Koska saarnavuoroni osui rukoussunnuntaille, luin Paula Tuomikosken pienen kirjan Rukouksesta. Kirja on Valamon luostarin julkaisuja vuodelta 1985. Paula kirjoittaa rukouksesta ja siitä, mitä aivoissa tapahtuu rukoillessa. Häntä kiinnostaa erityisesti ns. Jeesuksen rukouksen (Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä) harjoituksen muovaama aivotoiminta. Kirja on yleistajuinen ja helppolukuinen. Kirjassa oli mielenkiintoisia näkökulmia.
Saarnaa ajatellen en tosin paljon virikkeitä tästä saanut. (Saarnan alku lähti liikkeelle kirjan innoittamana, että rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa) Paulan kuvaama rukousperinne on luterilaisille melko vieras, jos tosin erittäin kiinnostava.
Jeesuksen rukouksessa mainittua rukouslausetta toistetaan tietoisesti satoja ja tuhansia kertoa – aina uudestaan ja uudestaan. Vuosien kurinalaisen harjoituksen tuloksena rukous alkaa siirtyä aivojen kuorikerroksista aivojen syvemmille tasoille. Tätä matkaa Paula kuvaa ja valottaa eri tavoin. Kovin vakavaa ja pitkälle menevää harjoitusta Suomessa varmaankaan pysty toteuttamaan. Tässä kilvoittelussa tarvitaan kokeneempi ohjaaja. Sellaisia ei taida olla tarjolla. Sellaisia ei ollut koko Venäjälläkään silloin kun ”Vaeltajan kertomusten” vaeltaja etsi opettajaa sille, miten rukoilla jatkuvasti. Hän kiersi ympäri Venäjää eikä monia rukouksen taitajia löytänyt.
Paulan kirja kuitenkin innostaa rukoilijaa ja herättelee kilvoittelemaan rukouselämässään. Pahaa pelkään, että luterilaisessa maailmassa olemme menettäneet kestävän rukouksen. Rukoilijoita löytyy enää vain joistakin herätysliikkeistä ja vapaista suunista. Rukous on kirkossamme käynyt hyvin ohueksi (tai sitten puhun vain omasta puolestani). Ehkä kysymys on siitä, että me emme enää tiedä miten tulee rukoilla. Mitä tehdä? Ei muuta kuin reppu selkään ja sinne mukaan korppupussi, Raamattu ja Filokalia ja sitten kiertämään.
Paula Tuomikoski on kirjottanut kirjan siis 1985. Kirjassa ei ole lähdeviitteitä eikä mitään tietoa kirjoittajasta. Olisi mukavaa, jos hän (tai joku muu asiantuntija) päivittäisi kirjaa uusimman ajantasaisen tiedon tasalle. Luultavasti 30 vuotta on tuonut jotakin lisää myös aivotutkimukseen.
Tuomo Lindgren 
Jeesuksen rukouksen alkeita olen koettanut omassa hartauselämässäni vaalia aika monta vuotta. Alkeissa olen pysynyt ja niihin todennäköisesti jäänkin, mutta aivan riemastuttava tätä asiakokonaisuus on. Igumeni Haritonin Jeesuksen rukous, Henri J. M. Nouwenin Sydämen tie ja luonnollisesti varsinainen opastaja eli 5-osainen Filokalia. Itse ilahduin tyuosta Nouwenin kirjasta, sillä siitä länsimaisen ajattelun omaksunut pääsi helpoiten sisälle. Olipa kiva, että kirjoitit tästä kallisarvoisesta rukouksesta. KIITOS!
Haritonin kirja aiheesta on minulle vieras. Minulla Paula Tuomikosken kirjan ohjella on luonnollisesti Vaeltajan kertomukset sekä Simon Barrington-Ward esitys Jeesuksen rukouksesta. Nouwenin kirja Sydämen tie on minulle tuttu. Hyllyssä löytyy myös Nouwenin kirja Sinussa on minun nimeni Jeesuksen rukouksesta. En ole siihen vielä perehtynyt. Aiheesta ainakin on olemassa kirjallisuutta suomeksikin sille joka haluaa tutustua siihen. – Jeesuksen rukous on myös minulle tärkeä rukous. Se on rukous, mikä tuntuu oikealta rukoukselta eikä suorittamiselta.