Elia kohtaa Jumalan, pappi kameran

Minulla oli kevään viimeinen facebook-live -lähetys. Harjavallan seurakunnassa on ollut koronan aikana säännöllisesti tiistaisin ja torstaisin klo 12 facebookissa hartaus. Useimmin ne ovat olleet live-lähetyksiä. Konsepti on mielestäni ollut toimiva. Se loi säännöllisyyttä seurakunnan toimintaan ja tarjontaan. Myös seurakunnan eri työntekijät toivat omia erilaisia hartauksiaan näissä nettiin. Kokemus on opettanut ja madaltanut kynnystä. Luonnollisesti tällä kotiblogillani olen jakanut vain omia juttuja ja taltiointeja.

Harjavallan seurakunnan nettitoiminnasta tehtiin myös paikallislehteen juttu. Seurakunta nostettiin hyvänä esimerkkinä siitä, miten tässä on onnistuttu. Meillä onneksi työntekijät lähtivät toimintaan rohkeasti mukaan, vaikka jokaista kyllä jännittikin. On hyvin erilaista olla seurakunnan läsnäollessa esillä kuin kameran edessä. Vaikka itse pitäisin jonkin hartauden ideasta ja sanomasta, en ole koskaan pitänyt esittämistavastani. Kylmiä väristyksiä tulee. Siksi on ollut hienoa saada palautetta siitä, että näillä seurakunnan videoilla työntekijät ovat tulleet seurakuntalaisille läheisemmäksi ja tutummaksi. Heittäytyminen kameran edessä palkitaan. Myös se, että ei ole ryppyotsaisesti vaalimassa tarkasti hiottua henkilöbrändiään. Rosoisuus on saanut näkyä. Se onkin palvellut seurakunnan kuvaa ihmisenkokoisena yhteisönä.

Vaikka säännöllisinä lähetyksinä tiistain ja torstain livelähetykset loppuvat, videoterveisten lähettäminen ei tule loppumaan. Siitä on tullut pysyvä osa seurakunnan toimintaa. Onneksemme seurakunnalla on lähetyssihteeri, jonka työkuvaan kuuluu tiedotussihteerin tehtävä. Samoin useampi työntekijä on oppinut perusasioita tästä videotyöstä. Varsinkin livelähetys on helppoa. Se ei vaadi videon editointia jälkeenpäin. Lähinnä on ajateltava etukäteen kuvauspaikka.

Tästä sain hyvän esimerkin siitä, kun Seppo Kummala kävi haastattelemassa minua ja tiedotussihteeriä lehteen. Toimittajienkin on nykyään oltava moniosaajia. Valokuvaaminen kuuluu heidän työhönsä (kunten tarvittaessa videokuvaaminenkin). Kuvia otettaessa hän heti ehdotti, että siinä samalla tutustumme lisävarusteisiin, joita posti toi seurakunnalle. Kahden ulkoisen mikrofonien liittäminen kännykkään onnistuu nyt hyvin. Tällainen keskittyminen johonkin muuhun kuin poseeraamiseen, vapauttaa ihmisen luonnollisemmaksi. Jotakin toimintaa kannattaa tuoda videokuvaankin. Siinäkin se voi tehdä ihmisestä hieman luonnollisemman. Tarvitaan vielä paljon uudelleen ajattelua tämän työtavan suhteen. Luultavasti nuorempi sukupolvi on ketterämpi omaksumaan uudet välineet ja toimintatava sekä oivaltamaan rannattomat mahdollisuudet ydinasian välittämiseen – sen miten väline tulee osaksi viestiä.

Kevään viimeinen hartaus oli ikään kuin kahvitauon äärellä. Käsittelemäni teksti on sunnuntain Vanhan testamentin kohta, jossa Elia kohtaa Jumalan. Pohdiskelen uskonnollista kokemusta ja Pyhän Hengen työtä.  Teksti hartauteen löytyy täältä: Uskonnolllinen kokemus.

 

Jeesus etätöissä

Helatorstaina vietettiin Fb-live jumalanpalvelusta. Olin nyt valmistanut saarnani puolet lyhyemmäksi, mitä ennen korona-aikaa. Uskomaton suoritus. Siitä huolimatta jälkeenpäin katsoessani  näitä videoita, toivon aina olevani sujuvasanaisempi. Mutta en ole. Ehkä sujuvuutta vielä ehtii oppimaan. Tai sitten vain vertaan itseäni tarpeettomasti muihin ihmisiin.

