Hyvää joulun odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Seurakunnan työntekijöille adventtiaika on vilkasta puuhaa. Ihmisille jouluna kokoontuminen yhteen ja ystävyyden sekä ystävällisyyden osoittaminen on tärkeää. Arkisessa ja kiireisessä elämässä joulu on juuri sitä aikaa, jolloin huomataan paremmin läheiset ihmiset. Se on tärkeä asia. Tärkeää olisi toki huomata läheiset pitkin vuotta. Mutta edes jouluna on hyvä muistuttaa itselle, että me tarvitsemme toisiamme. Ja kun sen tietää, jouluna on se myös viimeistään osoitettava. Annettava näin toiselle arvostusta. Siinä mielessä ne pienet joululahjat ovat tärkeämpiä kuin raha, mikä lahjaan kuluu. Tunnustan ettein itse ole paras esimerkki tässä asiassa. Muistutan siis itseänikin.
Minun lahjani lukijoille ovat tekstejä ja sanoja. Siksi ohjaan teitä joulun valmisteluissa joulusivuston ääreen -> Jouluaika niminen sivusto pitää sisällään jouluun ja sen valmisteluun liittyviä puheita ja saarnoja, jopa jonkun kuvaelman. Se on siis materiaalipankki ennen kaikkea toisille seurakunnan työntekijöille. Nämä joulujutut ovat siis vain minun tekemiä joulupuheita virkavuosieni varrelta. Mikäli ovat liian tylsiä, niin Digipostillasta löytyy monen muunkin papin adventti- ja joulusaarnoja
Toivon joulun valmisteluihin sieltä sinulle vinkkiä ja helpotusta. Hyvää joulun odottamisen aikaa!
Rohkaisen kaikkia lukijota ohjaamaan polkuaan tänä jouluna myös kirkkoon.
Syksyä aloitettiin Harjavallan seurakunnassa Torikirkolla. Olimme kaupngilta pyytäneet lupaa järjestää ns. torikirkko kaupungintalon viereisellä Viuhka-aukiolla. Paikka on erinomainen tällaisiin ulkoilmatapahtumiin. Sadepäivästä huolimatta paikalle tuli runsaasti ihmisiä. Jumalanpalvelus ulkotilassa oli luonnollisesti yksinkertaistettu ja helposti toteutettavissa. Kanttorimme Pasi oli valinnut muutakin kuin virsiä laulettavaksi. Halusimme aloittaa syksyn keskellä ihmisten elämää ja siinä mielestäni onnistuimme. Minulla oli papin osuudet. Saarna luonnollisesti oli pidettävä hyvin lyhyenä. Toki täytyy sanoa, että tällaisella paikalla olisi ollut vielä tärkämpää huomioida tilanne ja ihmiset. Saarna löytyy Saarnatuoliblogista: Torikirkko. Tämän jälkeen oli hernesoppaa tarjolla soppatykistä.
Tässä välissä kävin Elinan kanssa Vaasassa viettämässä 20-vuotis hääpäivää. Yövyimme hotelli Astorissa. Pidin siitä enemmän kuin Helsingin Kämpistä. Vaasa oli mukavan oloinen kaupunki. Kävelimme meren rannalla ja puistoissa. Paluumatkan teimme lähempänä rannikkoa. Pysähdyimme Kristiinankaupungissa. Se oli idyllinen kuin Vanha Rauma. Ulrika Eleonooran kirkon näimme vain ulkoa päin.
Kun yksi papin virka on täyttämättä ja toinen lomalla, se tietää toimitusruuhkaa. Sen kyllä myös tuntee nahoissaan. Valmistautuminen hieman kärsii, kun on kaksi hautausta, vihkiminen ja messu.
Mutta työt tehdään ja 14. sunnuntai helluntaista puhui enemmän antamisesta Jumalalle kaikki kuin lähimmäisyydestä. Köyhä leski antaa kaiken – 0,40 €.
Kävin vaimon kanssa Cedercreutzin museolla katsomassa kolme valokuvanäyttelyä. Ne olivat kolme hyvin erilaista kokoelmaa. Voimauttavan valokuvan kurssilaisten töitä. Upeita hevoskuvia sekä kolmantena uskomattoman hienoja vanhalla tekniikalla tehtyjä kuvia nykyajan ihmisistä, mutta kuvat ovat kuin vuosisadan takaa. Sen jälkeen kävimme katsomassa veistospuiston patsaat. Niitä on myös pihan perällä vielä useampi. Ne kannattaa käydä katsomassa. Tulee samalla tutustuttua museon ulkoalueeseen maahengen temppelin seutuun paremmin.
