Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Radion aamuhartaudet on keskiviikkona äänitetty Porissa. Ne tulevat ulos 4.12. ja 11.12. Siis toisen ja kolmannen adventin edellä. Ensimmäisessä hartaudessa käytän tosin itsenäisyyspäivän tekstiä. En silti puhu itsenäisyyspäivän asiaa, vaan adventin ajatuksissa olen.  Jälkimmäisessä pohditaan salaisuuksia. Kolmas adventti on salaisuuksien sunnuntai. Hartauksien tekstit tulevat ajallaan blogiin Pieniä puheita.

 Tänään pidän lasten aamukirkon lastenpäivän ajatuksin, onhan tänään kansainvälinen lasten oikeuksien päivä. Kerron tarinan Pepikoirasta ja hänen leikeistään. Tarina kerrotaan mahdollisesti alttarilta pehmoleluja käyttäen. Tarina on jälleen oma tekemä.

Kättä päälle -sopimusta meillä ei ole kotona vielä tehty, mutta illalla asia otetaan kotona esille.

 

Anna anteeksi

Mitä annetaan, kun annetaan anteeksi?

Onko se kuin työkalu, jolla korjataan jotakin (kuin ruuvimeisseli tai kirurgin veitsi)? Annatko anteeksimeisselin? – Joo. Kelpaako tämä ‘ristipää-anteeksianto’?

Vastaako se enemmän lihatiskin palvelua: Antaisitteko anteeksi? – Paljonko saisi olla, 300gr?

Ajatuksen alkuja puheessa: Kiusaaja pyytää uhrilta vielä jotakin

päivänavaus anteeksiantamisesta

Kävin koulun ala-asteella pitämässä päivänavauksen. Aiheeksi valitsin sunnuntain teeman anteeksiantamisesta. Koska en ollut jaksanut kauheasti valmistella asiaa, kirjoitin illalla ja aamulla lyhyen tarinan, joka sijoittuu koulun ja kodin vaiheille. Sen avulla sai vähän käsiteltyä myös anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista.

Jussi yksin kotona

Tarinan etu on siinä, että sitä on helppo kuunnella. Koska käsittelemäni juttu oli niin surullinen, oli tärkeää luoda siihen onnellinen loppu. Anteeksi pyytäminen ja anteeksiantaminen ovat yleensä onnellisuutta lisääviä – lopussa tai alussa.

Tarina on luonnollisesti hyvä kertoa vapaasti ja eläytyen – ei siis lukemalla paperista. Koska tarina on lyhyt, sen perusidea on helposti esitettävissä. Sitä en varmasti osaa sanoa, kuinka hyvin tämä tarina toimii. Luulen kuitenkin jokaisen koululaisen osaavan eläytyä yksin jääneen Jussin asemaan ja sen onnelliseen loppuun.

Rakkauden taksamittari

Saarna Harjavallan kirkossa 23. sunnuntai helluntaista. Antakaa toisillenne anteeksi.

Anteeksiantaessa me hyväksymme toisen ihmisyyden, vaikka hänen tekonsa eivät anna siihen aihetta.

Hengen anatomia

Hengen anatomia

Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Ef 3:14-19

Olen lukenut Baltasar Gracián mietelmiä. Jesuiittapaterin neuvot ovat välillä kummallisia, mutta kyllä pohdittavaakin löytyy. “Hengen rappio on vahingollisempi kuin ruumiin… Ihmisruumiissa on jänteitä ja luita, älköön siis henkikään olko pelkkää hempeyttä.” Jäin miettiään, minkälainen on hengen anatomia?

Voiko hengestä tehdä samanlaista anatomista karttaa? Minkälainen on tuo sisäinen olemus, josta Paavali puhuu? Sielunelämästä yleensä on tehty joitakin peruslakeja psykologiatieteen alueella.

Mutta jos ruumiissa on eri jäseniä ja niillä eri tehtävä, voidaanko hengen tai sielun kohdalla puhua samanlaisesta toimintojen erikoistumisesta. Voidaanko sielun karttaa piirtää tai sen anatomiaa tunnistaa? Aina on ollut hengellisiä ohjaajia, joille uskonelämän lainalaisuudet, sairaudet, kiusaukset, diagnosointi ja hoitaminen ovat olleet tuttua.

“Riisu kenkäsi, sillä paikka jolla seisot on pyhä.”

Tietysti on muistettava, että sielu ei ole pieni näkymätön ihminen ihmisessä, vaan kysymys on toisenlaisesta, materian ylittävästä olemassaolon tasosta. Ihmisellä on ruumis jonka avulla hänen on liikuttava paikasta toiseen. Sielu ei tarvitse samanlaista liikkumista. Se tarvitsee hiljentymistä, pysähtymistä, syventymistä ja puhdistumista. Mystiikan kielellä sanottuna, se haluaa katsoa ja kiinnittyä ikuisiin asioihin, kohota Jumalan luokse. Protestanttisella kielellä sanottuna, se haluaa pelastua, havahduttuaan tietoisuuteen omasta syntisyydestään ja kadotuksen alaisesta tilastaan.

