Uskontokasvatus

Valintoja lapsen puolesta

Vapaa-ajattelijoiden kampanjoiman mallin mukaan lasta ei saisi kasvattaa uskonnollisesti. Ei saisi kastaa kirkon jäseneksi, vaan lapsi saisi itse myöhemmin päättää asiasta.

Vanhempien tehtävä on juuri kasvattaa lapsensa. Se on heidän velvollisuutensa. Jos vanhemmat ovat kristittyjä ja omaksuneet sen arvot, mitä ilmeisemmin he välittävät nämä arvot lapsilleen. Niin se maailma vain pyörii. Se on asia mitä ei voi välttää. Arvot jotka olemme imeneet itseemme välittyvät meistä, hikoilemme ne ympäristöömme ja siinä hajussa lapsi kasvaa. Se on elämän suunta.

Jos kuvittelee kunnioittavansa lapsen vapautta siinä, että ei kasvata häntä uskonnollisesti, ihminen erehtyy. Silloinkin vanhemmat ovat jo valinneet lapsen puolesta: uskonnottomuuden. Oikea järjestys ja suunta on tukea vanhemmuutta ja uskonnonvapautta ja myös sitä uskonnonkasvatusta, mihin vanhemmat kuuluvat. Uskonto kuuluu julkiseen elämään ja perhe-elämään. Suomessa lapsista tulee suomalaisia. He perivät siinä osaksi identiteettiään monta asiaa, joita he eivät valitse – hyviä ja huonoja. Lapsen puolesta valitaan suomenkieli. Äidinkieltä ei jätetä lapsen valittavaksi myöhemmin. Lapsi oppii se kielen, jota vanhemmat käyttävät – myös uskon kielen ja kulttuurin. Lapsi oppii vanhemmiltaan monta muutakin asiaa. Vanhempien ja lasten vuorovaikutus vaikuttaa pysyvästi lapsen elämään – jos siihen turvalliseen lapsuuteen kuuluu vielä uskonnon värikäs ulottuvuus, lapsi on silloin henkisesti rikas. Hänellä on elämässä muutakin pääomaa kuin vain se, mikä löytyy tililtä.

Vapaa-ajattelijoilla on oma agendansa tehdä Suomesta uskonnotonta. Kun asiat eivät etene toivotulla vauhdilla, tavoitteeseen yritetään pääsä kaventamalla muiden uskonnonvapautta.