Aamulla oli Seppo Kummalan kirjoitus Sydän Satakunta -lehdessä Harjavallan seurakunnan sometoiminnasta, mikä on saanut myönteistä palautetta. Harjavallassa olemme yksinkertaisin välinein onnistuneet tuomaan jotakin siitä ilosta, mikä seurakunnan asiaan liittyy. Se tuntui hyvältä. Jotain on opittu ja on uskallettu mennä kuvattavaksi. Kynnys on ensialkuun iso, mutta kynnys tulee matalammaksi. Opittavaa on vielä paljon. Juttu on täällä: https://www.sydansatakunta.fi/a/bb447067-e95b-4082-aaa2-baafeeb7a474?c=1535542044405

Jumalanpalvelus toteutettiin jälleen yksinkertaisesti, kuten oikein onkin. Nettiin ja lähikuvaan ei sovi perinteinen liturgia, mikä helposti etäännyttää. Siinä on tultava pelkistettyyn läsnäoloon. Jumalanpalveluksen kaava myös saattaa olla ylipäätään raskas nettilähetystä ajatellen. Mutta kesäkuusta alkaen jumalanpalveluksia ei striimata facebook-live -lähetyksinä, vaan pelkkä ääni lähetetään eetterin. Siitä tulee pysyvä käytäntö Harjavallan seurakunnan elämää. Videojuttuja tullaan edelleen tekemään, mutta katsotaan myöhemmin miten.

 

 

Enkelin sulka

Tällä kertaa toteutin hartauden kuvaamalla sen etukäteen. Se ei ollut siis live-stream. Aikataululliset seikat pakottivat toimimaan näin. Siinä oli sekä etunsa että haittansa. Yhdellä otolla hartaus laitettiin purkkiin. Eli mitään editoimisen murhetta ei ollut.Etu oli se, että minun ei tarvinnut varsinaisena aikana olla lähetystä toteuttamassa. Live-lähetyksessä on kuitenkin enemmän läsnäolon tuntua. Se että seurataan samanaikaisesti tapahtumaa on arvo sinänsä. Se hetki on silloin yhteinen. Nyt minun olisi pitänyt olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, joten etukäteen kuvaaminen oli helpotus.

Muina huomioina on sanottava se, että kuvauksen ajankohta voimisti muutenkin unettavaa puhetapaani. Kuvasin videon puoli yhdentoista aikaan illalla. Muu talon väki oli mennyt nukkumaan ja äänenkäyttöni ei tietenkään ole reipasta. Tämä olisikin paremmin sopinut iltahartaudeksi. Käytäntöä ei kannattane tällä tavalla jatkaa.

Mutta itse  aihe on kiva, vaikka toteutus vähän kärsii. En tarkemmin esittele hartauden sisältöä. Se perustuu seinälläni olevaan enkelin sulkaan. Olin poissa kuvasta isomman osan aikaa. Se saattaa häiritä joitakin. Minulle se tosin oli helpottavaa. Teksti on osastossa Pieniä puheita: Enkelin siiven sulka.

 

 

Autiomaa hedelmätarhaksi

Tiistain livehartaus sai ajatuksensa sunnuntain Vanhan testamentin lukukappaleesta Jes 32. ”Kun Jumalan henki asettuu ihmiseen, autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi.” Jälleen toki vain puhuva pää ruudussa, mutta tällä kertaa lisäksi GodlyPlay kappelin rekvisiittaa hieman mukana. Teksi mieli arvioida omaa esitystä ja nostaa käsittelyyn yksityiskohtia, mutta en sitä kuitenkaan tee. Sen verran lapsenmielinen olen, että aina olen tykännyt noista GodlyPlayn tavaroista. Onneksi se ovat puisia eikä muovisia. Tulee ihan eri tuntuma myös Raamatun kertomukseen. Se on jotakin aitoa eikä muovista.

Missä sielu lepää

Missä sielu lepää

Pauliina Kainulaisen kirja Missä sielu lepää on pieni johdanto ja yritys katsoa uudella tavalla kristinuskon merkitystä nykyajassa postmodernin jälkeisessä maailmassa. Pauliina pohtii, mitä annettavaa kristinuskolla voisi olla ns. kolmannessa kulttuurissa tai miten kristinuskon lähtökohdista katsottuna voisimme olla muokkaamassa sitä, mitä kolmannesta kulttuurista tulee. Vielä yksinkertaisemmin kirjan voi lukea luonnoksena siitä, mitä kristillinen usko voisi olla tänään.

