https://www.facebook.com/plugins/video.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2F100004268148932%2Fvideos%2F1591687487650174%2F&show_text=0&width=560
Tänään oli ensimmäinen striimattu jumalanpalvelus Harjavallan kirkossa. Teimme kaiken ensiksi pienimmän vaivan mukaan. Eli emme ole hankkineet seurakuntaan erityisiä laitteita palvelusta varten. Työpuhelimen facebook laitettiin live-tilaan ja kamerana oli selfiekamera. Tällä tavalla koko jumalanpalvelus rakennettiin. Kirkossa oli paikalla suntio, kanttori ja minä. Teimme kaiken hyvin pienimuotoisesti.
Minulle oli selvää se, ettei minkäänlaista mahtipontista liturgiaa kannata yrittää toteuttaa. Lauletun liturgian jätin suosiolla pois myös seurakunnan aamenen, koska seurakuntahan ei ollut paikalla ellei kanttoria lasketa. Tavoittelin sellaista ideaa, minkä radiohartauskurssilla opin. Radio on intiimi väline, siinä ei puhuta massoille vaan yhdelle ihmiselle. Ihmiset, jotka katsovat läppäriltä tai kännykästä jumalanpalvelusta, ovat samanlaisessa asemassa. Siinä on oikeastaan vain liturgi ja yksi seurakuntalainen läsnä sekä kanttori. Jos ajattelen valmistautumisen määrää ja käytössä olevia välineita, pidän palvelustamme onnistuneena. Tästä on hyvä jatkaa ja oppia lisää. Tämä on nimenomaan ollut oppimisen prosessi. Sillä tavalla myös mielenkiintoinen. Toisaalta jos olisi ollut ammattitaitoista kuva- ja ääniporukkaa mukana, asioita olisi tullut ajateltua vielä useammalta kantilta. Jumalanpalvelus taipuu aika huonosti televisioon ja näyttöruudulle, radioon paremmin. Se johtuu siitä, että luterilainen (tai moderni) ajattelu perustuu kieleen ei kuvaan. Olisikohan tästä Reijo Työrinoja aikanaan kirjoittanut.
Täyttä mielikuvaa minulla ei ollut etukäteen kuinka striimauksemme tulee onnistumaan. Olimme kokeilleet livetilan käyttöä parissa rukoushetkessä ja totesin sen helppokäyttöiseksi. On hämmästyttävää, kuinka helppoa tällainen reaaliaikainen jakaminen on ja vieläpä yksinkertaisin välinein. Kuvan laatu oli hyvä ja äänikin riittävän hyvä vaikka minkäänlaista äänentoistoa en käyttänyt.
Pandemian johdosta kirkot pidetään tyhjänä. Seurakunta ei saa osallistua jumalanpalvelukseen tartuntariskin tähden. Kaikissa Suomen seurakunnissa on pyritty siis toimimaan niin, että tyhjästä kirkosta on lähetetty jumalanpalvelus netin kautta seurakunnalle. Niitä livelähetyksiä on ollut aika paljon. Suomessa on noin 400 seurakuntaa. Nykyaikana tämä on mahdollista. Tosin iäkkäämmät ihmiset eivät löydä tai osaa käyttää nettiä. Heitä varten televisio ja radio on lisännyt tarjontaa.
