Ensimmäinen bujokirja (Putkinki.fi -> Piste. 190s) on tullut täyteen kolmessa kuukaudessa. Se koostuu pääasiassa tekstistä. (joitakin valkoisia sivuja jäi). Homma on vielä alussa ja järjestelmän monipuolisempi käyttö toivoakseni kehittyy ja tukee omaa pyrkimystäni parempaan elämään eli pyrkimyksissä saavuttaa tavoitteita, joita työelämän ja yksityisen elämän suhteen olen asettanut. Minulla on yksi bujo, mihin tulee kaikki niin työtä kuin muuta elämää koskien. Nyt tuntuisi liian hankalalta pitää kahta kirjaa. Päiväkirjamaisuus on oleellinen osa merkintöjä. Mutta myös päiväkohtaiset tehtävälistat. Bujoilijoiden fb-ryhmässä eräs henkilö kertoi tärkeimpiä kokoelmia varten hankkineensa oman kirjan. Se vaikuttaa järkevältä idealta, koska kokoelmien siirtäminen uuteen kirjaan ja ehkä vielä kolmannen ja neljännenkin kerran voi tuntua turhauttavalta. Siinä mallissa kerta kirjoittaminen on riittävää. Nyt jätin joitakin kokoelmia ja listoja siirtämättä, vaikka niillekin olisi vielä tarvetta.
Huhtikuussa alkava 256 sivuinen Nuuna pohdituttaa minua tiheämmän pistevälinsä johdosta. Viisimillinen tuntuu paremmalta kuin Nuunan 3,5 mm, mikä on suppea väli kirjoittaa.
Tässä vaiheessa kovin taiteellista ulkoasua en ole kehittänyt. Se tulee mahdollisesti myöhemmin, kun pääsen paremmin sisälle merkitsemisen tekniikkaan. Tyttäret tekevät niitä hienompia versioita. Mood-tracker kopioitiin Bullet Journal –Suomi sivulta.
Olen jakanut kirjan niin, että ensimmäsiet 184 sivua olen omistanut päivämerkinnöille. Loput 185-256 kokoelmille. Jotakin vanhasta kirjasta olen siirtänyt, jotakin uutta kehittänyt. Jokaiselle päivälle on yksi oma sivu, paitsi lomiin riittää puoli sivua kahteen palstaan jaettuna.
Elokuvia varten olen tehnyt sivun, jossa muutamalla sanalla kommentoin kokemusta. Periaatteessa kirjoihin voisi tehdä samanlaisen kommentointiosion. Niiden ongelma on se, että tällaiset kokoelmat paisuisivat turhan suuriksi. Ne ehkä tarvitsisivat myös oman kirjan. Olen joskus nuorempana kirjoittanut tietokoneelle elokuvista ja kirjoista yhtä ja toista, myös blogeihin.
Blogipäivityksiin olen tehnyt jonkinlaisen seurantakalenterin. Minulla on noin 12 blogia. Päivityksiä joihinkin tulee enemmän kuin toisiin. Jotkut ovat niistä melko koskemattomia. Toivon, että tällaisella kalenterilla näen kokonaisuuden paremmin. Toisaalta se innostaa tekemään siitä hieman tavoitteellisempaa. Pitkälti tämän tähden myös innostuin hieman korjailemaan sivustojen ulkoasua.
Suomalaiseen mentaliteettiin ei ole kuulunut selkeiden tavoitteiden asettaminen. Jutellessani kirkkokahvilla ison yhtiön eläköityneen pääjohtajan kanssa hän sanoi, että ennen oli tavallista ajautua tiettyyn uraan ja jos oli lahjoja, siinä yhtiössä pääsi eteenpäin. Muistan lukeneeni, että piispa Eero Huovinen sanoi omasta elämänurastaan samalla tavalla. Nykyään nuorten työntekijöiden oletetaan keräävän kokemusta erilaisista työtehtävistä erilaisissa yhtiöissä ja työpaikoissa. Urakehityksen ei vain ajatella tapahtuvan, vaan siihen on aktiivisesti itse vaikutettava. Se merkitsee jatkuvaa omien valmiuksien harjaannuttamista ja omien tavoitteiden tarkentamista.
Oma urani kirkossa ei ole ollut edellä kuvattua aktiivista hakeutumista haasteellisempiin tehtäviin. Ehkä se on hieman enemmän sitä ajautumista ja ratkaisujen tekemistä silloin, kun asia on tullut eteen. Toisaalta näille mahdollisuuksille on tehty tilaa kouluttautumalla jatkuvasti työn ohella. Mutta silloinkaan kouluttautumiseni ei ole ollut kovin tavoitekeskeistä. Kirkko kouluttaa aktiivisesti työntekijöitään. Olen ollut samassa seurakunnassa yhden vuoden katkosta lukuun ottamatta vuodesta 1999. Ensimmäisestä virkapaikastani kyllä ajattelin, että tämä ei ole viimeinen paikka, vaan on lähdettävä jonnekin muualle. Ei siksi, että en olisi viihtynyt, vaan siksi että en olisi jämähtänyt. Harjavallassa alun sijaisuuksien jälkeen olen ollut ensin seurakuntapastori, sitten kappalainen ja lopuksi kirkkoherra. Kovin viisas ratkaisu ei ole ehkä jäädä oman vanhan seurakuntansa kirkkoherraksi. Jos olisin ollut uraorientoitunut ja tavoitellut aktiivisesti kirkkoherruutta, olisin hakeutunut varmasti paljon aikaisemmin sellaisiin tehtäviin muualle. Mutta se ei ole ollut ensisijainen tavoitteeni. Minun tavoitteeni ei ole ollut asema. Tavoite on ollut enemmän sisäistä laatua. Lisäksi Harjavallassa on ollut hyvä olla ja asettua. Aikanaan on tuntunut luonnolliselta askeleelta ottaa isompi vastuu seurakunnan elämästä, kun se vaihtoehto on tullut eteen. On ollut myös selvä valinta asettua tänne asumaan. Lapset käyvät koulut täällä ja solmivat elinikäisiä ystävyyssuhteita. Sen rauhan haluan heille myös antaa.
Nyt kun minulla on bullet journal, selkeämpiä ja tietoisempia tavoitteita asetetaan. Se on koko bujoilun keskeinen elementti. Kysymys on elämänhallintaratkaisusta ja itsensä johtamisesta, jolla pyritään myös parempaan johtamiseen työelämässä. Minulle bujo on irrallaan olevien langanpäiden kokoamista yhteen, se on itsensä kehittämistä ja itsensä/tunteidensa reflektoimista. Siksi myös päiväkirja on tärkeässä osassa bullet journalia.
Kun päiväkohtaiset merkinnät ja kuukausisuunnittelu alkaa olla tuttua, seuraava tavoitteeni bullet journalissa on tehokkaampi kokoelmien käyttäminen suunnittelun välineenä. Siinä ehkäpä juuri fb-ryhmän ideoiden jakamista tulen hyödyntämään.
Minulla on laukussa muovitaskuissa A4-monisteista, jotka ovat ikään kuin kokoelmia. Osaa niistä ei luultavasti voi siirtää kokoelmiksi. Mutta osa on ehkä työstettävissä bujon sivuilla hallitumpaan muotoon. Sitä pitää siis tutkia.
Tuomo Lindgren 