Usein vasta silloin kun olemme vaarassa kadottaa jotakin tärkeää tai ehkä olemme sen jo menettäneet, meille paljastuu sen arvo. Menetyksen taustaa vasten tajuamme sen arvokkaaksi. Muulloin, muut pikkuasiat täyttävät mielemme ja menevät sen edelle.
Esimerkiksi puolison rakkaus. Mies saattaa pitää sitä itsestään selvänä ja tajuaa sen arvon vasta kun on menettämässä sen. Silloin havahtuu ja ehkä korjaa asenteensa, jos siihen on olemassa mahdollisuus. Elokuvissa ja tv-sarjoissa peli on monesti jo menetetty. Sankari on huomannut liian myöhään. Jos hän saa uuden mahdollisuuden, muutos ei ehkä sittenkään ole pysyvä, vaan palaudutaan vanhaan asetelmaan. Eräässä kuulemassani tapauksessa havahtuminen oli ollut luonteeltaan niin syvällinen, että se toi mukanaan kestävän muutoksen. Sellaista siis tapahtuu. Muuttuminen tottumuksistaan on mahdollista.
Mutta miten on suhteessa Jumalaan, tajuammeko sen arvon? Havahdummeko milloinkaan omaan haaleaan asenteeseemme? Mitä jos tulisimme tietoiseksi, että voimme kadottaa sen? Vaikuttaisiko se asiaan?
Tuomo Lindgren 