Kävin tänään Porissa toimittamassa rukoushetken ”Läheisen kuoltua”. Täytyy sanoa, että minua ottaa syvästi aivoon tuon toimituksen latteus ja vähäverisyys. Toimuksen sanat eivät kanna surevaa eikä toimittajalle tule mieleen erehdyksessäkään, että tässä ovat kirkon aarteet tarjolla tartuttavaksi. Se ei anna juuri mitään. Vanha käsikirja olisi toiminut paremmin:
Herra kaikkivaltias Jumala ja Isä, lahjoita hänelle, joka nyt on poistunut luotamme, ikuinen rauhasi rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristukseen tähden. Anna iäisen valosi loistaa hänelle. Ole hänelle armollinen ja annan hänelle iankaikkinen elämä. sinä uskollinen Herra ja Vapahtaja, Jeesus Kristus, johdata hänet, jonka tähden olet vuodattanut pyhän ja kalliin veresi, sisälle Jumalan kirkkauteen ja vie hänet pyhien joukkoon nimesi tähden. Armahda myös meitä ja johdata oikealla tiellä, että vaelluksemme päättyy hyvin ja pääsemme mukaan vanhurskasten ylösnousemukseeen. Aamen.
Nykyinen käsikirja jaarittelee ympäripyöreitä, mutta ei rukoile pelastusta ja ikuista elämää vainajalle.
Tuomo Lindgren 
Olin ortodoksikristityn hautajaisissa ensimmäistä kertaa eläissäni ja siellä ainakin vainajan siulun puolesta rukoiltiin kymmeniä kertoja ja hänen ja saattoväen syntejä pyydettiin anteeksi yhtenään. Vain vainaja oli ortodoksi ja saattoväki koko ajan katseli, mitä pappi ja kanttori lauloivat vuorotellen. Arkku oli auki ja ortodoksiristi piirrettiin hiekalla vainajan mekon päälle noin metrin pituisena. Koko seremonia kesti noin 75 minuuttia.
Hei! Kateeksi käy vähän ortodokseja. En tajua, miksi meidän kaavassamme ei vainajaa saateta iäisyysmatkalle vaan hämmästellään vain surevan omaisen kanssa sitä uutta ja outoa tilannetta mihin on nyt jouduttu. Surevalle rukoillaan voimia, mutta vainajasta ei enää välitetä. Outoa, harmillista, kiusallista, inhottavaa, säälittävää, avutonta ja surullista.
Mikäpä estää käyttämästä vanhaa käsikirjaa, tai valitsemasta rukouksia sieltä?
Viime vuosina olen ollut valitettavan monissa hautajaisissa, ja yhtä usein olen pettynyt siihen, mitä pappi puhuu. Yleensäkin opetus kuolemanjälkeisestä elämästä, taivaasta ja kadotuksesta on meidän kirkossa aikasta ohutta…
Mutta on meno muutenkin melko ohutta, viime torstaina Turussa koettu viikkomessu, jossa liturgi kävi välillä sakastista katsomassa teksti-tv:ltä jääkiekkokierroksen tuloksia ja raportoi ne seurakunnalle, muistutti taas miksi kirkkon meno on sellaista kun on…huoh. :)
Niin jatkossa teenkin rukousten osalta, mutta valitettavasti oli viime kerralla valmistautumaton ja otin käsikirjan vain matkaan mukaan. Mutta vaikka syytän itseäni valmistautumattomuudesta, syytän käsikirjaa ja sen kokoajia myös ajattelemattomuudesta ja hengenvalon vähyydestä ainakin tuon toimituksen osalta.
Olet oikeassa myös tuosta opetuksen ohuudesta koskien tuonpuoleisia. Jos kirkolla ei ole antaa mitään kättä pidempää, niin kenellä sitten. Olemme menneet hymistelyssä ja varovaisuudessa aivan äärirajoille asti.
Esittämäsi esimerkki on aika surullinen kuvaus tilanteesta: jääkiekko yhdistää meitä enemmän ja paremmin kuin apostolinen usko.
Hei Tuomo,
Hyvä aihe, olen iloinen, että tulin tänne kurkkaamaan.
Kysyin seurakuntamme papilta joskus, voisiko hän rukoilla kanssani isoäitini puolesta kun minulla sattui olemaan papin kanssa tapaaminen muissa yhteyksissä juuri isoäitini kuoleman yksivuotispäivänä. Olisin halunnut pitää jonkun ihan pienen muistotilaisuuden tapaisen, rukoilla vähän papin kanssa.
Hän sanoi, että ei tunne rukousta vainajan puolesta, että sellaista ei ole olemassa. Ja että hän ei oikeastaan ymmärrä, miksi vainajien puolesta pitäisi rukoilla. Pidän muuten tästä papista, hän on mielestäni hyvä pappi. Minulle jäi vain tämä asia mieleen, että miksi ei voisi rukoilla, koska moniin muihin kulttuureihin kuuluu rukous vainajien puolesta, onhan ortodokseillakin panihidansa.
Tuo vanhan käsikirjan rukous on kaunis.
Hei Sahrami. Pappi oli oikeassa siinä, että rukousta vainajan puolesta ei ole olemassa. Mutta miksi hän ei ehdottanut käsikirjan rukoushetkeä ’vainajan muistaminen’. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu kyllä rukoushetki esim. kuoleman vuosipäivänä.
”Jumala, taivaallinen Isä. Kiitos, että tiedät ja tunnet meidät, surumme ja kaipauksemme. Anna meille voimaa ja lohdutusta. Vahvista uskoamme siihen, että kaikki on sinun käsissäsi, sinun hoidossasi ja armosi suojassa. Jumala, sinun edessäsi mielemme hiljenee ajattelemaan poisnukkuneita, omaa elämäämme ja kuolemaamme ja sinun kirkkauttasi. Kuule nyt myös hiljainen rukouksemme.
(hiljaisuus)
Kiitos, että olet antanut meidän kohdata toisemme tässä ajassa. Auta meitä kohtaamaan poisnukkuneet läheisemme myös ikuisuudessa, sinun luonasi, armollinen Jumala. Anna meidän nähdä surun ja kaipauksen keskellä säteitä ikuisesta valosta rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.”
Kiitos näistä lohtua tuovista teksteistä.Ystäväni nukkui pois 3viikkoa sitten.
Osanottoni suruusi. Toivon, että surun tiellä toivo tuo valoa jokaiseen askeleeseen ja muistot lämpöä.