Nyt vasta myös katsoin paremmin kahta reliefiä museon seinällä: aika ja iäisyys. Myös veistoksesta äidinrakkaus on pienempi versio pihalla. Sanottakoon vielä, että tässä ei ole kaikki veistospuiston veistokset. Niitä on monta muutakin vielä. Museon sisällä on myös veistossali, jossa on veistoksia ja niiden kipsivaloksia lisää. Museon facebooksivut löyty täältä.
Menossa viimeinen työviikko ennen lomaa. Tälle viikolle on kuulunut kanttorin vaali kirkkovaltuustossa. Pidetty sisjaisemme valittiin yksimielisesti.
Maanantaina rotareiden kanssa tutustuimme Euran Kauttualla Alvar Aallon suunnittelemaan Terassitaloon sekä saman arkkitehdin suunnittelemaan Jokisaunaan. Miljöö oli jopa elokuvamainen. Voisi hyvin kuvitella katsovansa jonkin Komissaario Palmun seikkailun terassitalon ja ruukkialueen maisemissa. Pienellä alueella paljon kaunista katsottavaa. Eikä suinkaan vain Aallon suunnittelemat kohteet vaan ennen kaikkea ruukkimiljöö.
Tein eilen hartauskirjoituksen paikallislehteen Sydän Satakuntaan. Se ilmestyy huomenna nimellä: Hämähäkkimiehen puku. Kirjoitus on väljästi tulevan sunnuntain teemassa. Tai sitä tekstiä lähdin työstämään ja kynä vei mennessään (näppäimistö).
Samojen pohdintojen johdosta valmistin kirkkovaltuuston kokoukseen puheen Oneliner. Se taisi vähän miksaantua tuon hartauskirjoituksen kanssa. Mutta ei sen väliä. Itse asiassa tästä oli nousemassa lehden hartauskirjoitus, näistä onelinereista. Mutta pohtiessani niistä yhtä, hämähäkkimiehen lausumaa, se alkoi elää omaa elämäänsä. Vielä lauantaina evankeliumista valmistelen saarnan päivärippikoulun konfirmaatioon.
Hartauskirjoitus synnytettiin kohtalaisen nopeasti. Lähetin sen tuttuun tapaan Elinalle luettavaksi, jotta jokin pääni ulkopuolinen näkökulma huomaisi mahdolllisen sekavuuden, joka itseltäni jää katveeseen.
Tänään käyn Laviassa suunnittelemassa elokuun retriittiä. Se tuli melko nopeasti täyteen osallistujia. Vain 11 voidaan ottaa mukaan.
Yhteistyötoimikunta kokoontuu pohtimaan seurakunnan henkilöstösuunnitelman pohjalta askeleita etetenpäin tilanteessa, kun on tapahtunut muutoksia. Suunnitelman mukaan on sopeutettava toimintaa ja etsittävä säästöjä. Muutoksia tehdään luonnollisesti tällaisissa rajakohdissa, mikäli siihen on syytä. Kokouksen asialistalla on myös seurakunnan somesuunnitelma. Sometoimintaa seurakunnissa on kaiken aikaa ja se vaatii resursseja. Suunnitelman avulla tehdään rajauksia ja toimintaohjeita, jotta päästään varmemmin askelin eteenpäin. Tämä prosessi vauhdittui osana tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoa. Suunnitelma on nimittäin yksi näyttö, minkä annoin opinnoissani 1.6.2021.
Sanotaan vielä, että tuo Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto on suoritettu kokonaan ja todistusta odotetaan postiin.
Lomalle jääminen vaatii vielä joitakin säätämisiä, mutta moodi alkaa löytymään.
Toukokuun päivät ovat olleet kiireisiä. Tänään ilmeistyi Sydän Satakunta -lehdessä kiireessä tekemäni hartauskirjoitus Salaisuus kutsuu salaisuutta. Kirjoitin Rublevin ikonista, jossa Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä.