Jos lähtee suppeasti liikkeelle. Lääketiede tietää puhua kuoleman kolmesta portista: sydän, aivot, keuhkot (+verenkierto). Jos näissä tapahtuu fataaleja muutoksia ja vaurioita, ihminen menehtyy.

Mitkä ovat hengellisessä todellisuudessa elämän ja kuoleman portit. Mitkä vastaavat näitä kolmea keskeistä elintä?

Keuhkot ja hengitys liittyvät rukoukseen. Rukous on uskon hengitystä. Ja jos hengitys lakkaa, se on menoa. Ilman rukousta ei ole hengellistä elämää. Rukouksen piiriin tosin kuuluu muutakin kuin kädet ristissä istuminen pää kumarassa ja otsa rypyssä. Se on Jumalan sanan sisään hengittämistä, meditoimista ja sen muuttumista rukoukseksi. Se on elämän vastaanottamista ja sen muuttamista rukoukseksi.

Sydän on keskus, jossa usko, toivo ja rakkaus asuvat, Jos uskon sydän ei lyö, se jäätyy, paatuu tai kuolee. Tämä ei ole harvinaista. Onneksemme Jumalalla on valta tehdä kuollut eläväksi. Ihmisen ongelma on se, että meillä ei ole sydämen puhtautta, ei viattomuutta. Syvin laatumme ihmisenä (Jumalan hyvästä luomisesta huolimatta) on olla likaantunut synnistä. Sydän on luopunut Jumalasta tai kääntynyt Jumalaa vastaan. Sydämessä olisi saatava muutos. Paluu Jumalan luokse ja sydämen puhdistuminen.

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.”

Mutta entä aivot? Mikä hengenelämän alueella voi vastata samaa kuin ihmisaivot. Aivot ovat aistimusten vastaanottamisen ja tulkitsemisen keskus ja tajunnan keskus. Siksi ajattelen, että Pyhän taju, itse uskonnollisuus kuulvat tänne.

Pyhän taju kuuluu mielestäni jokaisen ihmisen luontoon, luonnollinen jumalatuntemus. Syvällä sisimmässämme kaihertaa kaipaus, joka kurottaa korkeimman puoleen. Meissä on jokin kohta, joka resonoi Jumalan puhuttelulle. Toisilla kuitenkin ‘hengellistä aivotoimintaa’ on enemmän. He ovat olleet Hengen koulutuksessa ja oppineet ei vain erottamaan hyvän ja pahan, vaan ehkäpä myös erottamaan henget toisistaan.

Tämä kuvaus on epätarkka ja varmaankin virheellinen.

Jokainen voi itse jatkaa pohdintaa hengen anatomiasta vertauskuvalliselta pohjalta.

  • Tukiranka – usko kolmiyhteiseen Jumalaan
  • Lihakset –
  • Jänteet –
  • Verisuonet -  liittävät meidät laajempaan yhteyteen – srk yhteys, yhteys luomakuntaan yhteys Kirkon päähän Jeesukseen.
  • Suu, vatsa, suolisto – märehtiminen, ruminare
  • Aistit

Ohjeistus hautaukseen

Piispankokouksessa on ollut käsiteltävänä aihe “Kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaaminen”. Kokouksen pöytäkirja (8.-9.9.2009 Kuortane) löytyy netistä ja siihen on liitetty asiaa koskeneen työryhmän selvitys.

Selvitys on hyvää ja valaisevaa työtä. Siinä tulee ilmi suomalainen käytäntö ja sen historia ja samoin muiden meille läheisten kirkkojen toiminta.  Selvityksen luettuani huomaan myös sen, että piispankokous olisi voinut halutessaan hyvin perustellusti ottaa kysymykseen myös toisenlaisen kannan, mikä tulisi lähemmäs muiden kirkkokuntien käytäntöjä.

Suomessa piispojen ohjeistus vahvistaa käytäntöä siunata kirkkoon kuulumattomia ja kastamattomiakin. Muissa kirkoissa kastamattomia ei toimiteta kristillisin menoin hautaan ja kirkkoon kuulumattomien kohdalla omaisten on on esitettävä papille perusteet kirkolliselle hautaamiselle. Meillä pääsääntö on se, että pyydettäessä kirkkoon kuulumattomat ja kastamattomat siunataan hautaan ja papin on hankittava perusteet, mikäli toimitaan toisin (hieman kärjistetysti sanottuna). Omaisten pyyntö on siis riittävä peruste, jos ei ole tiedossa vahvoja seikkoja, jotka ovat sitä vastaan. Tällainen on vainajan eläessään ilmaiseva tahto – ei vain yleiseseti uskonnoton tai kirkkokielteinen, vaan selkeästi ilmaistu tahto, että häntä ei saa kristillisin menoin siunata hautaan.

