Tästä tulee vähän tylsä katsaus bullet journal -vuoteen 2020. Laitan muutamin kuvin näkyviin, minkälaista mallia pyrin toteuttamaan tulevana vuonna. Tyyli on spartalainen.
Bullet journal -metodi antaa monenlaisia mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja kehittää itseään. Menetelmä taipuu moneksi. Kovakantisessa 400-sivuisessa Moleskinessa, pystyn tällä systeemillä sijoittamaan yhden vuoden samojen kansien väliin, mutta minulle ei jää tilaa kokoelmille tai vapaille tyhjille sivuille. Kalenteri/päiväkirja vie koko tilan.
Sisällysluetteloa kirjan alkuun ei tule, koska juuri mitään muuta kuin kalenteri ei ole. Kuukaudet erottuvat toisistaan pienellä sivuun liimattavalla menrkintäteipillä, johon kuukauden nimi kirjoitetaan..
Symbolisivu näyttää ja paljastaa minkälaisessa toiminnassa tätä käytetään.
Kuukausinäkymää, jolle aikaisemmin en oikein löytänyt luontevaa käyttöä, tulee nyt tärkeäksi. Näen siinä omat vapaa- ja lomapäivät. Samalla kahden alaiseni vapaat/lomat ovat myös näkyvissä. Minulla on muitakin alaisia, mutta isommat tehtävien jakamiset tehdään kahden muun papin kanssa. Esimerkiksi viikonloppuja koskevaa työjakoa voin tehdä aukeamalle jumalanpalvelusten osalta. Pyhäpäivät ja samalla jumalanpalvelusten päivät merkitään punaisella ja samalla pappien tehtävien jaot. Tärkeät kokoukset näkyvät myös kuukausinäkymässä.
Perusidea on käyttää yksi sivu päivää kohti. Alkuun laitan kuukauden tärkeät tehtävät. Värisymbolia käytän myös kohtuudella omien vapaiden ja pyhäpäivien merkitsemiseen. Tehtävien jälkeen päiväkirjamerkinnöille ja pohdinnoille on runsaasti tilaa.
Kesäloman oletetut päivät heinäkuussa olen jakanut poikittaisella viivalla kahteen osaan.
Tärkeäksi osaksi kuukauden kiertoa on itselleni tullut jokaisen kuukauden summaaminen. Ennen tein kunkin kuukauden päätteeksi koontisivun. Nyt olen koonnut kaikki koontisivut kirjan loppuun. Eli minulle muodostuu vuoden tiivistelmä yhteen nippuun kirjan päätteeksi, jonka perusteella on helppo tehdä koko vuoden yhteenveto.
Saatan kehittää jatkossa tätä mallia niin, että jätän vähemmän tilaa päiväkirjamerkinnöille ja jaan jokaisen sivun kahteen osaan. Tällä tavoin tulisi tilaa kokoelmille. Mutta kokoelmia varten voi toisaalta hankkia myös oman kirjan.
Ps. Käytän puuvärikyniä värisymbolien merkitsemiseen, lyijykynä on tavallisessa käytössä mutta myös Micron 005 löytyy. Sillä tulee ohutta viivaa ja kelpaa kirjoittamiseen ja viivojen piirtämiseen.