Eilen oli Facebook live hartaus. Vähän sen alku meni sähläämiseksi kun siinä ei ollut selfiekamera päällä. Ideana siinä oli pohtia suvivirren erikoista alkulausetta: Jo joutui armas aika. Mitä ihmeen joutumista siinä on? Virret käyttävät tuota joutuu sanaa eri tavalla kuin nykyään.
Eilen oli myös työntekijöiden kesken viimeinen työneuvottelu ennen kesää. Olimme talouspäällikön kanssa hankkineet porukoille kesäkassin, pienen hyvänmielen tuojan.
Tiedotustiimi kokoonuti ja saimme askeleita otettua somesuunnitelmaan. Minulla on toukokuun aikana osa TKEAT Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnosta valmiina. Markkinointiviestinnän osa puuttuu. Seurakunnan somesuunnitelma on tarkoitus olla tämä viimeinen osa. Se on vielä kesken. Tein eilen kaksi MS Forms -kyselyä. Toisen lähetin jo työntekijöille. Toinen tehdään seurakuntalaisille. Siitä täytyy tehdä myös paperiversio/haastatteluversio. Lähetin sen tiimiläisten tutkittavaksi.
Kiinteistöstrategiaa on lähdetty valmistelemaan ja sitä varten kokoonnuimme eilen Tuulikariin. Oman sähläykseni tähden en siksi päässyt katsomaan kun vanhempi tyttäreni piti viimeisen pianoesiintymisensä. Hän on vuoden päivän jatkanut musiikkiopistossa 3/3 tutkinnon jälkeenkin ja saanut vapaaseen säestykseen ohjausta. Toivottavasti soittamisen ilo säilyy vaikka opiston touhu jää taakse. Nuoremmalla kyseinen tutkinto on vielä vähän kesken, mutta valmistunee yläkoulun aikana. Täytyy nostaa hattua kaikille, jotka tuon polun ovat kulkeneet. Se on aika massiivinen tutkinto, mutta sitä kautta opitaan musiikin kieli, sen puhe- ja lukutaito.
Minulla on jäänyt tänne linkittämättä myös viime sunnuntain messu. Se on sekä facebook taltiointina, että tekstinä Uusi minuus, uusi tulevaisuus. Saarnassa näkyy ajatuksia kirjasta, jota olen lukenut: Jaana Hautla, Rohkeiden aikuisten kirja. Kirjan alaotsikko kuulostaan kirkonmiehelle vähän uskaliaalta: Vapaudu uskomusten kahleista. Kirja ei ole uskonnonvastainen. Siitä ei ole kysymys, vaan pysähdyttää huomaamaan omaa sisäistä puhetta, ja vahvoja uskomuksia, joita meillä on itsestämme. Ne saattavat kahlita meitä virheelliseen käsitykseen itsestämme ja mahdollisuuksistamme. Hautalan kirja kuuluu self help -kirjoihin, joita olen viime aikoina kuluttanut. Toki on sanottava, että kirjassa ihminen rakentaa itse minuutensa, tarinansa ja tarkoituksensa. Käsite kutsumus ei kuulu kirjassa esiteltävien ajatusten joukkoon. Siinä nimittäin syvin tarkoitus tulee ulkopuolelta. Silti kirjalla on paljon annettavaa. Kirjan perusväite on se, että ihminen omilla tiedostamattomillakin uskomuksilla sulkee itse itseltään portteja ja mahdollisuuksia. Kenelle tahansa tekee hyvää pysähtyä pohtimaan, minkälaista kertomusta itsestään kehittää.
Kirja johdatti minua palauttamaan mieleen Martti Lindqvistin kirjan Keskeneräisyyden puolustus.
Vaikka elämme jo pääsiäisen jälkeistä aikaa, laitan tänne linkin kiirastorstain saarnaan. Olen vuoden aikana useamman kerran pysähtynyt pohtimaan Juudas Iskariotia. Hänelle on yritetty tehdä jonkinlaista kunnianpalautusta raamatunselittäjien taholta. Nykyajan ihmiset näkevät hänessä sankariainesta. (Kun Jeesus on menettänyt kiinnostavuutta, hänen vastustajaansa kohdistuva mielenkiinto nousee?) Juudaksesta sanotaan toisinaan, että hän on evankeliumien väärin ymmärretyin hahmo. Tiedä häntä. On selvää, että lopullinen tuomio ei ole ihmisen käsissä. Evankeliumit maalaavat hänet vahvoin värein.