Syy näin avoimeen ja syleilevään käytäntöön kirkon taholta on ymmärrettävästi se, että kristillinen hautauskulttuuri säilyisi vahvana maassamme eikä kilpailevaa toimintaa syntyisi ja alkaisi murentaa kristillisen hautauksen asemaa silloinkaan kun kirkosta eronneiden määrä kasvaa.

Hautaamisessa tasapainoillaan kahden näkökulman kanssa. Hautaansiunaaminen on toimitus, joka tehdään vainajalle, mutta sen kohteena ovat myös surevat omaiset. Kirkossa halutaan vahvistaa jälkimmäistä – omaisten surun kohtaamista ja hoitamista. Joskaan ensimmäistä näkökulmaa ei haluta kieltää. Mutta siunaaminen hautauksen yhteydessä ymmärretään enemmän luomisteologian, ensimmäisen uskonkappaleen kuin toisen/kolmannen uskonkappaleen kautta.  – Hautaaminen on ennen kaikkea vainajan jättämistä armollisen Jumalan haltuun, jossa hänelle ikään kuin toivotetaan hyvää matkaa. Se ei ole siis sellainen hengellinen siunaus, jossa vainaja saisi jotakin korvaamattoman tärkeää kuten kasteessa, ehtoollisessa ja evankeliumissa ja siten edellyttäisi, että vainaja on kirkon jäsen tai edes kastettu.

Toivoisin kuitenkin näiden yhteydessä siunaustoimitukseen omaa aukikirjoitettua kaavaa, jota käytettäisiin kastamattomien ja kirkkoon kuulumattomien kohdalla.

Tulen näitä pohdintoja jatkamaan pian hautaukseen keskittyvässä blogissani. Aihe on tärkeä ja on hyvä, että piispankokous on käsitellyt asiaa.

Jarrumiehiä vai uudistajia

Sunnuntaina saarna 21. shell. Lukukappaleiden tekstit johdattivat minut kirkkomme kivulloiseen tilanteeseen: Profeetta Aamos ‘Mene ja julista minun kansaani Israelia vastaan’ ja Paavali galatalaisille: “Onko minusta tullut teidän vihamiehenne sanoessani teille toduuden”. Tekstit johdattivat yllättävään aiheeseen, kahtiajakoon, mikä on konservatiivien ja uudistajien välillä. Tosiasiassa minulla ei ollut kanttia lähteä saarnassa avaamaan kysymystä. Sellaiset kannanotot eivät kuuluisikaan jumalanpalvelukseen. Mutta kynä vei kuitenkin aiheeseeen ja jotakin sohimista siihen suuntaan tein. En katso onnistuneeni. Jäi vaikutelma saarnasta, että seurakunta ei oikeasti tullut ruokituksi.

Mutta tästäkin päivästä tahdon nyt kiittää, Herrani nöyrästi tunnustaen. Huonosti suoritin tehtävät sen.

Kukaan ei ole puhunut kuin hän

Aamuhartaus kuunneltavissa jälleen YLE Radio 1: Aamuhartaus 16.10.2009. Teksti näkyy Pieniä puheita blogissa: Vangitsevat sanat.

Muistoja

Mutkimuksen blogissa oli kirjoitus Mitä kirjahyllysi kertoo? Välittömästi mieleeni tuli pieni tapahtuma eilisestä muistotilaisuudesta. Siunasin siis mummuni hautaan ja kokoonnuimme pienellä porukalla vielä äitini luokse muistelemaan, kahvittelemaan ja juttelemaan.

Adressien joukossa yksi muistovärssy oli Eino Leinoa. Tätini tiesi sanoa, että mummu tykkäsi erityisen paljon Eino Leinosta. Mutta varsinainen asia. Siihen aikaan, kun he olivat koulussa, yksi opettaja vihasi heitä erityisesti, koska olivat mummuni tyttäriä. Sama opettaja ei voinut ymmärtää miksi tädilläni, hänen halveksimallaan oppilaalla, oli niin hieno, pehmeä nahkakantinen, kultareunuksinen Eino Leinon runokirja (tätini oli lukenut siitä jonkin runon koulussa). Hän himoitsi ja hipelöitsi kyseistä kirjaa. Toivottavasti se opettajan retku on saanut ansaitsemansa opetuksen.

Nyt se runokirja on minun hyllyssäni…

Testailua blogeissa

Mulla on pientä testailua blogeissa. Älkää ihmetelkö, jos takkuilee!

Vanhemmat jutut »