Meillä oli eilen illalla rippikoulujen aloituskirkko. Toteutimme sen ns. juonnettuna jumalanpalveluksena. Palvelukselle ei pyritty saamaan paljon pituutta, mutta selittämään edesä hieman auki sitä, mistä jumalanpalveluksessa on kysymys. Käytin kolmannen vuosikerran tekstejä, koska varsinaiset tekstit olivat niin pitkiä eikä tuntuneet sopivan illan tilaisuuteen yhtä hyvin. Viime vuonna toteutimme juonnetun jumalanpalveluksen riparilaisille ensimmäistä kertaa. Nyt olimme vähän parannelleet sapluunaa ja taas opimme itsekin lisää, kuinka tätä hommaa kannattaa toteuttaa.
Puheen tai saarnan pidin edessä ilman minkään pömpelin tuomaa suojaa sillä tärkeä oli päästä vähän liikkumaan ja myös olemaan esillä sillä tavoin, että mitään näköesteitä ei ollut. Tämä oli tärkeää aiheen kannalta, jossa ruumiinkieli oli esillä.
Aloitin puheen: Sanotaan, että suomalainen vaikenee kahdella kielellä. Mitä se tarkoittaa? Olemme vaiteliasta kansaa. Esitän teille väitteen hieman vahvemmin: suomalainen vaikenee kolmella kielellä – ja neljännellä hän ehkä huutaa. Kolmas kieli on uskonnon kieli. Siinäkin hän on kovin hiljainen… Neljäs kieli on ruumiin kieli. Sitä ei pysty täysin vaientamaan.
Mitä rippikoululaisille puhuin löytyy löytyy täältä.
Tuomo Lindgren 