Jeesuksen sana Juudaksesta on myös lohduton: ”Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Matt 26. Mitä kaikkea sisältyy tuohon Jeesuksen sanaan: sille olisi parempi, ettei hän olisi syntynyt. Todella karu kohtalo täytyy olla Matteuksen evankeliumin kirjoittajan mukaan. Kuinka paljon tässä nyt on sitten Jeesuksen autenttisia sanoja, voisi kysyä. Onko edes mahdollista, että Jeesus olisi jostakusta ihmisestä sanonut näin? Hänhän oli vain ihminen. Evankeliumit selittävät Juudaksen toimintaa siten, että Saatana meni häneen. Ihmiseen voi mennä riivaajahenkiä Raamatun kertomusten mukaan, mutta Juudakseen meni Saatana. Juudaksen rahanhimo luultavasti on ollut se portti, jota Saatana on käyttänyt hyväkseen. Saatana hyökkäsi Jeesusta vastaan myös Pietarin ”hyväsydämisyyden” kautta. Pietari ei olisi halunnut, että Jeesukselle tapahtuu Jerusalemissa mitään pahaa. Mutta Jeesuksen mukaan hän ajatteli lihallisesti. Hänen ajatuksensa eivät lähteneet Jumalasta. Mutta Pietarin kohdalla ei kuitenkaan sanota, että Saatana olisi mennyt häneen. Luultavasti jonkinlainen petollinen suostumus tarvitaan, jotta se tulee mahdolliseksi. Voidaanko siis ajatella Juudakselle tapahtuneen jotakin samaa kuin Mefistoteleen tarinassa. Siinä Faust myi sielunsa Saatanalle tai Mefistoteleelle ja osti sillä itselleen ajallista menestystä ja onnea.
Dante tunnetusti on sijoittanut Juudaksen helvetin syvimpään kohtaan. Hän ei arkaile sanoa, että niin huonosti ei kenelläkään ole asiat kuin Jeesuksen kavaltajalla. Epäilemättä Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen sanoilla on ollut merkitystä sekä sillä, että Juudas teki itsemurhan. Hän katui saamatta osakseen armahdusta. Juudas on maalattu evankeliumeissa nurkkaan. Mikään ei oikein kertomuksissa puhu hänen puolestaan. Hänestä tehdään suurin syyllinen – siitä huolimatta, että näin piti alun alkaen tapahtua. Jeesus tuli kärsimään ja kuolemaan ihmiskunnan tähden.
Kiirastorstain evankeliumissa Juudas oli keskeisesti esillä. Tärkein kysymykseni saarnassa on, miksi Juudaksen kavallus palautetaan mieleen jokaisen ehtoollisen edellä? Asetussanathan alkavat: sinä yönä jona hänet kavallettiin. Ehtoollisessa muistellaan Jeesusta, mutta samalla Juudas palautetaan mieleen. Mikä siinä kavalluksessa on niin tärkeää?
Huomenna on palmusunnuntai. Tänään kirjoitan saarnaa ja valmistelen liturgiaa, mikä vielä toteutetaan etäyhteyksien varassa. Viime torstaina piti olla Harjavallan seurakuntapastorin hartauskirjoitusvuoro, mutta koska meillä ei sellaista henkilöä tällä hetkellä ole, kirjoitin sen itse. Tiukassa aikataulussakin tehtynä, nämä ovat olleet aina innostavia ja kiinnostavia tehtäviä. Tietysti onnistumisen mahdollisuudet ovat silloin heikommat. Pyysin vaimoani lukemaan tekstiä ennen sen lähettämistä. Saan häneltä hyvää palautetta. Usein tiedän kyllä, mikä on ongelma. Yleensä ensimmäinen ongelma on siinä, että palstatilaa ei ole kehittää asiaa. On tiivistettävä. Tällä kertaa lähdin melko teologiselle linjalle. En kertonut juuri mitään inhimillistä ja mukaansa tempaavaa tarinaa, vaan käsittelin sitä, kuka Jeesus on. Vaimoni palautteen johdosta kirjoitin hartauden lopun uudestaan parikin kertaa. Olin keksinyt mielestäni hyvän vertauksen, mutta loppuun sijoitettuna se ei palvellut kokonaisuutta ja häiritsi ymmärtämistä. Hartaus on nimeltään: Maailman suurin mysteeri.
