elämään ei voi kukaan saada eikä ole tarkoituskaan. Mutta jos elämä on ajelehtimista tai suorittamista, riittämättömyyttä, sekaista vyyhtiä ja päämäärättömyyttä, silloin pysähtyminen on paikallaan. Usein emme tiedä mitä kysymyksiä meidän tulisi edes esittää. Tässä on hyvä alku. Elämän solmuja pystyy Maaretan kirjan avulla saamaan avatuksi. Langan päästä voi saada kiinni.

Kirjaa lukiessa voi tulla mieleen, kuka tämä kirjoittaja on minua opettamaan elämän salaisuuksia. Minua tämä kysymys ei paljon vaivannut, mutta toki pohdin sitäkin. Kuka tämä kirjoittaja on? En tunne tai tiedä häntä mistään yhteydestä. Suomalaisuuden katson eduksi. Hän tuntee lukijakunnan mielenmaisemaa ja kulttuuria paremmin kuin amerikkalainen kollegansa. Suosittelen lämpimästi. Maarettalla on oma sivu: Maaretta.com, jossa häneen pääsee tutustumaa. Sivu tosin on jäänyt jo vähän vanhaksi. Sen viimeinen blogikirjoitus on kahden vuoden takaa.

Maarettalla on hyviä lainauksia Senecalta ja Kungfutselta.

Keuruu-Virrat-Ähtäri-Petäjäväesi

Meillä oli pieni Keski-Suomi turnee. Vuokrasimme lomamökin Keuruulta ja sieltä käsin tutustuimme niin mökin järviveteen, sotuveneeseen ja ainavalmiiseen saunaan sekä lähimaastoon: Virroilla Torisevan rotkojärveen, Ähtärin Pandoihin, Petäjäveden ja Keuruun vanhoihin kirkkoihin, jotka ovat nykyään museoita. Pieni kuvakierros. Rotkojärven maisema ja kalliot tekivät vaikutuksen. Kuvan kirkot ovat pääosin sisäpuolelta kuvattu. Petäjävedellä on erikoisuutena tapulin ja kirkkosalin yhdistävä käytävä, Keuruulla sakariston pikkualttari ja köyhäinraamattu, eli lehteriä kiertävät Raamatun henkilöiden kuvat. Molemmassa kirkossa ikivanhat lankut tai ajan kuluttamat puuosat olivat puhuttelevia.

Pysykää minussa

Tänään oli pyhän Kolminaisuuden päivä. Seurakuntaa oli vihdoin paikalla. Siksi saarnakin olisi saanut olla vähän parempi. Kuusikymmentä oli kirkossa ja lähes kaksi kymmentä kuunteli netin kautta.

Äänistriimausta kokeiltiin ensimmäistä kertaa. Useimpien kohdalla se taisi onnistua, mutta aina on ongelmia matkassa. Ainakin yksi palaute tuli siitä, että se ei kuulunutkaan niin kuin olisi pitänyt. Mahdollisesti kaikki selaimet eivät osaa samalla tavalla toimia lähetyksen kanssa. Mutta lisää kokemusta kerätään.

Ensimmäistä kertaa kokeilimme myös asiaa, jota sanon ”terveiset sakastista” striimiksi. Puoili tuntia ennen jumalanpalvelusta laitoin pienen livemainoksen fb-sivulle. Ajatus on se, että sakastista tai kirkkosalista kerrotaan tulevasta jumalanpalveluksesta puoli tuntia ennen alkamista. Siinä ohjataan ihmisiä oikeaan osoitteeseen ja annetaan pieni maistiainen esim. saarnasta. Minusta ideana tämä on mainio. Ensimmäinen törähdykseni ei ehkä ollut kaikkein onnistunein. Mutta sitä toimintaa kannattaa jatkaa.

Saarnaa ei siis ole video tai äänitallenteena. Se on vain tekstimuodossa saarnasivulla: Kolminaisuuden päivä. Fb-livejuttuja tehdään lisää muulla tavoin. Mutta jumalanpalvelukset lähtee nyt vain äänistriimauksena.

Sakastin terveiset löytyy täältä.