Arviointeja on ollut ennen ja jälkeen toiminnan mielekkyydestä. Sitä on pidetty huonona ideana tai hyvänä ideana. Lähetykset ovat varmasti olleet hyvin eri tasoisia. Niitä on seurattu vaihtelevassa määrin. Uutuudenviehätystä on varmasti vielä jonkin aikaa. Luulen, että 400 lähetystä on silti liikaa. Jos jatkammekin samalla tavalla niin, että joka seurakunnasta tulee oma jumalanpalvelus nettiin, se merkitsee myös satsauksia laadun parantamiseen. Tulemme luultavasti elämään tällä tavalla jonkin aikaa, joten on hyvä miettiä, miten jumalanpalvelukset parhaiten hoidamme. Ehtoollinen puuttuu joka tapauksessa näistä palveluksista, joten keskeisin elementti jää toteutumatta. Seurakunnan elämään kuuluu oleellisesti se, että seurakunta kokoontuu yhteen, että seurakunta saa ehtoollisen sakramentin ja vahvistuu uskossaan. Tällainen poikkeustila on todellakin poikkeustila. Ehkä jatkossa jumalanpalveluksia tullaan enemmän lähettämään nettiin vaikka tilanne normalisoituukin. Oppeja ja kokemuksia hyödynnetään. Tämä uuden kokeilu tulee vaikuttamaan syvästi tapaamme ajatella seurakunnan kokoontumista. Uutta teologiaa ja käytäntöä joudutaan muodostamaan. Tämä voi auttaa seurakuntia uudistumaan. Juuri netin kautta seurakunnat ovat tavoittaneet työssäkäyviä seurakuntalaisia.
Videon kommentteihin laitoin lyhyen listan, mitä tähänastinen kokemus on opettanut
1) Täytyy ensiksi tarkistaa miltä tililtä live-tila lähetetään. Minun piti lähettää jumalanpalvelus seurakunnan sivulta mutta laitoinkin omalta tililtä tulemaan. Nolo kömmähdys. toisaalta sellaiset ihmiset löysivät jumalanpalveluksen, jotka eivät olisi nähneet sitä muuten.
2) Toiseksi pidin hyvänä, että tulin lähelle kameraa. Näin ääni kuului hyvin ja lopputulos vaikuttaa luontevammalta kuin jos pappi olisi kaukana. Minulla ei ollut äänen vahvistinta, kanttori lauloi mikrofoniin.
3) Itse esilläolemiseen ja esiintymiseen tämä asettaa uusia haasteita. Katse ei saa harhailla siellä täällä. Ja mielellään ei kädetkään. Sellainen kaikki korostuu kuvassa. kaikki elehtiminen näyttää paljon suuremmalta kuvaruudussa kuin paikan päällä. Näyttelijät kertovat toisinaan erosta, mikä on teatterissa ja elokuvissa näyttelemisen suhteen. On vaikea olla sillä tavalla luonnollinen, mikä soveltuu kameran eteen. Joskus vähän työläs katsoa yhteen pisteeseen, kameran linssiin tai sen viereen. Mutta jos katse alkaa harhailla ja kulkea vähänkään viereen, se paljastuu heti ja katsojasta tuntuu häiritsevältä: ”Mitä se oikein pälyilee?”
4) Lopuksi edellisen tähden, tämä edellyttäisi joko hyvää vapaata puhetta (ranskalaisista viivoista) tai erinomaista memorointia. Papin työssä sellaiseen ei yleensä ole aikaa. Minun saarna valmistuu sunnuntaiaamuna. Minä myös kirjoitan saarnan kokonaisin lausein. Minulla ei ole tuota vapaan puhumisen taitoa. Se vaatisi paljon harjoittelua.
5) Saarna oli tässä vielä liian pitkä. Lyhyempi olisi ollut parempi. Netissä ei jaksa viipyä kauan yhdellä sivulla. Jumalanpalveluksen saarnan täytyisi mahtua pienempään tilaan. Se olisi ajateltava kokonaan uudella tavalla. Jos jumalanpalveluksessa pitkästyy, siellä on vielä ehtoollinen. Jos netissä pitkästyy, siltä sivulta mennään pois. Aletaan tekeään jotakin muuta. Olisi oltava rautaisaa asiaa. Rima nousee korkealle.
6) puhelimesta pitäisi kai laittaa ilmoitukset äänettömälle. Nyt kuului välillä kaikenlaista piippausta.
7) selfiekameraa oli pakko käyttää, koska olin itse myös kameran käyttäjä. Minun täytyi nähdä minkälaista kuvaa lähtee eteenpäin. Jos käyttäisi puhelimen parempaa kameraa silloin tarvitaan myös kameran käyttäjä.
Jumalanpalvelus on kirjallisessa muodossa täällä.
Tuomo Lindgren 