Karismaattinen johtaja

Tulevaa johtajatutkinnon ensimmäistä osaa varten jouduin tekemään joitakin etätehtäviä. 

Oli mielenkiintoista Lönnqvistin johtajuuden psykologiaa käsittelevästä kirjasta lukea, että työyhteisöissä johtajilta on alettu odottaa yhä enemmän karismaattisuutta (minkä tahansa alan johtajilta ei vain hengellisten yheisöjen), sellaisia poikkeuksellisia piirteitä, joiden tähden häntä on helppo pitää johtajana. 

Kirjan mukaan karismaattisen johtajan eräs edellytys on hyvät puhelahjat. Hän innostaa ihmiset mukaansa. Luulisi, että näillä ominaisuuksilla varustettuja teologeja ja pappeja on pilvin pimein: hyviä puhujia – ja siis samalla karismaattisia johtajia. Papit ovat puhumisen ammattilaisia. Mutta ilmeisesti luterilaisen kirkon ei ole ollut tarvetta markkinoida tuotettaan tai puolustaa asemaansa ja uskoaan (verorahat kilahtavat kirstuun joka tapauksessa). Puhumisen lahjoilla ei luterilaisessa kirkossa yritetä saada ihmisissä muutosta aikaan. Puhelahjoja käytetään lohduttamiseen ja vakuuttamiseen, mutta ei innostamiseen tai mielen muuttamiseen. Lönnqvistin mukaan karismaattinen johtaja vetoaa seuraajiinsa voimakkailla odotuksilla. Mitä odotuksia luterilaisessa kirkossa asetetaan jäseniin, muuta kuin että maksavat veronsa ja kastattavat lapsensa? Karismaattiset puhujat (hengellisissä piireissä) esittävät kyllä voimakkaita odotuksia kuulijalle. Ihmisen odotetaan ottavan jonkinlainen askel Jumalan puoleen. Tai sitoutuvan  voimakkaammin näkyyn ja osoittavan sen konkreettisesti.

Edessä on luultavasti kirkossakin muutoksen ajat, sillä jäsenkato pakottaa etsimään keinoja jäsenyyden ylläpitämiseen ja uusien jäsenien hankkimiseen – se merkinnee evankelioivaa puhekulttuuria ja työotetta. Saa nähdä nouseeko tällaisia johtajia seurakuntiin vai ovatko he jo alkumetreillä teologisesti liian outoja ja vaarallisia. Karismaattisella johtajalla olemme kirkollisessa piirissä oppineet tarkoittamaan ehkä jotakin muuta. Onko luterilainen kirkko niin byrokraattinen, että tällaisille villeille visionääreille ei ole tilaa? (Taisi olla Juha Kauppinen, joka tutkimuksessaan kirkkoon liittymisestä Tampereella oli pohtinut samaa asiaa: kirkkoon liittymistä tulee pitää rohkeammin esillä)

 

”Minä olen ylösnousemus ja elämä”

Sunnuntain saarna luettavissa saarnatuolissa.

Pyhän teksteissä oli hautajaistunnelma, kaikissa lukukappaleissa. Saarnan pidin evankeliumista kuten yleensä. Teksti oli tuttu ’Lasaruksen herättäminen kuolleista’. Jeesuksen sana Martalle on käytetty monessa hautajaisliturgiassa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” Yllättävää on, että en ole siitä koskaan aikaisemmin saarnannut, vaikka 12 vuotta tulee pappeutta täyteen.  Joitakin muita tekstejä löytyy myös, joista en ole saarnannut. Mutta kohtalaisen laajalti evankeliumikirja on ollut käytössä.

Tekstin tuttuus tuo oman haasteensa. Mitä sanoa siitä sellaista, jolla saisi kuulijan heräämään ja kiinnostuneena kulkemaan saarnan pituisen matkan kanssani. Ison osan tarkastelin saarnaa Martan ja Marian näkökulmasta, kun he odottivat Jeesusta – eikä Jeesus tullutkaan pelastamaan heidän veljeään, vaan he joutuivat todistamaan hänen kuolevan.

Johannes käyttää hyvin pitkän jakson evankeliumista Lasarus-kertomukseen. Se on siis aika tärkeä kertomus. Ja kuolleista herättäminen onkin aika iso juttu. Voiko tällaista oikeasti tapahtua, kuolleista heräämistä? Kertomuksen omalla tasolla tehdään hyvin selväksi, että Lasarus ei ollut valekuollut, koomassa tai vain hetken sydän pysähdyksissä. Kuollut ruumis oli alkanut jo haista – eli asiaa ei voinut enää selittää miksikään muuksi. Lasarus oli haudattu ja ollut kuolleena neljättä päivää. Joka saa elämän tällaiseen kuolleeseen ruumiiseen, hänellä on oltava Jumalan voima. Ihmiselle se on yksinkertaisesti mahdotonta. Elämä ei ole meidän vallassamme.

Missä Lasarus oli tuon kolme-neljä päivää, vai oliko hän missään. Lasaruksen myöhemmistä vaiheista ei ole mitään autenttista kertomusta. Mitä hänelle tapahtui? Oliko hän sama mies? Oliko hän kokenut tuona aikana jotakin? Oliko tavannut enkelin tms. Mitä hän ajatteli herättyään uudestaan eloon? Olisiko hän mieluummin ollut siinä toisessa todellisuudessa? Lasarus herätettiin uudestaan henkiin tähän katoavaan ja vajavaiseen todellisuuteen. Viimeisessä tuomiossa vainajat herätetään kuolleista uuteen todellisuuteen, jossa kaikki vajavaisuus on  jo poissa. Siinä mielessä tilanne on kannaltamme erilainen kuin Lasaruksen.