 

Elia kohtaa Jumalan, pappi kameran

Minulla oli kevään viimeinen facebook-live -lähetys. Harjavallan seurakunnassa on ollut koronan aikana säännöllisesti tiistaisin ja torstaisin klo 12 facebookissa hartaus. Useimmin ne ovat olleet live-lähetyksiä. Konsepti on mielestäni ollut toimiva. Se loi säännöllisyyttä seurakunnan toimintaan ja tarjontaan. Myös seurakunnan eri työntekijät toivat omia erilaisia hartauksiaan näissä nettiin. Kokemus on opettanut ja madaltanut kynnystä. Luonnollisesti tällä kotiblogillani olen jakanut vain omia juttuja ja taltiointeja.

Harjavallan seurakunnan nettitoiminnasta tehtiin myös paikallislehteen juttu. Seurakunta nostettiin hyvänä esimerkkinä siitä, miten tässä on onnistuttu. Meillä onneksi työntekijät lähtivät toimintaan rohkeasti mukaan, vaikka jokaista kyllä jännittikin. On hyvin erilaista olla seurakunnan läsnäollessa esillä kuin kameran edessä. Vaikka itse pitäisin jonkin hartauden ideasta ja sanomasta, en ole koskaan pitänyt esittämistavastani. Kylmiä väristyksiä tulee. Siksi on ollut hienoa saada palautetta siitä, että näillä seurakunnan videoilla työntekijät ovat tulleet seurakuntalaisille läheisemmäksi ja tutummaksi. Heittäytyminen kameran edessä palkitaan. Myös se, että ei ole ryppyotsaisesti vaalimassa tarkasti hiottua henkilöbrändiään. Rosoisuus on saanut näkyä. Se onkin palvellut seurakunnan kuvaa ihmisenkokoisena yhteisönä.

Vaikka säännöllisinä lähetyksinä tiistain ja torstain livelähetykset loppuvat, videoterveisten lähettäminen ei tule loppumaan. Siitä on tullut pysyvä osa seurakunnan toimintaa. Onneksemme seurakunnalla on lähetyssihteeri, jonka työkuvaan kuuluu tiedotussihteerin tehtävä. Samoin useampi työntekijä on oppinut perusasioita tästä videotyöstä. Varsinkin livelähetys on helppoa. Se ei vaadi videon editointia jälkeenpäin. Lähinnä on ajateltava etukäteen kuvauspaikka.

Tästä sain hyvän esimerkin siitä, kun Seppo Kummala kävi haastattelemassa minua ja tiedotussihteeriä lehteen. Toimittajienkin on nykyään oltava moniosaajia. Valokuvaaminen kuuluu heidän työhönsä (kunten tarvittaessa videokuvaaminenkin). Kuvia otettaessa hän heti ehdotti, että siinä samalla tutustumme lisävarusteisiin, joita posti toi seurakunnalle. Kahden ulkoisen mikrofonien liittäminen kännykkään onnistuu nyt hyvin. Tällainen keskittyminen johonkin muuhun kuin poseeraamiseen, vapauttaa ihmisen luonnollisemmaksi. Jotakin toimintaa kannattaa tuoda videokuvaankin. Siinäkin se voi tehdä ihmisestä hieman luonnollisemman. Tarvitaan vielä paljon uudelleen ajattelua tämän työtavan suhteen. Luultavasti nuorempi sukupolvi on ketterämpi omaksumaan uudet välineet ja toimintatava sekä oivaltamaan rannattomat mahdollisuudet ydinasian välittämiseen – sen miten väline tulee osaksi viestiä.

Kevään viimeinen hartaus oli ikään kuin kahvitauon äärellä. Käsittelemäni teksti on sunnuntain Vanhan testamentin kohta, jossa Elia kohtaa Jumalan. Pohdiskelen uskonnollista kokemusta ja Pyhän Hengen työtä.  Teksti hartauteen löytyy täältä: Uskonnolllinen kokemus.

 

Jeesus etätöissä

Helatorstaina vietettiin Fb-live jumalanpalvelusta. Olin nyt valmistanut saarnani puolet lyhyemmäksi, mitä ennen korona-aikaa. Uskomaton suoritus. Siitä huolimatta jälkeenpäin katsoessani  näitä videoita, toivon aina olevani sujuvasanaisempi. Mutta en ole. Ehkä sujuvuutta vielä ehtii oppimaan. Tai sitten vain vertaan itseäni tarpeettomasti muihin ihmisiin.

