Kouluvuoden päätös

Tänään koulut päättyvät. Pidän alaluokille kevätkirkkoa. Käytän tulevan pyhän tekstiä, jossa Sakkeus kiipeää puuhun. Puuhun kiipeämisestä koko idea kasvaa. Koulun käyminen on tiedon puuhun kiipeämistä. Mutta puuhun ei vain kiivetä, siellä kasvetaan myös hedelmää. Sakkeuskin oli hyvin kypsynyt viikuna, jonka Jeesus poimi puusta. (Matteuksen evankeliumissa on kuvattu sellainenkin tilanne, että Jeesus kiroaa viikunapuun, josta ei etsimisenkään jälkeen löytänyt hedelmää. – tästä Luukkaan kertomasta viikunapuusta löytyi Sakkeus, muun yhteisön hylkäämä ja halveksima veronkerääjä)

Jolla puheen valmistaminen ylioppilaalle on vieläkin keskeneräinen, hän voi muutettavat muuntaen hyödyntää ajatusta tuosta puuhun kiipeämistä. Vähän kömpelöksi ja kesekeneräiseksi ajatuksen kulku jää – puheen alku ohjaa toiseen suuntaan, mihin lopulta päädytään. 

8 vastausta artikkeliin “Kouluvuoden päätös

  1. Olin tänään messussa Espoon tuomiokirkossa ja evankeliumissa kerrottiin Sakkeuksesta ja saarnassakin hänet mainittiin.

    Päässäni alkoi soimaan pätkä laulusta,jota muistan laulaneeni ala-asteella.

    Se meni jotenkin näin tai ainakin sen alku:

    ”Sakkeus oli pieni mies,pienen pieni mies.
    Hän viikunapuuhun kiipesi,että Jeesuksen näkisi,että Jeesuksen näkisi.”

    Melodiankin vielä muistan jotenkin.

  2. Harmi että Suomessa ei kasva viikunoita. Saakohan niitä täältä mistään? Olisi kiva maistaa.
    Menestystä pääsykokeisiin.

  3. Ainakin kuivattuina niitä saa kaupasta,olen maistanutkin.Varmaan jostain isommasta marketista löytyy..

    Torstaina on sitten teologisen pääsykokeet,huomenna on Laureassa Otaniemessä yhet pääsykokeet,ikään kuin varasuunnitelmana.

  4. Kyllä se pysyy suht hyvin on pysyny kurissa.Sitä on opinnut välttämään sellasia tilanteita,esimerkiksi hissiin en mene,jos ei ole aivan pakko.Toistaiseksi voin laskea kahen käden sormilla tilanteet,jossa olen todella hätääntynyt.

  5. Jos varasuunnitelmat on hyvä olla olemassa. Jos yksi ovi ei olekaa meiä varten, sitten on toinen, josta kulkea. Toivon kuitenkin, että ensisijainen suunnitelma onnistuu.

  6. Hei, tein keväällä lopputyönäyttelyä, keramiikkaveistoksia. Etsin yhteen veistokseen runoa Kipu-aiheesta ja löysin googlettamalla sivultasi sellaisen joka miellytti ja sopi hyvin työhön jota tein. Otin sen silloin ilman lupaasi ja käytin työn kyljessä, eli kuvitin runosi. Näyttely oli ja meni huhtikuussa ja nyt työt on esillä blogissani, myös runot. Toivottavasti sinulla ei ole mitään sitä vastaan että runosi on siellä julkisesti esillä? Tekijä on alla, tietysti.

  7. Asianmukainen tapa olisi ollut pyytää sitä etukäteen. Olisin luvan toki antanut silloinkin. Ja olen kovin mielissäni siitä, että runolle on olemassa sinun kauttasi hahmo. Huomasin runossa sivullasi myös pienen kirjoitusvirheen.

    Kipu kiveksi muuttui
    paasi toiveiden päällä

  8. Virheen jo korjasin, kiitos kun sanoit siitä, kirjoitin sen vain väärin.

    Runoja etsiessäni elämä oli yhtä juoksemista, tarkoitus oli kysyä lupa mutta se jäi kiireen takia silloin tekemättä. Myöhemmin taisi iskeä ujous vaikka sivuillasi kävin silloin tällöin lukemassa. Siunausta kesään.

Jätä kommentti