Alkusysäys kirjoitukselle oli puhelinkeskustelu Huittisten kirkkoherran kanssa. Keskustelus käyskenteli teologisilla poluilla. Se sai minut kaivelemaan aihetta jonkin verran. Ajatus jäi elämään mieleeni. Löyhästi kirjoitus liittyy sunnuntain epistolatekstiin: Jeesuksen itsensä alentamiseen.
Huomisessa saarnassa käsittelen evankeliumia. Olen saarnannus siitä ilmeisesti vain kerran, mikä on melko yllättävää lähes 25 vuoden pappisuran ajalta. Aihe ei olekaan Jeesuksen ratsastaminen aasilla Jerusalemiin vaan temppelin puhdistaminen. Erikoinen kohta Jeesuksen elämässä. Oliko Jeesuksen temppelin puhdistus jonkinlainen uskonpuhdistus kuten Lutherilla? Se on yksi kysymys. Miksi tuollainen haloo täytyi pitää, koska Jeesus tiesi, että temppelipalvelukset ja uhraaminen loppuvat ja koko rakennuksesta ei jää kiveä kiven päälle. Saarna julkaistaan saarnatuoli-sivustolla: https://saarnatuoli.wordpress.com/3vk/palmusunnuntai/
Koronatoimet jatkuvat. Lapset onneksi pääsevät maanantaina kouluun. Helsingissä ja Turussa kokeillaan liikkumisrajoituksia. On epätodennäköistä, kuinka hyvin sitä tullaan noudattamaan. Luulen, että suomalaiset joilla on jokamiehenoikeudet kulkemiseen, eivät helposti hyväksy tällaista poliisivaltiotoimintaa. Mitään mielenosoituksia ei pidetä, mutta ehkä ei pidetä näillä määräyksilläkään niin väliä. Nähtäväksi jää. Mielenkiintoista tulee myös olemaan se, miten asiatonta liikkumista tullaan valvomaan.
Unna Lehtipuun ja Antti Mustakallion kirjan kansi.
Unna Lehtipuu ja Antti Mustakallio ovat kirjoittaneet kirjan ihmisille, jotka haluavat kehittyä puheen pitäjänä. Elämäsi paras puhe, on kirjan nimi. Se on myös hyvä tavoite, jota voi tavoitella aina uudestaan.
Joudun työssäni pitämään paljon puheita. Olen myös jonkin verran siksi joutunut asiaa opiskelemaan. Yllättävää kyllä, sitä opiskelua retoriikan parissa on papin tehtävään nähden yllättävän vähän. Mutta työn ohessa olen lukenut oppaita. Työ eli kokemus itse opettaa tekijää, mutta hyvä kirja voi innostaa ja antaa suuntaa oppimiselle. Se esittää kysymyksiä, joiden kautta huomaa omassa puheen valmistamisessaan niitä kohtia, joita kannattaa kehittää.
Olen lukenut puolet Unnan ja Antin kirjasta ja tämä mielestäni on hyvä opas. Nykyään sosiaalisen median ja Youtube-videoiden lisääntymisen myötä puheviestintä on noussut entistä tärkeämpään asemaan. Pelkkä kirjallinen viestintä ei enää riitä, on osattava esittää asiansa puhumalla ihmisten tai kameran edessä. Se ei ole niin helppoa kuin haluaisi. Se mikä näyttää vaivattomalta esiintymiseltä ja puhumiselta, on usein vaatinut huolellista työtä.
Suomessa ei kuitenkaan ole kehittynyt sellaista kulttuuria, jossa puhetta arvostettaisiin. Koululaitos ei ennen ainakaan kasvattanut nuoria puhumisen, argumentoinnin tai esiintymisen taidoissa. Moni päinvastoin traumatisoitui. Uskoakseni tulevat vuodet muuttavat tätä asetelmaa. Meillä on iso kuilu kurottavana umpeen. Standup koomikot ovat nykyään suosittuja samoin monet vloggaajat tai tubettajat. Nuorissa on tulevaisuus tässäkin asiassa. Menestyäkseen maailmalla on yksinkertaisesti otettava haltuun esiintymistaitoa. Siihen tällaiset oppaat ovat hyviä sparraajia. Myös vanhanaikaista ohjaamista ja opettamista tarvitaan. Pelkkä kirjan lukeminen ei välttämättä riitä. Sitten tietysti tarvitaan paljon harjoitusta. Kokemuksia onnistumisesta ja epäonnistumisesta. Onnistumiset luovat uskoa ja antavat varmuutta omaan tekemiseen.
