Meillä on keskiviikkoaamuisin työnteuvottelu. Aamu aloitetaan aina lyhyellä hartaudella. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa hartausvuoro tulee minulle. Sitten aakkosjärjestyksessä ns. hengellisen työn edustajat pitävät hartauden vuorollaan. Se ei saa olla pitkä. Muutama ajatus ja Raamatun jae riittää sekä virsi ja rukous. Käytän itse rukouksissa usein Sanan aika kirjan rukouksia. Monesti pidän hartaudenkin siitä kirjasta (syntymäpäiväsankareille tai kirkkoneuvoston kokouksissa jne.)
Nyt työntekijöille pitämässä alkuhartaudessa ajatus lähtee perjantaille valitusta Matt 2:1-2 jakeista. ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle..”
Nykyään puhutaan varsinkin urheilussa nousevista tähdistä. Hartaus löytyy blogissa Jouluaika osastossa Loppiainen. Sivu on vieritettävä alas asti. Nousevista tähdistä mielessäni oli lehtien palstoilla ollut Joonas Oden. Tsemppiä hänelle ja muillekin nouseville tähdille.