Facebookille vaihtoehtoja?

Monet tietävät, että Facebook ei kunnioita käyttäjiensä yksityisyyttä. Käyttäjien tiedot ovat materiaalia, jota myydään mainostajille ja myös poliittisiin vaikuttamisen tarkoituksiin. Esimerkkejä tästä on jo nähty. Tarve vaihtoehdoille tiedostetaan, mutta siirtyminen toisiin palveluihin on äärimmäisen hankalaa, koska samaa ystäväjoukkoa ei voi siirtää sinne kerralla. Menin aikoinani mukaan myös muihin palveluihin G+, LinkedIn, Twitter, Pin, Instagram, Youtube.

Googlen touhu kuivui kasaan ja se lakkautettiin. Twitteriä käytän vain harvoin. En ole sitä koskaan oikein osannut käyttää. Se on suosittu maailmalla, mutta ei minun maailmassani. LinkedIn on vielä enemmän bisnestyyppinen maailma kuin jokapäiväisten kuulumisten jakamisen väylä. Se on muuttumassa vähitellen kuulumisten jakamiseksi eikä vain cv:n jatkoksi. Pin ja Ig toimivat kuvallisen ilmaisun välineenä eivätkä ole istuneet minun viestintätapaani, mikä on enemmän tekstiperäinen. Toisaalta tiedostan kuvien puutteenkin tässä blogissa. Niitä pitäisi viljellä enemmän. Tähänkin kirjoitukseen joudun miettimään erikseen mitä kuvamateriaalia voi käyttää. Youtube on minulle toistaiseksi ollut viedoiden katsomisen paikka eikä sisällön välittämisen alusta.

Nyt olen tutustunut hieman itselleni uuteen palveluun MeWe. Yksityisyyden suoja siinä on lupausten mukaan parempi kuin facebookissa tai muissakaan palveluissa. Mutta siellä ei ole vielä suomen kielellä paljoakaan sisältöä. Vaikea löytää ryhmiä tai ystäviä. Samoin on vaikeaa vielä tässä vaiheessa löytää sisältöä feediin. Tarvittaisiin siis jonkinlainen laajempi liikehdintä facesta pois, jotta tämä alkaisi elää. Nuoriso on facen ilmeisesti jo jättänyt – mutta Zuckerbergin imperiumi pitää heitä instagramin ja whatsapppin kautta hallussaan. Messenger lienee läheinnä facen käyttäjien väylä.

Haluan kuitenkin nähdä vähän vaivaa tämän kanssa. Minut löytää siis osoitteesta: https://mewe.com/i/tuomolindgren1 – Haastan sinuakin hyppäämään mukaan. Zuck-hemmolla on liikaa valtaa.

Näyttökuva 2020-02-15 kello 12.32.30.png

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s