Se lienee lohdullista, että asioita voi oppia. Mutta tärkeää on tulla tietoiseksi siitä, että onnistuakseen useammin, hyvä puhe vaatii ajatustyötä. Sitten se tarvitsee vielä hyvää itsetuntemusta, mikä tuo itseluottamusta ja karismaa ja samalla uskottavuutta omien sanojen painolle. Ja lopulta hyvän puheen valmistaminen vaatii aikaa. Jos joudut pitämään useita puheita, on luonnollisesti valittava ne puheet, mitkä ovat tärkeimpiä.
Olen pitänyt työssäni paljon puheita, hyviä ja huonoja. Sen tiedän kuitenkin, että jokainen puhe olisi voinut olla parempi. Jokaisen puheen kanssa olisin voinut tehdä enemmän ajatustyötä. Minulla on mielikuva omista puheistani, että parhaat olen jo pitänyt. Enää en jaksa valmistella niitä niin huolella. Aikaakaan ei tunnut olevan siihen riittävästi. Tämä kirja antaa tulevaisuuden uskoa siihen, että paras on vielä edessä.
Mihin suuntaan kirja minua kannustaa? Tuntemaan kohdeyleisöni ja tilanteen paremmin, pohtimaan syvemmin sitä, minkä vaikutuksen haluan heissä saada aikaan, käyttämään tarinoita enemmän tekemään kuullun mielenkiintoiseksi ja koskettavaksi sekä ottamaan henkilökohtaista riskiä enemmän. Lisäksi minulle tärkeä kehitystavoite on puheen päättäminen. Ja luonnollisesti puheen muistaminen, ettei ole liikaa kiinni papereissa.
Pidän kirjan käytännönläheisyydestä ja varsin tuoreista esimerkeistä, joita kirjassa on runsaasti. Kirjaa on helppo lukea, se on ymmärrettävää. Se ei tee asiasta liian vaikeaa vaan paremminkin innostaa oppimaan ja kokeilemaan. Johdantosanoissa kirjoittajat sanovatkin kyseessä olevan puhetaidon treenikirja.
Nyt iloitsen siitä, että minulla on vielä puolet kirjasta jäljellä.
Viime sunnuntaina minulla oli messu kirkossa. Uudet koronarajoitukset oli juuri annettu. Kirkossa on etsitty keinoja saada ihmisille mahdollisuus päästä ehtoolliselle koronan pitkittyessä. Harjavallassa jumalanpalvelukseen voi ilmoittautua ja 20 otetaan sisään tai jatkossa 10. Mutta tämän jälkeen ehtoollinen on vielä mahdollista saada kirkossa tunnin ajan. Mielestäni tämä on toimiva järjestely.
Jumalanpalvelus striimataan facebookiin. Edelleen vielä on ilmeisesti joitakin ongelmia äänen kanssa. Meillä palvelus striimataan äänenä nettiradioon suoraan äänentoistojärjestelmästä sekä facebookiin. Mutta facebooklähetys tulee toistaiseksi vielä puhelimen kautta ja siinä ääni on kaikuisa. Se on toisinaan vähän työläs kuulla ja osa ihmisistä turhautuu. Toivon saavamme tämän hieman parempaan kuntoon, kun ostimme seurakuntaan videokameran ja nyt viimeksi tietokoneen, jota kautta saamme kuvan ja äänen striimattuna ulos.