Protestanttista uskoa on hallinnut liian kauan kahtalainen rationalismin yksipuolisuus joko ’oikeaoppisuutena’ tai valistuksen haasteisiin jumiutumisena, yritys tehdä uskosta erehtymätön ja pilkun tarkka oppirakennelma ja löytää jokin koskematon piilopaikka kaikkinielevän tieteen kidalta. Pietismin sävyttämät herätysliikkeet sisältävät sydämen kristillisyyttä mutta myös ahdasta opillisuutta.

Pidin Pauliina Kainulaisen pikkukirjasta paljon. Siinä toteutui molemmat tärkeät kriteerit hyvälle kirjalle: vähän sanoja, paljon asiaa. Minua kiinnosti erityisesti kaksi ulottuvuutta, joita Pauliinan kirjassa käsitellään: pyhyyden kokemus ja ruumiin teologia. Nämä yhdistyvät väistämättömästi silloin kun pyhyyden asiasta olisi tultava henkilökohtaisesti uskottava ja kestävä näkökulma elämään.

Pauliinan luonnollinen ja pakoton kirjoittamisen tapa tekee lukukokemuksesta nautinnollisen. Hänellä on sisäistynyt taju siitä, mistä kirjoittaa ja siksi teksti näyttää soljuvan niin helposti. Toki kirja on luonnosmainen, minkä kirjoittaja päätössanoissa itsekin toteaa. Siitä huolimatta tekstin äärellä mielellään viipyilee.

Pauliina on teologian tohtori. Kirjan suuri ansio on kuitenkin siinä, että hän ei uuvuta lukijaa teologisen käsitteistön moninaisuudella. Hän käsittelee isoja teologisia asioita  lukijalle ymmärrettävillä sanoilla. Lukija pysyy kärryillä ilman filosofian peruskurssia ja siitä huolimatta tuntee tulleensa ydinkysymysten äärelle.

Niin kauan kuin usko on vain pään asia, se on heikkoa uskoa. Uskon on tultava meissä ruumiillisesti todeksi. Usko inkarnoituu meissä sydämessä ja sormenpäissä. Se juurtuu meihin ja tulee läpi ihohuokosista. Jotakin hengellistä sukulaisuutta mielestäni on Johanna ja Juha Tanskan kirjoissa. Pauliinan hahmottelema malli on ikään kuin Tanskan kirjoitusten taustaoletusten ja teologisten ratkaisujen pohjalla – arjen mystiikkaa.

Pauliina pystyy mielestäni hyvin tasapainoilemaan ns. konservatiivisen ja liberaalin tulkinnan välimaastossa lähtemättä ajamaan vain toisen puolen tulkintaa. Hän malttaa nähdä kummallakin puolella sellaista arvokasta, mitä elävä kristillisyys tarvitsee. Sillä tavoin myös sanoman uskottavuus vahvistuu. Teologian kolmen uskonkappaleen välille syntyy kaivattua tasapainoa. Se ei kumoa mitään kristinuskon syvästä sanomasta, mutta paremminkin korjaa sen yksipuolisia painotuksia.

Ruumiin teologia ja arjen mystiikka ovat ne, mitä tarvitsemme. Jumalatodistuksilla ja uskon rationaalisuuden puolustamisella on paikkansa. Se on ymmärrystä etsivää uskoa. Vielä enemmän tarvitsemme yhteen kokoavaa ja elämää ja syvämerkityksiä synnyttävää uskoa, totuutta ja viisautta kokemuksen tasolla.  Ruumiin teologialla on tilausta ja Pauliinan kirjan avulla pyhiinvaeltaja pääsee hyvin matkaan.

 

Uusi normaali – hautausmaan laidalla

Minulla oli tiistain livelähetys. Oli kaunis päivä. Menin ulos joen lähelle hautausmaan reunamille.

Teksti löytyy Pieniä puheita -blogista nimellä Uusi normaali.

Kukaan ei voi olla Jumalan kuva yksinään

Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina minulla oli saarna ja liturgia niiden ohjeiden mukaan, mitä kapitulilta saimme. Yksi pappi hoitaa palveluksen.  Evankeliumissa oli monia kohtia joihin olisi voinut syventyä. Mutta valitsin se, mikä minua tällä kertaa puhutteli ja avautui aiheeksi. Löytöni liittyi Jeesuksen rukoukseen, että he yhtä olisivat niin kuin me olemme yhtä. Jumalan kolmiyhteys ja seurakunnan jäsenten yhteys ovat sukua toisilleen.

Saarna löytyy tekstinä osoitteessa: https://saarnatuoli.wordpress.com/2vk/3-sun-paa/