Sain paikallislehdestä (Sydän Satakunta) listan Harjavallan seurakunnan hartauskirjoitusvuoroista. Koska ensimmäinen niistä tuli melko nopeasti. Otin sen itselleni ja jaan muita tuota pikaa työntekijöiden kanssa.
Yleensä hyvää käytäntöä noudattaen liitin ajatukset julkaisupäivää seuraavaan sunnuntaihin. Evankeliumissa on vuorossa on Jeesuksen kaste. Matka loppiaisesta ensimmäiseen sunnuntaihin loppiaisen jälkeiseen on vuosissa pitkä Jeesuksen elämässä. Jeesuksen kasvun vuodet ovat päättyneet ja hän siirtyy puusepän tai käsityöläisen tai muurarin tai kirvesmiehen ammatista varsinaiseen tehtäväänsä. Mikä oli Jeesuksen varsinainen ammatti? Jeesus oli Jumalan valtakunnan asialla. Näistä aineksista yhdistelin kirjoituksen, joka toivottavasti antaa lukijalle jotakin matkaevästä.
Muurari rabbin toisenlaiset rakennuspiirustukset
Jeesuksesta puhutaan toisinaan paimenena – hän on hyvä paimen ja seurakunta on hänen lammaslaumansa.
Hän on rakennusmies joka purkaa vanhan temppelin ja rakentaa uuden kolmessa päivässä. Me olemme eläviä kiviä tuossa temppelissä.
Hänestä puhutaan myös opettajana, mestarina ja rabbina. Opetuslapset ovat ne jotka muodostavat seurakunnan. Opetuslapset ovat myös niitä, jotka seuraavat häntä. Opettajalla on siis seuraajia. Seuraaminen on opetuslapsen tehtävä – niin opetuksen kuin esimerkin seuraaminen.
Jeesus on hallitsija ja kuningas (INRI – Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum). Koko maailman kaikki luodut ovat hänen alamaisiaan. Mutta ne jotka ovat tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, ovat Jumalan lapsia ja perillisiä.
Erilaisin kielikuvin Jeesuksen tehtävää ja asemaa suhteessa seurakuntaan voidaan yrittää kuvata.
Jos Jeesus olisi syntynyt vuonna 1995, mikä ammatti hänelle sopisi? Olisiko se edes kasvatti-isältä peritty ja opittu vai jotakin ihan muuta. Olisiko hän käynyt yliopistoa vai peruskoulun jälkeen ammattikoulun? Olisiko hän perinteisessä miehisessä ammatissa : rekkakuski tai auton korjaaja? Pitäisikö hän majataloa ja olisi baaritiskin takana vai olisiko hän lastentarhan opettaja tai käsityöammatissa? Olisiko hän siivooja tai taksikuski? Olisiko hän puhelinmyyntihenkilö? Olisiko hän tehtaalla kolmivuorotyössä? Ei tällaisessa pohdinnassa välttämättä ole suurtakaan järkeä, mutta ajatus on mielenkiintoinen.