Ensimmäinen paastonajan sunnuntai käsittelee Jeesuksen kiusauksia autiomaassa. Minulla oli sunnuntain Satakunnan Kansaan hartauskirjoitus ja kirkossa messu. Saarnassa jatkoin jossakin määrin samaa näkökulmaa kuin lehtikirjoituksessa. Mutta saarnaa pakottaessani johonkin muotoon ja deadlinen paineessa (sunnuntai aamulla siis) alkoi vielä hahmottua oma näkökulma aiheeseen. Kiusauksissa selviää, kuka käyttää sielussamme komentoa. Laitan hartauskirjoituksen näkyviin tännekin, vaikka se on jo Pieniä puheita -blogissa. Linkki saarnaan on tässä. Messusta/saarnasta on myös fb-livetaltiointi. Yleensä näiden suhteen on huokailtava että aikaa on vähän. Osittain se on omasta ajan järjestämisestä kysymys. Kaksi hautausta lauantaina vei oman aikansa ja niihin valmistautuminen. Mutta huokailen, en valita. Tämä on hienoa hommaa.
Tänään kynttilänpäivänä minulla oli messu. Nimenomaan. Pitkästä aikaa vietettiin ehtoollista. Seurakuntaa sai olla paikalla vain 20 ihmistä. Olimme ohjeistaneet ilmoittautumisen tekstiviestillä työpuhelimeeni. Ilmoittautuminen siis yhteen paikkaan, jotta ei tule sekaannuksia. Facebookissa kaikki oli kunnossa mutta lehden seurakuntatietoihin puhelinnumeroon tuli virhe. Joitakin ilmoittautumisia onneksi saatiin ja pieni lauluryhmäkin oli mukana palvelusta elävöittämässä, mikä tuntui hienolta.
Ehtoolliselle osallistuminen mahdollistettiin myös palveluksen jälkeen. Polku ehtoolliselle oli valmistettu niin, että osallistuja kulki muutaman rukouspysäkin kautta alttarille. Tein videon tuosta polusta, jotta osallistujalle muodostuisi jokin käsitys siitä, miten tuo toimii.
Messu sujui kohtalaisen hyvin, mutta jotakin pientä säätämistä toki näissä aina tapahtuu. Minulta jäi esimerkiksi messun aikana päästösanat sanomatta ehtoolliselle kävijöille. Messun jälkeen tajusin kyllä sanoa jokaiselle ehtoollisvieraalle erikseen. Huittisten kirkkoherralta olin saanut hyvän vinkin siitä, että synninpäästön sanat voi lukea näille messun jälkeen tuleville yksittäisille ehtoollisvieraille alttarilla. Synnintunnustusrukous on yksi pysähdyspaikka ehtolliselle tultaessa. Tämä oli toimiva idea. Kokonaisuus ja kokeilu tuntui hyvältä.
Tänään oli Turun tuomiokirkossa Mari Leppäsen piispan virkaanvihkimisen messu. Pääsin sitä seuraamaan vasta myöhään illalla. Kun itse olin lauantai-iltana kamppaillut saman tekstin kanssa, oli mukava kuunnella, millä tavoin hän tuon tekstin äärellä oli ja mitä nosti sieltä esiin. Hän nosti esille Simeonin pitkästä odottamisesta Jumalan kaipauksen teeman. Se oli hyvä idea. Siitä hän pääsi lähelle nykyajan kuulijaa. Toinen Simeoniin liittyvä kohta, minkä erityisesti huomasin oli kysymys: Miten Simeonin tavoin kurottua uuteen? Tämä pureutuu hyvin evankeliumiin, vaikka toisaalta Simeon oli uuden ja vanhan rajalla. Simeon näki syvälle uuteen sisälle, mutta toisaalta hän itse oli osa vanhaa, joka väistyi syrjään uuden tullessa esiin. ”Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” Simeon poistui näyttämöltä Jeesuksen tullessa esiin. Mutta vanha poistui tietäen, että uusi oli tullut ja hän oli tuota uutta pitänyt sylissään. Simeonin ei tarvinnut paljon enää kurottua uuteen. Hän oli kuitenkin yksi ensimmäisistä, jotka ottivat uuden vastaan ja toivotti tervetulleeksi. Marin saarna oli joka tapauksessa piispallisen hyvä. Uskon, että hän löytää itsensä piispana lyhyen ajan kuluessa ja hän löytää kanavat visionsa ilmaisemiseen. Voi olla, että kritiikkiäkin tulee joistakin linjauksista. Uskoisin kuitenkin hänen saavan jopa vahvemman aseman hengellisenä äitinä kuin Irja Askola, jota myös arvostettiin. Sen aika näyttää.
Tuomo Lindgren 