Aamulla oli Seppo Kummalan kirjoitus Sydän Satakunta -lehdessä Harjavallan seurakunnan sometoiminnasta, mikä on saanut myönteistä palautetta. Harjavallassa olemme yksinkertaisin välinein onnistuneet tuomaan jotakin siitä ilosta, mikä seurakunnan asiaan liittyy. Se tuntui hyvältä. Jotain on opittu ja on uskallettu mennä kuvattavaksi. Kynnys on ensialkuun iso, mutta kynnys tulee matalammaksi. Opittavaa on vielä paljon. Juttu on täällä: https://www.sydansatakunta.fi/a/bb447067-e95b-4082-aaa2-baafeeb7a474?c=1535542044405

Jumalanpalvelus toteutettiin jälleen yksinkertaisesti, kuten oikein onkin. Nettiin ja lähikuvaan ei sovi perinteinen liturgia, mikä helposti etäännyttää. Siinä on tultava pelkistettyyn läsnäoloon. Jumalanpalveluksen kaava myös saattaa olla ylipäätään raskas nettilähetystä ajatellen. Mutta kesäkuusta alkaen jumalanpalveluksia ei striimata facebook-live -lähetyksinä, vaan pelkkä ääni lähetetään eetterin. Siitä tulee pysyvä käytäntö Harjavallan seurakunnan elämää. Videojuttuja tullaan edelleen tekemään, mutta katsotaan myöhemmin miten.

 

 

Enkelin sulka

Tällä kertaa toteutin hartauden kuvaamalla sen etukäteen. Se ei ollut siis live-stream. Aikataululliset seikat pakottivat toimimaan näin. Siinä oli sekä etunsa että haittansa. Yhdellä otolla hartaus laitettiin purkkiin. Eli mitään editoimisen murhetta ei ollut.Etu oli se, että minun ei tarvinnut varsinaisena aikana olla lähetystä toteuttamassa. Live-lähetyksessä on kuitenkin enemmän läsnäolon tuntua. Se että seurataan samanaikaisesti tapahtumaa on arvo sinänsä. Se hetki on silloin yhteinen. Nyt minun olisi pitänyt olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, joten etukäteen kuvaaminen oli helpotus.

Muina huomioina on sanottava se, että kuvauksen ajankohta voimisti muutenkin unettavaa puhetapaani. Kuvasin videon puoli yhdentoista aikaan illalla. Muu talon väki oli mennyt nukkumaan ja äänenkäyttöni ei tietenkään ole reipasta. Tämä olisikin paremmin sopinut iltahartaudeksi. Käytäntöä ei kannattane tällä tavalla jatkaa.

Mutta itse  aihe on kiva, vaikka toteutus vähän kärsii. En tarkemmin esittele hartauden sisältöä. Se perustuu seinälläni olevaan enkelin sulkaan. Olin poissa kuvasta isomman osan aikaa. Se saattaa häiritä joitakin. Minulle se tosin oli helpottavaa. Teksti on osastossa Pieniä puheita: Enkelin siiven sulka.

 

 

Autiomaa hedelmätarhaksi

Tiistain livehartaus sai ajatuksensa sunnuntain Vanhan testamentin lukukappaleesta Jes 32. ”Kun Jumalan henki asettuu ihmiseen, autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi.” Jälleen toki vain puhuva pää ruudussa, mutta tällä kertaa lisäksi GodlyPlay kappelin rekvisiittaa hieman mukana. Teksi mieli arvioida omaa esitystä ja nostaa käsittelyyn yksityiskohtia, mutta en sitä kuitenkaan tee. Sen verran lapsenmielinen olen, että aina olen tykännyt noista GodlyPlayn tavaroista. Onneksi se ovat puisia eikä muovisia. Tulee ihan eri tuntuma myös Raamatun kertomukseen. Se on jotakin aitoa eikä muovista.

