Paras puhe

Paras puhe

Unna Lehtipuun ja Antti Mustakallion kirjan kansi.

Unna Lehtipuu ja Antti Mustakallio ovat kirjoittaneet kirjan ihmisille, jotka haluavat kehittyä puheen pitäjänä. Elämäsi paras puhe, on kirjan nimi. Se on myös hyvä tavoite, jota voi tavoitella aina uudestaan.

Joudun työssäni pitämään paljon puheita. Olen myös jonkin verran siksi joutunut asiaa opiskelemaan. Yllättävää kyllä, sitä opiskelua retoriikan parissa on papin tehtävään nähden yllättävän vähän. Mutta työn ohessa olen lukenut oppaita. Työ eli kokemus itse opettaa tekijää, mutta hyvä kirja voi innostaa ja antaa suuntaa oppimiselle. Se esittää kysymyksiä, joiden kautta huomaa omassa puheen valmistamisessaan niitä kohtia, joita kannattaa kehittää.

Olen lukenut puolet Unnan ja Antin kirjasta ja tämä mielestäni on hyvä opas. Nykyään sosiaalisen median ja Youtube-videoiden lisääntymisen myötä puheviestintä on noussut entistä tärkeämpään asemaan. Pelkkä kirjallinen viestintä ei enää riitä, on osattava esittää asiansa puhumalla ihmisten tai kameran edessä. Se ei ole niin helppoa kuin haluaisi. Se mikä näyttää vaivattomalta esiintymiseltä ja puhumiselta, on usein vaatinut huolellista työtä.

Suomessa ei kuitenkaan ole kehittynyt sellaista kulttuuria, jossa puhetta arvostettaisiin. Koululaitos ei ennen ainakaan kasvattanut nuoria puhumisen, argumentoinnin tai esiintymisen taidoissa. Moni päinvastoin traumatisoitui. Uskoakseni tulevat vuodet muuttavat tätä asetelmaa. Meillä on iso kuilu kurottavana umpeen. Standup koomikot ovat nykyään suosittuja samoin monet vloggaajat tai tubettajat. Nuorissa on tulevaisuus tässäkin asiassa. Menestyäkseen maailmalla on yksinkertaisesti otettava haltuun esiintymistaitoa. Siihen tällaiset oppaat ovat hyviä sparraajia. Myös vanhanaikaista ohjaamista ja opettamista tarvitaan. Pelkkä kirjan lukeminen ei välttämättä riitä. Sitten tietysti tarvitaan paljon harjoitusta. Kokemuksia onnistumisesta ja epäonnistumisesta. Onnistumiset luovat uskoa ja antavat varmuutta omaan tekemiseen.

Se lienee lohdullista, että asioita voi oppia. Mutta tärkeää on tulla tietoiseksi siitä, että onnistuakseen useammin, hyvä puhe vaatii ajatustyötä. Sitten se tarvitsee vielä hyvää itsetuntemusta, mikä tuo itseluottamusta ja karismaa ja samalla uskottavuutta omien sanojen painolle. Ja lopulta hyvän puheen valmistaminen vaatii aikaa. Jos joudut pitämään useita puheita, on luonnollisesti valittava ne puheet, mitkä ovat tärkeimpiä.

Olen pitänyt työssäni paljon puheita, hyviä ja huonoja. Sen tiedän kuitenkin, että jokainen puhe olisi voinut olla parempi. Jokaisen puheen kanssa olisin voinut tehdä enemmän ajatustyötä. Minulla on mielikuva omista puheistani, että parhaat olen jo pitänyt. Enää en jaksa valmistella niitä niin huolella. Aikaakaan ei tunnut olevan siihen riittävästi. Tämä kirja antaa tulevaisuuden uskoa siihen, että paras on vielä edessä.

Mihin suuntaan kirja minua kannustaa? Tuntemaan kohdeyleisöni ja tilanteen paremmin, pohtimaan syvemmin sitä, minkä vaikutuksen haluan heissä saada aikaan, käyttämään tarinoita enemmän tekemään kuullun mielenkiintoiseksi ja koskettavaksi sekä ottamaan henkilökohtaista riskiä enemmän. Lisäksi minulle tärkeä kehitystavoite on puheen päättäminen. Ja luonnollisesti puheen muistaminen, ettei ole liikaa kiinni papereissa.

Pidän kirjan käytännönläheisyydestä ja varsin tuoreista esimerkeistä, joita kirjassa on runsaasti. Kirjaa on helppo lukea, se on ymmärrettävää. Se ei tee asiasta liian vaikeaa vaan paremminkin innostaa oppimaan ja kokeilemaan. Johdantosanoissa kirjoittajat sanovatkin kyseessä olevan puhetaidon treenikirja.

Nyt iloitsen siitä, että minulla on vielä puolet kirjasta jäljellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s