Kirves-uutisia…

Tänään on asiat edenneet siihen malliin, että alkaa olla kirveellä töitä. Sanonko… Tänään on nimittäin kilahtanut. Pitkän vähläämisen, huutamisen jälkeen teelusikka kilahti Marian alaleuassa. Se merkitsee sitä, että ensimmäinen hammas eli kakkokirves on puhjennut. Nyt hän ei ole enää hampaaton – juu ja kakkokirveellä alkaa iso urakka leivän pilkkomisessa.

Radiohartaus 30.7.08 klo 18:50

Soitin eilen itselleni Satakunnan radioon Porissa studioajan hartauden tallentamista varten. Perjantaina 11.7. pitäisi käydä siellä huutamassa se mikrofoniin. Laitan päivämäärän vähän noin niin kuin mainoksena ja ennakkotietona kaikille kiinnostuneille. Olen sen täällä jo aikaisemminkin maininnut.

Periaatteessa minulla pitäisi hartaus olla jo valmiina, mutta sitä se ei vielä ole. Olen pitkään pyöritellyt teemaa mielessäni – pelkään että valitsemani aihe on minua isompi, niin kuin varmasti onkin. Teemani liittyy Jumalan pimeään puoleen. Sellaisena Jumala ihmisen kokemuksessa välillä näyttäytyy.

Hetki ennen lomaa

Tänään on vietetty kirkossa apostolien päivää. Toimitin sanajumalanpalveluksen kirkossa. Evankeliumi oli tuttu ja mielenkiintoinen. Jeesus kysyy oppilailtaan, mitä ihmiset hänestä sanovat ja kuultuaan vastauksia hän tekee heille jatkokysymyksen: ”Entä te? Kuka minä teidän mielestänne olen?” Pietari tunnustaa Jeesuksen messiaaksi. Tätä tunnustusta seuraa tärkeät Jeesuksen sanat. Jeesus antaa Pietarille taivasten valtakunnan avaimet.

Olen luultavasti saarnannut siitä vain kerran kymmenisen vuotta sitten Merikarvialla (1998). Siksi uskalsin myös käyttää reippaasti sen ajatuksia tänään. Saarnaa olisi voinut lähteä viemään hyvin opilliseen suuntaan. Samoin olisin voinut painottaa tilannetta, jota evankeliumissa elettiin käännekohtana Jeesuksen toiminnassa. Tein saarnasta kuitenkin hyvin simppelin. Kysyin nuo kaksi Jeesuksen kysymystä uudelleen tälle ajalle esitettyinä. a) Mitä ihmiset tänään sanovat Jeesuksesta? b) Entä te

Saarna löytyy täältä

Tästä olikin kiva lähteä lomalle. Juhuu. 

Konfirmaatio

Hurraa! Olen ollut viikonlopun kuumeessa ja koittanut samalla valmistautua konfirmaatiopalvelukseen. Aihe oli mitä mielenkiintoisin. Evankeliumissa Jeesuksen luo tuotiin nainen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta (ei siis miestä, joka myös olisi saman lain mukaan pitänyt tuomita). Kirjanoppineet juonittelivat ansan Jeesuksen päänmenoksi tuon naisparan kustannuksella. Jeesus vastasi kyselijöille lopulta tutulla tavalla: joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Teksti avatuu moneenkin suuntaan. Mutta konfirmaatiosaarnassa ei hankalampia polkuja kannata lähteä kulkemaan. Keitä ovat tämän ajan kivittäjät ja kirjanoppineet? Ketä kivitetään? Mielestäni tekstissä kysymys on Raamatun tulkinnasta. Jeesus oli liian liberaali ja horjutti valtaapitävien asemaa sanomallaan. Tästä itse saarnaan.

Kesälomaa odotellessa

Terveisiä rippileiriltä. Viikko merenrannalla. Mukana oli 25 leiriläistä isosia puolen tusinaa ja me leirin vetäjät. Vaikka sinne tuodaan aamuisin sanomalehti, silti tuntuu että viikko ollaan oltu jossakin vieraassa maassa, kaukana kaikesta. Paluu arkeen kestää aina aikansa.

Odotuksia ja toiveita rippikoulun suhteen on eri puolilta asetettu yleensä aika paljon. Suurilta pettymyksiltä olisi hyvä välttyä itse asiankin kannalta, vaikka odotukset eivät ehkä olisikaan yksi yhteen leirin tarkoituksen kanssa. Nuoret odottavat että heillä on hauskaa ja että se on erilaista oppimista ja opiskelua kuin koulussa. 

Näihin tavoitteisiin kannattaa vastata. Ei ole kenenkään etu, jos rippikoulu on vain pakkopullaa. Tunneilmapiirin myönteisyys ja turvallisuus ovat varmasti asioita joilla on merkityksiä asian uskottavuuden kannalta. Nämä ovat toki asioita, jotka jokainen leiriä toteuttava seurakunnan työntekijä tietää. Mutta sitten on myös kirkon oma tavoite välittää uskon perinne ja opettaa nuoria tuntemaan sitä Herraa, jonka yhteyteen heidät on kasteessa liitetty. 

Rippileirin vahvuus on siinä, että siellä voidaan toteuttaa hyvin erilaisia juttuja. Mutta aika vääntämistä se on loppuun asti. Sunnuntaina on konfirmaatio ja Juhannuksena meillä on lapsiperheille suunnattu juhannusjuhla. Sen jälkeen alkaa loma. Siinä ovat minun lähitavoitteeni.