Missä sielu lepää

Missä sielu lepää

missäsielulepää1Pauliina Kainulaisen kirja Missä sielu lepää on pieni johdanto ja yritys katsoa uudella tavalla kristinuskon merkitystä nykyajassa postmodernin jälkeisessä maailmassa. Pauliina pohtii, mitä annettavaa kristinuskolla voisi olla ns. kolmannessa kulttuurissa tai miten kristinuskon lähtökohdista katsottuna voisimme olla muokkaamassa sitä, mitä kolmannesta kulttuurista tulee. Vielä yksinkertaisemmin kirjan voi lukea luonnoksena siitä, mitä kristillinen usko voisi olla tänään.

Protestanttista uskoa on hallinnut liian kauan kahtalainen rationalismin yksipuolisuus joko ’oikeaoppisuutena’ tai valistuksen haasteisiin jumiutumisena, yritys tehdä uskosta erehtymätön ja pilkun tarkka oppirakennelma ja löytää jokin koskematon piilopaikka kaikkinielevän tieteen kidalta. Pietismin sävyttämät herätysliikkeet sisältävät sydämen kristillisyyttä mutta myös ahdasta opillisuutta.

Pidin Pauliina Kainulaisen pikkukirjasta paljon. Siinä toteutui molemmat tärkeät kriteerit hyvälle kirjalle: vähän sanoja, paljon asiaa. Minua kiinnosti erityisesti kaksi ulottuvuutta, joita Pauliinan kirjassa käsitellään: pyhyyden kokemus ja ruumiin teologia. Nämä yhdistyvät väistämättömästi silloin kun pyhyyden asiasta olisi tultava henkilökohtaisesti uskottava ja kestävä näkökulma elämään.

Pauliinan luonnollinen ja pakoton kirjoittamisen tapa tekee lukukokemuksesta nautinnollisen. Hänellä on sisäistynyt taju siitä, mistä kirjoittaa ja siksi teksti näyttää soljuvan niin helposti. Toki kirja on luonnosmainen, minkä kirjoittaja päätössanoissa itsekin toteaa. Siitä huolimatta tekstin äärellä mielellään viipyilee.

Pauliina on teologian tohtori. Kirjan suuri ansio on kuitenkin siinä, että hän ei uuvuta lukijaa teologisen käsitteistön moninaisuudella. Hän käsittelee isoja teologisia asioita  lukijalle ymmärrettävillä sanoilla. Lukija pysyy kärryillä ilman filosofian peruskurssia ja siitä huolimatta tuntee tulleensa ydinkysymysten äärelle.

Niin kauan kuin usko on vain pään asia, se on heikkoa uskoa. Uskon on tultava meissä ruumiillisesti todeksi. Usko inkarnoituu meissä sydämessä ja sormenpäissä. Se juurtuu meihin ja tulee läpi ihohuokosista. Jotakin hengellistä sukulaisuutta mielestäni on Johanna ja Juha Tanskan kirjoissa. Pauliinan hahmottelema malli on ikään kuin Tanskan kirjoitusten taustaoletusten ja teologisten ratkaisujen pohjalla – arjen mystiikkaa.

Pauliina pystyy mielestäni hyvin tasapainoilemaan ns. konservatiivisen ja liberaalin tulkinnan välimaastossa lähtemättä ajamaan vain toisen puolen tulkintaa. Hän malttaa nähdä kummallakin puolella sellaista arvokasta, mitä elävä kristillisyys tarvitsee. Sillä tavoin myös sanoman uskottavuus vahvistuu. Teologian kolmen uskonkappaleen välille syntyy kaivattua tasapainoa. Se ei kumoa mitään kristinuskon syvästä sanomasta, mutta paremminkin korjaa sen yksipuolisia painotuksia.

Ruumiin teologia ja arjen mystiikka ovat ne, mitä tarvitsemme. Jumalatodistuksilla ja uskon rationaalisuuden puolustamisella on paikkansa. Se on ymmärrystä etsivää uskoa. Vielä enemmän tarvitsemme yhteen kokoavaa ja elämää ja syvämerkityksiä synnyttävää uskoa, totuutta ja viisautta kokemuksen tasolla.  Ruumiin teologialla on tilausta ja Pauliinan kirjan avulla pyhiinvaeltaja pääsee hyvin matkaan.